Fuzerin LotV -kutsuturnaus

Valvoja: Uutistenkirjoittajat

Fuzerin LotV -kutsuturnaus

ViestiKirjoittaja azhrak » 19 Tammi 2015, 23:20

Kuva
Kuluvan viikon sunnuntaina 25. tammikuuta klo 12:00 alken Samuli :terran: Fuzer Romppanen järjestää kutsuturnauksen nimeltä Fuzer Legacy of the Void Invitational. Turnaus pelataan netin välityksellä kahdeksan pelaajan kesken. Palkintopotti on 200 dollaria, jonka Romppanen on kerännyt suureksi osaksi lahjoituksilla Twitch-kanavansa avulla.

Turnauksessa pelataan siis StarCraft II -pelin vielä julkaisematonta lisäosaa Legacy of the Voidia. Blizzard julkaisi tulevan lisäosan Blizzcon 2014 -tapahtumassa viime marraskuussa. Esittelimme Blizzardin julkaisemat uudistukset aiemmassa uutisessamme. Suurinpana moninpelin muutoksena on ehkä ekonomian muutos, missä aloituskerääjiä on lisätty ja mineraaliesiintymien kokoa on pienennetty.

Vaikka LotV-lisäosaa ei siis vielä ole julkaistu, eikä sille ole annettu edes julkaisupäivämäärää, voi Blizzardin ilmoittamia tulevia muutoksia jo kokeilla Battle.netissä olevilla yleisön tekemillä kartoilla. Kirjoitimme joulukuussa ohjeet lisäosan testaamiseen.

Formaatti
Turnaus pelataan WCS-tyyppisellä lohkovaiheella ja single elimination pudotuspeleillä. Lohkovaiheen ottelut ovat bo3 ja pudotuspeleissä pelataan bo5-ottelut.

Pelaajat
:zerg: Jonne "Protosser" Sotala
:zerg: Joona "Serral" Sotala
:zerg: Wenlei "ZhuGeLiang" Dai
:protoss: Vesa "Welmu" Hovinen
:protoss: Samuli "elfi" Sihvonen
:terran: Valtteri "Luolis" Argillander
:terran: Santeri "Naama" Lahtinen
:terran: Eetu "Calt" Laustela
Aikataulu
Sunnuntai, 25. tammikuuta
12:00 Turnaus alkaa
Palkinnot
:gold: 120 $
:silver: 60 $
3-4. 20 $
Lähetykset
:finland: twitch.tv/fuzer .- Samuli "Fuzer" Romppanen
:united-kingdom: twitch.tv/y0su - Josh "j0su" Claassen

Turnauksen suomenkielisessä lähetyksessä tullaan jakamaan yleisöpalkintoja.

Tulokset
Turnauksen tulokset kirjataan sivustomme turnausjärjestelmään.
Avatar
Terran azhrak
Ylläpito
 
Viestit: 1293
Liittynyt: 07 Syys 2010, 11:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Fuzerin LotV -kutsuturnaus

ViestiKirjoittaja Divinesia » 26 Tammi 2015, 09:21

Gratsit Serralille rapesta ja Caltille finaalispotista. :)
Avatar
Terran Divinesia
 
Viestit: 289
Liittynyt: 13 Syys 2010, 10:37
Paikkakunta: Jyväskylä


Paluu Uutiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 33 vierailijaa

cron