RSS

Kirjoittanut azhrak | keskiviikko, 29. marraskuu 2017 klo 19:43 | 0 kommenttia

Kuva
StarCraft II -moninpeliä on päivitetty tänään 29. marraskuuta. Muutoksia on tehty jokaiseen rotuun, ja pääsyynissä ovat yksiköt Infestor, Oracle ja Ghost. Zerg ja Protoss ovat saaneet heikennyksiä, kun taas Terrania on paranneltu.

Blizzard perustelee muutoksia viestissään 17. marraskuuta. Kaksi viikkoa sitten julkaistussa Patch 4.0 -päivityksessä tehdyt suuret balanssimuutokset moninpeliin olivat tarkoituksella rohkeita, jotta muutosten vaikutus voitaisiin havaita helpommin. Nyt on aika hienosäätää muutoksia palautteen perusteella.

Suurimmat muutokset koskevat Infestoria ja Oraclea. Infestor ei voi enää heittää Funghal Growth -kykyään maan alta, ja kyvyn osuma-aluetta on pienennetty hieman. Oraclen tekemää vahinkoa on puolestaan heikennetty ja rakennusaikaa pidennetty, millä Blizzard pyrkii erityisesti tasapainottamaan hyvin aikaisen Oraclen vaikutusta Terranien peliin. Myös Terran on kokenut muutoksia, kun nyt Ghostin tarkkuuskiväärin panos keskeytyessään palauttaa kaikki Steady Targeting -kyvyn 50 energiaa. Yksikön hintaa on lisäksi hieman halvennettu samoin kuin paria Terranin mech-yksiköiden kehitystä.

Toteutuneet muutokset
:zerg: Zerg
  • Infestor
    • Ei voi heittää Fungal Growthia maan alta.
    • Fungal Growth -vaikutusaluetta pienennetty arvosta 2.5 arvoon 2.25 (-10 %).
    • Infested Terran -kyvyn kantamaa pienennetty arvosta 9 arvoon 7 (-22 %).
  • Overlordit ja Corruptorit vastaavat hieman nopeammmin morph-komentoihin.
:protoss: Protoss
  • Oracle
    • Pulsar Beam
      • Vahinkoa pienennetty arvosta 15 (+10 Light) arvoon 15 (+7 Light) (-12 % vs Light).
      • Pulsar Beam -vahingon tyyppi muutettu normaalista taiaksi (ei välitä armorista).
    • Rakennusaikaa pidennetty 26.4 sekunnista 30.7 sekuntiin (+16 %).
  • Shield Batteryn hintaa nostettu 75 mineraalista 100 mineraaliin (+33 %).
:terran: Terran
  • Ghost
    • Steady Targeting -kyky palauttaa kaikki käyttämänsä energiat (50) keskeytyessään.
    • Hinta muutettu arvosta 200/100 arvoon 150/125 (-25 % / +25 %).
  • Smart Servos -kehityksen hintaa laskettu arvosta 150/150 arvoon 100/100 (-33 %).
  • Rapid Fire Launchers -kehityksen hintaa laskettu arvosta 150/150 arvoon 75/75 (-50 %).
  • Drilling Claws -kehityksen hintaa laskettu arvosta 150/150 arvoon 75/75 (-50 %).

Kirjoittanut azhrak | keskiviikko, 29. marraskuu 2017 klo 10:19 | 0 kommenttia

Kuva
Vuoden 2017 Pohjoismaiden mestaruuskilpailujen talvikausi päättyy 1. joulukuuta DreamHack Winter 2017 -tapahtumassa pelattavaan finaaliotteluun Joona "Serral" Sotalan ja Christoffer "Namshar" Kolmodinin välillä. Kumpikin on selvittänyt tiensä finaaliin lohkovaiheen ja semifinaalien kautta. Finaalissa voittaja ansaitsee 25 000 kruunua eli noin 2500 euroa ja hopeasijasta saa 15 000 kruunua eli noin 1500 euroa.

Talvikaudella oli kesäkauden tapaan yhteensä 12 osallistujaa, kolme jokaisesta osallistuvasta maasta: Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Suomea edustamassa olivat Serralin lisäksi Richard "WoodedMicrob" Häyrinen ja Jaakko "Jagelius" Koski. Kaikki pelaajat pelasivat toisiaan vastaan lohkovaiheessa, jonka jälkeen neljä parasta siirtyivät pudotuspeleihin.

Pudotuspeleissä Serral kohtasi Ruotsin Rickard "SortOf" Bergmanin, kun taas toisessa semifinaalissa pelasivat ruotsalainen Namshar ja Norjan Jens "Snute" Aasgaard. Kaikki ottelut turnauksessa on pelattu internetin välityksellä tähän asti, ja finaaliottelu Serralin ja Namsharin välillä on ainoa offline-peli koko kaudella.

Tuore WESG-kisan Euroopan mestari Serral lähtee finaaliin selvänä ennakkosuosikkina. Kesäkaudella Serral joutui jättämään PM-kisojen pudotuspelit väliin, kun hän sai kutsun GSL vs the World -turnaukseen, joten nyt hänellä on uusi paikka osoittaa taitonsa Pohjoismaiden välisellä näyttämöllä. Namshar puolestaan sijoittui toiseksi kesäkaudella Assembly Summer 2017 -tapahtumassa pelatussa finaalissa. Tuolloin tappio tuli Snutelle, kun nyt puolestaan voiton heidän välillään vei semifinaalissa Namshar, joten ruotsalainen voi olla jo tyytyväinen onnistuttuaan etenemään finaaliin kotikentällään.

Aikataulu
Perjantai 1.12.
15:00 - StarCraft II -finaali: :finland: Serral vs :sweden: Namshar
~17:00 - Rainbow6: Siege -finaali: :finland: ENCE vs :sweden: BK is watching
~20:00 - CS:GO -finaali: :finland: HAVU vs :sweden: Passionsoda

Kaikkia PM-kisojen otteluita voi seurata kanavalta twitch.tv/nordicchampionship.
StarCraft II -pelejä ovat selostamassa englanniksi Lucas "Tenshi" Collard ja William "Somerkun" Hallén.

Lohkovaihe (Liquipedia, challonge)

Pudotuspelit (Liquipedia)

Palkinnot
:gold: 25 000 SEK, ~2527 €
:silver: 15 000 SEK, ~1516 €
:bronze:-4. 5 000 SEK, ~505 €

Kirjoittanut azhrak | sunnuntai, 26. marraskuu 2017 klo 21:32 | 0 kommenttia

Kuva
Joona "Serral" Sotala voitti tänään Barcelonassa 26.11. päättyneen World Electronic Sports Games -turnauksen Euroopan mestaruuden. Voitostaan Sotala sai 18 000 dollaria ja paikan Kiinassa maaliskuussa järjestettävään maailman finaalitapahtumaan. Voitto on Serralille ensimmäinen kansainvälinen offline-turnausvoitto.

Finaalissa Serral kohtasi Puolan Artur "Nerchio" Blochin. Hänestä ei ollut vastusta suomalaiselle, sillä finaalin pelattiin selkeästi Serralin tahtiin, ja Serral nappasi tyrmäävän voiton tuloksella 4-0. Ennen finaalia jo semifinaalissa saatiin esimakua Serralin Zerg vs Zerg -mahdista, kun Mikołaj "Elazer" Ogonowski hävisi hänkin Serralille ilman karttavoittoakaan luvuin 3-0.

Serralin tiukimmat pelit nähtiin puolivälierissä, kun vastassa oli Alankomaista Terran-pelaaja Marc "uThermal" Schlappi. Hänen onnistui viedä ottelu Serralia vastaan viimeiseen viidenteen karttaan, mutta joutui lopulta toteamaan Sotalan paremmakseen. Lohkovaiheessa puolestaan nähtiin Serralin ainoa tappio, kun turnauksessa neljänneksi lopulta sijoittunut Saksan Tobias "ShoWTimE" Sieber onnistui kellistämään Serralin suoraan luvuin 2-0. Uusintaottelua heidän välillään ei kuitenkaan nähty, sillä pudotuspeleissä heidät sijoitettiin eri puolille kaaviota, eikä Sieber onnistunut voittamaan Nerchiota omassa semifinaalissaan.

Seuraavana WESG-turnauksessa Serral etenee Changzhoussa, Kiinassa maaliskuussa pelattavaan päätapahtumaan. Euroopasta mukana on yhteensä 12 pelaajaa, ja loput karsitaan Kiinasta, Aasiasta, Kaakkois-Aasiasta, Amerikasta ja Afrikasta. Pääturnauksen palkintopotti on huima 400 000 dollaria.

Serralin haastattelu voiton jälkeen


Serralin ottelut WESG EU-finaaleissa
Lohkovaihe
:finland: :zerg: Serral 2-0 :france: :terran: Clem - :vod: vod
:finland: :zerg: Serral 2-0 :romania: :protoss: NightEnD
:finland: :zerg: Serral 2-1 :slovenia: :zerg: Starbuck
:finland: :zerg: Serral 0-2 :germany: :protoss: ShoWTimE - :vod: vod
Pudotuspelit
:finland: :zerg: Serral 3-0 :spain: :protoss: Majestic - :vod: vod
:finland: :zerg: Serral 3-2 :netherlands: :terran: uThermal - :vod: vod
:finland: :zerg: Serral 3-0 :poland: :zerg: Elazer - :vod: vod
:finland: :zerg: Serral 4-0 :poland: :zerg: Nerchio - :vod: vod
:vod: Palkintojenjako

Kaikki ottelutulokset nähtävillä Liquipediassa.
Palkinnot
Sija$ USD
Kuva18 000 $* :zerg: Serral
Kuva9 000 $* :zerg: Nerchio
Kuva4 500 $* :zerg: Elazer
4.2 500 $* :protoss: ShoWTimE
5-8.1 500 $
* :terran: DeMusliM
* :terran: uThermal
* :zerg: Namshar
* :zerg: Minato
9-12.
* :protoss: NightEnD
* :zerg: Bly
* :protoss: Majestic
* :protoss: Rail
* Paikka WESG-finaaliin
Serral palkintojenjaossa:

Kirjoittanut azhrak | torstai, 23. marraskuu 2017 klo 13:44 | 0 kommenttia

Kuva
Vuoden 2017 World Electronic Sports Games eli WESG päättyy Euroopan osalta tällä viikolla 23.-26. marraskuuta Barcelonassa järjestettävään finaalitapahtumaan. Mukana on 20 osallistujaa 15 maasta taistelemassa 40 000 dollarista ja 12 paikasta maaliskuussa järjestettävään WESG-finaaliin. Suomea edustaa Joona "Serral" Sotala, jonka onnistui lokakuussa läpäistä Suomen, Norjan ja Baltian maiden yhteinen karsinta.

WESG-turnauksen erikoisuus on, että kisan osallistujat on karsittu mukaan alueellisilla karsinnoilla. Mukaan on siis haluttu mahdollisimman monta maata eikä välttämättä kaikkia maailman parhaita pelaajia. Idea on tuttu taannoisesta World Cyber Games -tapahtumasta tai Olympialaisista. Joillekin karsinta-alueille on annettu useampi paikka kuin yksi ja joissain alueissa on mukana useampi kuin yksi maa.

Pelaajat
:protoss: ShoWTimE
:protoss: Majestic
:protoss: NightEnD
:protoss: Rail
:terran: Lillekanin
:terran: Clem
:terran: DeMusliM
:terran: uThermal
:zerg: Lambo
:zerg: Serral
:zerg: Stephano
:zerg: Reynor
:zerg: Elazer
:zerg: Nerchio
:zerg: sLivko
:zerg: Namshar
:zerg: Starbuck
:zerg: Zerghamdi
:zerg: Bly
:zerg: Minato
Formaatti
Turnaus pelataan round robin -lohkovaiheella ja single elimination -pudotuspeleillä. Lohkovaiheessa 20 pelaajaa on jaettu neljään lohkoon, joista jokaisesta kolme parasta etenee pudotuspeleihin. Lohkovoittajat sijoitetaan suoraan pudotuspelien toiselle kierrokselle. Lohkoissa pelit ovat bo3 ja pudotuspeleissä bo5 muuten mutta finaali on bo7.

Aikataulu
Torstai 23.11.
13:00 - Lohko A alkaa
14:30 - Lohko B alkaa
Perjantai 24.11.
13:00 - Lohko C alkaa
14:30 - Lohko D alkaa
Lauantai 25.11.
13:00 - Ro12 alkaa
18:00 - Ro8 alkaa
Sunnuntai 26.11.
16:00 - Semifinaali A
17:15 - Semifinaali B
18:30 - Pronssiottelu
19:45 - Finaali
Lähetys
Päälähetys on katsottavissa kanavalla twitch.tv/wesg_sc2.
Sivulähetystä tekee BaseTradeTV.

Päälähetyksessä selostamassa ovat Brendan Valdes, Kevin "RotterdaM" van der Kooi, Jonathon "Wardi" Ward ja Simon "Lowko" Heijnen.

Lohkovaihe (Liquipedia, wesg)
Pudotuspelit (Liquipedia, wesg)
RO16
:poland: :zerg: Elazer
bye
:united-kingdom: :terran: DeMusliM 3
:romania: :protoss: NightEnD 0
:netherlands: :terran: uThermal
bye
:finland: :zerg: Serral 3
:spain: :protoss: Majestic 0
:germany: :protoss: ShoWTimE
bye
:ukraine: :zerg: Bly 0
:sweden: :zerg: Namshar 3
:poland: :zerg: Nerchio
bye
:ukraine: :zerg: Minato 3
:russia: :protoss: Rail 0
RO8
:poland: :zerg: Elazer 3
:terran: DeMusliM 0
:netherlands: :terran: uThermal 2
:finland: :zerg: Serral 3
:germany: :protoss: ShoWTimE 3
:sweden: :zerg: Namshar 0
:poland: :zerg: Nerchio 3
:ukraine: :zerg: Minato 1
Semifinaali
:poland: :zerg: Elazer 0
:finland: :zerg: Serral 3
:germany: :protoss: ShoWTimE 2
:poland: :zerg: Nerchio 3
Finaali
:finland: :zerg: Serral 4
:poland: :zerg: Nerchio 0
Pronssi
:poland: :zerg: Elazer 3
:protoss: ShoWTimE 1
Palkinnot
Sija$ USDPaikka WESG-finaaliin
Kuva18 000 $*
Kuva9 000 $*
Kuva4 500 $*
4.2 500 $*
5-8.1 500 $*
9-12.*
Media
Lataa replay-paketti.

Kirjoittanut azhrak | tiistai, 21. marraskuu 2017 klo 21:46 | 0 kommenttia

Kuva
Joona "Serral" Sotala osoitti ylivoimaisuutensa viime viikonloppuna 18. marraskuuta Fraktion toimistolla pelatussa StarCraft2.fi 7V. Cup -turnauksessa voittamalla kilpailun random-rodulla. Sotala pelasi kisan kaikki pelit randomilla ja tienasi voitostaan 230 euroa. Toiseksi ylsi Wenlei "ZhuGeLiang" Dai ja pronssimitalin ansaitsi Benjamin "PuPu" Puha.

Tie voittoon ei tullut Serralille täysin ilman tappioita, sillä jo lohkovaiheessa hän kärsi Terran vs Terran -ottelussa yhden karttatappion Richard "WoodedMicrob" Häyriselle. Tämän jälkeen lipsahduksia ei sattunut muuten, mutta ZhuGeLiang onnistui viemään Serralilta yhden kartan ylälohkon finaalissa ja toisen kartan loppufinaalissa, kun Serral sai kummassakin Protoss-rodun.

Serral osoitti lauantaina 18.11. taitonsa myös StarCraft: Remastered -pelissä voittamalla isoveljensä Jonne "Protosser" Sotalan 2-0 näytösottelussa, jonka selostivat Samuli "Fuzer" Romppanen ja Vesa "Welmu" Hovinen.

Finaalipäivän satoa
Turnauksen finaalipäivänä Fraktion toimistolle kerääntyi joukko Suomen StarCraft-yhteisön jäseniä. Tapahtumassa pääsivät ääneen selostajien lisäksi myös pelaajat ja järjestäjät. Tapahtuman tallenteet löytyvät Twitchistä. Mukana on muun muassa TonTun haastattelu, asiaa Micro Maniacsista, Welmun kuulumiset ja Protosserin mietteet.

Loppuvaiheen pudotuspelit (Liquipedia, sc2.fi)
Yläsemifinaali
:random: Serral 3
:zerg: PuPu 0
:zerg: ZhuGeLiang 3
:protoss: Jagelius 0
Yläfinaali
:random: Serral 3
:zerg: ZhuGeLiang 1
Finaali
:random: Serral 4
:zerg: ZhuGeLiang 1

RO4, S2
:protoss: Jagelius 3
:zerg: Protosser 0
:zerg: PuPu 3
:protoss: Alluton 1
RO2, S1
:protoss: Jagelius 0
:zerg: PuPu 3
RO2, S2
:zerg: ZhuGeLiang 3
:zerg: PuPu 0
Palkintosijat
:gold: :random: Serral - Joona Sotala - 230 €
:silver: :zerg: ZhuGeLiang - Wenlei Dai - 120 €
:bronze: :zerg: PuPu - Benjamin Puha - 70 €
4. :protoss: Jagelius - Jaakko Koski - 40 €
5.-6. :zerg: Protosser - Jonne Sotala - 20 €
5.-6. :protoss: Alluton - Aleksi Saarainen - 20 €
Media
Kisan replay-paketin voi ladata tästä.
Turnauksen videot löytyvät Twitchistä (playlist).
Kuvia finaalipäivästä löytyy Facebook-albumista.

Tuoreempia uutisia | Vanhempia uutisia