IEM XI Gyeonggi

Valvoja: Uutistenkirjoittajat

IEM XI Gyeonggi

ViestiKirjoittaja azhrak » 14 Joulu 2016, 00:26

Kuva
Intel Extreme Mastersin 11. kauden kolmas etappi pelataan Etelä-Koreassa Goyangin kaupungissa 14.-18. joulukuuta. Tapahtumassa otellaan StarCraft II -turnaus, joka avaa WCS Korean kauden vuodelle 2017. Kisassa on mukana 16 pelaajaa, joista neljä on kutsuja ja loput karsittuja. Palkintorahaa jaetaan 35 000 dollarin edestä, ja lisäksi pelaajat ansaitsevat ensi vuoden WCS-pisteitä, mutta pistejakoa tähän kisaan ei ole vielä julkaistu.

Turnauksen julkaisu oli ilouutinen korealaisille SC2-faneille, jotka ovat odottaneet IEM:n palaamista kotimaahansa aina vuodesta 2008 asti. Tunteet kuitenkin muuttuivat, kun tapahtuman aikataulu selvisi yleisölle. Vain semifinaalit ja finaali pelataan lavalla yleisön edessä ja muut ottelut käydään takatilassa. IEM:n päämies Carmac vastasi Crankin harmitteluun redditissä, että aikataulutus on seurausta siitä, että tapahtumassa pelataan kolmea peliä Overwatchin tultua mukaan viime hetkillä.

Korealaisten mieltä ei myöskään lohduttanut se, miten kaapelitelevisioyhtiö OnGameNetin ohjaaja Taeju Lim kommentoi SC2:n asemaa tapahtumassa ESL:n ja OGN:n lehdistötilaisuudessa. Lim sanoi, että tapahtuma ei syrji SC2:sta vaan todellisuudessa tekee pelille suuren palveluksen ottaessaan sen mukaan ohjelmaan, sillä hänen mukaansa SC2-tapahtumat eivät tällä hetkellä pysty täyttämään katsomoita Etelä-Koreassa. Moni oli lausunnoista eri mieltä, varsinkin kun GSL:n finaalit pelattii täpötäydelle yleisölle viime syyskuussa.

Pelaajat
:protoss: Classic
:protoss: Stats
:protoss: Trust
:protoss: Zest
:protoss: herO
:terran: ByuN
:terran: INnoVation
:terran: Maru
:terran: jjakji
:zerg: iAsonu
:zerg: ByuL
:zerg: Dark
:zerg: Leenock
:zerg: Losira
:zerg: Solar
:zerg: soO
Stats, ByuN, Dark ja Zest kutsuttiin viimeaikaisten tulostensa perusteella, ja muut pelaajat saivat paikkansa kolmen online-karsinnan kautta. Karsinnat olivat avoimia, mutta ne pelattiin Korean palvelimella ja taso oli kova, joten yllätyksettömästi suurin osa läpi päässeistä on korealaisia huippuja. Poikkeuksen tekee kuitenkin kiinalainen iAsonu, joka pääsi läpi toisesta karsinnasta voittamalla matkallaan TAiLSin, ByuLin, Trapin ja Bunnyn.

Formaatti
Formaattina käytetään tuttua ja turvallista systeemiä, joka sisältää WCS-tyyppisen lohkovaiheen ja single elimination -pudotuspelit. Lohkoissa ottelut ovat paras kolmesta ja pudotuspeleissä paras viidestä muuten, mutta finaali on paras seitsemästä -ottelu.

Lähetys
Ottelut lähetetään ESL:n toimesta paikan päällä kanavalla :united-kingdom: twitch.tv/esl_sc2.
Lohkovaiheesta on lisäksi kakkoslähetys kanavalla :united-kingdom: twitch.tv/esl_sc2b.

Päälähetyksessä mukana ovat selostamassa Yoan "ToD" Merlo, Kevin "RotterdaM" van der Kooi, Leigh "Maynarde" Mandalov, Nicolas "Tasteless" Plott, Daniel "Artosis" Stemkoski ja Alex "FunKa" Verrier. Lähetyksen paneelin isäntänä toimii James "Kaelaris" Carrol.

Aikataulu
Keskiviikko 14.12.klo 3:00--13:30Lohkot A-D
Torstai 15.12.klo 3:00--9:00Puolivälierät
Perjantai 16.12.klo 7:00--9:00Semifinaali A
Lauantai 17.12.klo 7:00--9:00Semifinaali B
Sunnuntai 18.12.klo 7:00--9:30Finaali

Lohkovaihe (Liquipedia)
Pudotuspelit (Liquipedia)

Palkinnot
Sija$ USD
Kuva15 000 $
Kuva6 000 $
Kuva-4.2 500 $
5-8.1 500 $
9-12.500 $
13-16.250 $
Videot ja replayt
Videot YouTubessa.
Lataa replay-paketti.
Avatar
Terran azhrak
Ylläpito
 
Viestit: 1293
Liittynyt: 07 Syys 2010, 11:03
Paikkakunta: Helsinki

Paluu Uutiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 33 vierailijaa

cron