RSS

Kirjoittanut azhrak | perjantai, 27. heinäkuu 2018 klo 12:45 | 0 kommenttia

Kuva
Assembly Summer 2018 -tapahtumassa pelataan StarCraft II:n suomenmestaruusturnaus 3.-4. elokuuta. Kisassa ottelee kahdeksan pelaajaa ja palkintopotti on 2000 euroa.

Turnaus järjestetään Assembly-tapahtuman ASUS-osastolla. Jokainen ottelu pelataan yksitellen selostuksen kera pienellä lavalla, jonka ääressä on katsomo. Pelit alkavat perjantaina klo 12:00 ja päättyvät lauantaina noin klo 19:00.

Pelaajat
Kuva ZhuGeLiang - Wenlei Dai
:zerg: PuPu - Benjamin Puha
:zerg: Mirzo - Miro Rantalainen
:terran: Fuzer - Samuli Romppanen
Kuva WoodedMicrob - Richard Häyrinen
:terran: Luolis - Valtteri Argillander
:protoss: TheMusZero - Iiro Kumpulainen
:protoss: Enpo - Eemeli Vapamaa
Suomen, ja koko Etelä-Korean ulkopuolisen maailman, tällä hetkellä ehdottomasti paras pelaaja Joona "Serral" Sotala ei ole kilpailussa mukana, sillä hänet kutsuttiin samaan aikaan Etelä-Koreassa järjestettävään GSL vs the World -turnaukseen.

Formaatti
Turnaus pelataan GSL-lohkovaiheella ja single elimination -pudotuspeleillä. Lohko-ottelut ovat paras kolmesta ja pudotuspelit ovat paras viidestä muuten, mutta finaali on paras seitsemästä.

Aikataulu
Perjantai, 3. elokuuta
12:00 Lohko A alkaa
18:00 Lohko B alkaa

Lauantai, 4. elokuuta
12:00 Lohkon A ja B ratkaisevat ottelut
14:00 Semifinaalit
17:30 Finaali

Lähetys
Pelit lähetetään kanavalla twitch.tv/assemblysc2.
Selostamassa ovat Samuli "elfi" Sihvonen ja Juha "Divinesia" Nurmenniemi.

Lohkovaihe (Liquipedia)

Pudotuspelit (Liquipedia)

Palkinnot
:gold: €1000
:silver: €500
:bronze:-4. €250

Liput
Tapahtumaa voi mukavasti seurata selostuksen kera paikan päällä ASUS-osastolla, jossa myös turnauspelit pelataan. Jos et ole tulossa tapahtumaan konepaikalle, niin myös kävijälippuja löytyy lippukaupasta tickets.assembly.org. Koko tapahtuman kestävä kävijälippu maksaa 40 euroa, kun taas perjantaista sunnuntaihin voimassa olevan kävijälipun saa vain ovelta hintaan 30 euroa.

Kirjoittanut azhrak | tiistai, 24. heinäkuu 2018 klo 09:00 | 0 kommenttia

Kuva
StarCraft II täyttää kahdeksan vuotta heinäkuun 27. päivä. Vuosipäivää juhlitaan pelissä heinäkuun 23.-30. päivä, kun saatavissa on uusi profiilikuva, iloinen animaatio moninpelin tukikohdissa sekä 100 % bonus kokemuspisteisiin co-op-pelimuodossa sekä moninpelissä.

Alla kuvatun profiilikuvan voi ansaita pelaamalla minkä tahansa pelimuodon pelin StarCraft II:ssa viimeistään heinäkuun 30. päivä. Profiilikuvan lisäksi saa myös saavutuksen osallistumisesta 8-vuosipäivän juhlallisuuksiin.

Aiemmin juhlapäivän kunniaksi kerääjät ovat saaneet juhlahatut, mutta tällä kertaa Blizzard teki jotain uutta. Nyt juhlallisuuksien aikaan jokaisen valmistuvan päärakennuksen juurelle nousee 8-vuotispäivästä ilmoittava kyltti ja ilotulitukset räjähtävät ilmaan.


Kirjoittanut azhrak | maanantai, 23. heinäkuu 2018 klo 18:56 | 0 kommenttia

Kuva
Italialainen kilpapeliorganisaatio QLASH järjestää StarCraft II -kutsuturnauksen nimeltään QLASH Invitational heinäkuun 23. päivä alkaen. Kilpailun lohkovaihe pelataan online, mutta pudotuspelit neljän parhaan kesken otellaan QLASH-joukkueen talossa Italiassa syyskuun 22.-23. päivä. Turnauksen palkintopotti on 5300 euroa. Kisaan on kutsuttu mukaan kuusitoista pelaajaa Euroopan huipulta -- mukaan lukien Joona "Serral" Sotala.

Turnauksen formaatti on poikkeuksellinen. Kisa alkaa round robin -lohkovaiheella, jossa kuusitoista pelaajaa on jaettu kahteen kahdeksan pelaaajan lohkoon. Lohkovaiheen pelit otellaan online-otteluin ja kaiken lisäksi bo5-formaatilla, joten lohkovaihe kestää yhteensä seitsemän viikkoa pelipäivien ollessa tavallisesti tiistaisin ja torstaisin. Kummastakin lohkosta vain kaksi parasta etenee pudotuspeleihin, jotka käydään single elimination -tyyliin Milanossa. Semifinaalit ovat bo7 ja finaali on jopap bo9-ottelu.

Lähetys
Ottelut lähtetään englanniksi selostattuna kanavalta twitch.tv/qlash_eng.
Selostamassa ovat Joseph "Ret" de Kroon, Kevin "RotterdaM" van der Kooi ja Jonathon "Wardi" Ward.

Aikataulu
Ma 23.7. klo 19:00 - Lohko A, kierros 1
To 26.7. klo 19:00 - Lohko B, kierros 1
Ti 31.7. klo 19:00 - Lohko A, kierros 2
To 2.8. klo 19:00 - Lohko B, kierros 2
Ti 7.8. klo 19:00 - Lohko A, kierros 3
To 9.8. klo 19:00 - Lohko B, kierros 3
Ti 14.8. klo 19:00 - Lohko A, kierros 4
To 16.8. klo 19:00 - Lohko B, kierros 4
Ti 21.8. klo 19:00 - Lohko A, kierros 5
To 23.8. klo 19:00 - Lohko B, kierros 5
Ti 28.8. klo 19:00 - Lohko A, kierros 6
To 30.8. klo 19:00 - Lohko B, kierros 6
Ti 11.9. klo 19:00 - Lohko A, kierros 7
To 13.9. klo 19:00 - Lohko B, kierros 7
La 22.9. - Semifinaalit
Su 23.9. - Finaali
Lohkovaihe (Liquipedia)


Palkinnot
:gold: 1000 €
:silver: 700 €
:bronze:-4. 400 €

Lisäksi jokaisesta lohkovaiheen ottelusta voittaja saa 50 euroa, joten lohkovaiheesta on mahdollista yhden pelaajan tienata maksimissaan 350 euroa.

Kirjoittanut azhrak | maanantai, 16. heinäkuu 2018 klo 10:13 | 0 kommenttia

Kuva
Blizzard järjestää GSL vs the World -turnauksen elokuun 2.-5. päivä Etelä-Koreassa. Turnauksessa Korean ja WCS-sarjojen pelaajat kohtaavat yksilö- ja joukkuekisassa. Yhdeksän pelaajaa on kutsuttu mukaan WCS-pisteiden perusteella, mutta mukaan mahtuu vielä seitsemän, jotka valitaan yleisöäänestyksellä. WCS-pistekuningas Joona "Serral" Sotala on kutsuttujen joukossa.

GSL vs the World järjestettiin ensimmäistä kertaa viime vuonna samaan aikaan. Tuolloin yksilökisassa voiton vei Lee "INnoVation" Shin Hyung ja joukkuekisassa Korean joukkue nöyryytti muun maailman pelaajia 7-1 tuloksella. Myös Serral oli mukana, mutta kisa jäi hänen osaltaan lyhyeksi tappion tullessa heti ensimmäisellä kierroksella "ByuN" Hyun Woon toimesta.

Kutsutut pelaajat
GSL
:south-korea: :terran: Maru - Cho Seong Ju
:south-korea: :zerg: Rogue - Lee Byung Ryul
:south-korea: :protoss: Classic Kim Doh Woo
:south-korea: :protoss: Stats - Kim Dae Yeob
WCS
:finland: :zerg: Serral - Joona Sotala
:mexico: :terran: SpeCial - Juan Lopez
:usa: :protoss: Neeb - Alex Sunderhaft
:germany: :protoss: ShoWTimE - Tobias Seiber
Kiinan kutsu
:china: :protoss: Cyan - Huang Min

Äänestys ja ehdokkaat
Äänestyksiä on kaksi, toinen GSL-pelaajille ja toinen WCS-pelaajille. Lisäksi äänestykset on pilkottu roduittain, joten kummastakin sarjasta läpi pääsee kunkin rodun eniten ääniä saanut pelaaja. Ehdokkaiksi on valittu jokaisesta rodusta kuusi eniten WCS-pisteitä kerännyttä pelaajaa, jotka jäivät kutsujen ulkopuolelle.

Äänestys tapahtuu TeamLiquid.net-sivulla. Äänestämistä varten on luotava tunnus. Äänestysaikaa on tiistaihin 17. heinäkuuta klo 22:00 asti.

GSL-ehdokkaat
Terran
:south-korea: TY - Jun Tae Yang
:south-korea: GuMiho - Koh Byung Jae
:south-korea: INnoVation - Lee Shin Hyung
:south-korea: ByuN - Byun Hyun Woo
:south-korea: aLive - Han Lee Seok
:south-korea: Bunny - Lee Jae Sun
Protoss
:south-korea: Zest - Joo Sung Wook
:south-korea: Dear - Baek Dong Jun
:south-korea: sOs - Kim Yoo Jin
:south-korea: Trap - Cho Sung Ho
:south-korea: herO - Kim Joon Ho
:south-korea: Patience - Jo Ji Hyun
Zerg
:south-korea: Dark - Park Ryung Woo
:south-korea: soO - Eo Yoon Su
:south-korea: Solar - Kang Min Soo
:south-korea: Impact - Kim Joon Hyuk
:south-korea: Leenock - Lee Dong Nyoung
:south-korea: Losira - Hwang Kang Ho
Äänestä GSL-pelaajia TeamLiquid.net-sivustolla.

WCS-ehdokkaat
Terran
:germany: HeRoMaRinE - Gabriel Segat
:brazil: Kelazhur - Diego Schwimer
:netherlands: uThermal - Marc Schlappi
:australia: Seither - Sheldon Barrow
:canada: MaSa - Maru Kim
:taiwan: ExpecT - Wu Tsung Yen
Protoss
:poland: MaNa - Grzegorz Komincz
:taiwan: Nice - Huang Yu Shiang
:taiwan: Has - Ke Yu Feng
:france: DnS - Adrien Bouet
:australia: Probe - Sean Kempen
:france: PtitDrogo - Théo Freydière
Zerg
:poland: Elazer - Mikołaj Ogonowski
:poland: Nerchio - Artur Bloch
:norway: Snute - Jens Aasgaard
:south-korea: TRUE - Bang Tae Soo
:germany: Lambo - Julian Brosig
:canada: Scarlett - Sasha Hostyn
Äänestä WCS-pelaajia TeamLiquid.net-sivustolla.

Päivitys 18.7.2018 20:00
Äänestyksen tulokset ovat nyt ratkenneet. Yleisö äänesti GSL-pelaajista mukaan Zestin, INnoVationin, Darkin ja soOn. WCS-pelaajista puolestaan mukaan pääsivät Kelazhur, Has ja Scarlett.

Kirjoittanut azhrak | sunnuntai, 15. heinäkuu 2018 klo 14:26 | 0 kommenttia

Kuva
Joona "Serral" Sotala voitti eilen 14. heinäkuuta WCS Valencian osakilpailun ylivoimaisesti. Suorituksestaan Sotala ansaitsi 20 000 dollaria ja 3000 WCS-pistettä. Voitollaan Serral teki historiaa olemalla ensimmäinen pelaaja, joka on voittanut kolme peräkkäistä WCS-mestaruutta.

Finaalissa vastassa oli kilpailun suurin yllättäjä, taiwanilainen Ke "Has" Yu Feng, jonka suomalainen peittosi lukemin 4-1. Mestaruusottelu oli lopputuloksestaan huolimatta hyvin jännittävä ja taistelu tasaväkistä, kun Has pelasi itselleen ominaista tyyliään käyttämällä harvinaisempia ja aggressiivisia taktiikoita pyrkien horjuttamaan Serralin vahvaa peruspeliä. Moni karttavoitto ratkesikin Serralin taholta yksittäisiin loistaviin micro-suorituksiin ja nopeisiin päätöksiin, joilla suomalainen sai pinnisteltyä Hasin purevia puskuja vastaan.

Hasin matka finaaliin oli suuri yllätys, mutta se tuli kovan työn tuloksena voitoilla kovista pelaajista: Elazer, SpeCial, Kelazhur, Nerchio ja ShoWTimE. Kuten viime osakilpailussa Austinissa Grzegorz "MaNa" Komincz nousi finaaliin yllättäen kaikki, niin nyt vuorostaan Has teki oman tuhkimotarinansa. Finaalissa tarina päättyi myös jälleen samalla tavalla, kun vastassa oli murtumaton Serral vieden lopulta voiton.

Kovimman vastuksen Serralille antoi Etelä-Koreassa harjoitteleva Sasha "Scarlett" Hostyn, joka vei ottelusarjan Serralia vastaan viimeiseen karttaan asti. Ottelu oli jo 2-1 Scarletin eduksi, kun suomalainen onnistui vielä kapuamaan 3-2 voittoon.

Serral on nyt uusinut viime vuonna Alex "Neeb" Sunderhaftin tekemän WCS-hattutempun voittamalla kolme osakilpailua saman vuoden aikana. Serralin suoritus tosin on vielä erikoisempi, sillä hän on voittanut mestaruutensa peräkkäin, kun taas Neeb voitti ensimmäiset kaksi kisaa, mutta sai kolmannen voittonsa vasta vuoden neljännestä tapahtumasta. Suomalaisella on ny siis mahdollisuus viedä kotiinsa kaikki neljä osakilpailuvoittoa, mikä olisi ennennäkemätön saavutus ja ennenäkemättömän pitkä ylivoimaisuuden aikakausi Etelä-Korean ulkopuolisessa StarCraftissä.

Serralin pelit WCS Valenciassa
Lohkovaihe
:finland: :zerg: Serral 2-0 :ukraine: :zerg: Bly - :vod: video
:finland: :zerg: Serral 2-0 :poland: :protoss: MaNa - :vod: video
Pudotuspelit
:finland: :zerg: Serral 3-2 :canada: :zerg: Scarlett - :vod: video
:finland: :zerg: Serral 3-0 :italy: :zerg: Reynor - :vod: video
:finland: :zerg: Serral 3-0 :germany: :terran: HeRoMaRinE - :vod: video
:finland: :zerg: Serral 4-1 :taiwan: :protoss: Has - :vod: video

Katsojamäärät nousussa
Englanninkielistä lähetystä seurasi yhtäaikaa maksimissaan 57 000 silmäparia ja yhteenlaskettu katsojapiikki muut twitch-lähetykset huomioiden oli noin 70 000 katsojaa. Viime vuoden Valencian kisaan verrattuna lukemat ovat erinomaiset, sillä vuonna 2017 katsojia oli yhteensä twitch-lähetyksissä samaan aikaan noin 36 000. Suuremman huomion syynä voi olla Hasin mielenkiintoinen matka finaaleihin tai kenties finaalipäivän osuminen lauantaille sunnuntain sijaan.

WCS-pistetilanne Valencian jälkeen
:zerg: Serral 10920
:terran: SpeCial 2880
:protoss: ShoWTimE 2670
:protoss: Neeb 2410
:zerg: Nerchio 2160
:terran: HeRoMaRinE 2100
:protoss: Has 1990
:zerg: Snute 1755

Kukaan muu WCS-pelaaja kuin Serral ei ole varmistanut paikkaansa WCS Global Playoffs -turnaukseen vuoden lopulla, sillä Serral on kahmaissut kaikki kolme suoraa kutsupaikkaa, jotka annetaan WCS-osakilpailujen voittajille. Kamppailu pistesijoista onkin siis kova, kun jäljellä on enää yksi WCS-osakilpailu Montrealissa syyskuussa.

Tuoreempia uutisia | Vanhempia uutisia