QLASH Invitational: Serral haki Milanosta kultaa

Valvoja: Uutistenkirjoittajat

QLASH Invitational: Serral haki Milanosta kultaa

ViestiKirjoittaja azhrak » 24 Syys 2018, 14:07

Kuva
Joona "Serral" Sotala voitti QLASH Invitational 2018 -turnauksen eilen 23. syyskuuta Milanossa. Finaalissa vastassa oli Ruotsin Anton "Zanster" Dahlström, jonka suomalainen päihitti poikkeusellisessa bo9-ottelusarjassa selvin luvuin 5-1. Voitostaan Serral sai 1350 euroa.

QLASH Invitational 2018 oli QLASH-peliorganisaation ensimmäinen StarCraft II -turnaus. Kisa koostui kuukauden mittaisesta online-vaiheesta, jossa pelattiin kaksi kahdeksan pelaajan lohkoa. Mukana olivat miltein kaikki Euroopan huiput, mutta erityisesti kaikki ammattiason Zerg-pelaajat oli saatu osallistumaan kilpailuun. Rotutasapaino johtikin lopulta siihen, että Milanossa QLASH-joukkueen talossa pelattu finaali koostui vain Zerg-pelaajista, kun Serralin ja Zansterin lisäksi neljän parhaan joukkoon ylsivät puolalaiset Artur "Nerchio" Bloch ja Mikołaj "Elazer" Ogonowski.

Serralilta koko kutsukilpailu sujui kuin tanssi. Hän selvisi turnauksesta vain kolmella karttatappiolla, joista kaksi nappasi finaaliin asti yltänyt Zanster.

Finaalilähetyksessä näytetyssä haastattelussa Serral kertoi ottaneensa kutsun kisaan vastaan, koska hän haluaa tukea uusia toimijoita StarCraft II -piireissä. Finaalin jälkeen Serral haastattelunsa lopuksi kiitteli QLASH-organisaatiota järjestelyistä.

Ennen finaalia pelattiin myös näytösotteluita, joissa Serral oli mukana. Ensin finalistit pelasivat off-race-ottelun, jossa he pelasivat vuorotellen Terrania ja Protossia Serralin voittaessa kummankin kartan. Tämän jälkeen nähtiin hieman erikoisempi ottelu, kun Serral otti vastaansa neljä pelaajaa yhtä aikaa. Elazer, Nerchio, Julian "Lambo" Brosig ja Joseph "Ret" de Kroon pelasivat Zergiä Archon-modessa. Serral piti pintansa hyvin kahdessa kartassa siihen asti, kunnes vastustajat pääsivät tekemään Roach-droppeja, baneling- ja zergling-häirintää yhtä aikaa useassa paikassa. Twitterissä Serral tokaisi ottelun olleen typerintä mitä hän on koskaan tehnyt.

Serralin ottelut QLASH Invitational -kisassa
Lohkovaihe
:finland: :zerg: Serral 3-0 :ukraine: :protoss: Hellraser - :vod: video
:finland: :zerg: Serral 3-0 :norway: :zerg: Snute - :vod: video
:finland: :zerg: Serral 3-1 :sweden: :zerg: Zanster - :vod: video
:finland: :zerg: Serral 3-0 :germany: :zerg: Lambo - :vod: video
:finland: :zerg: Serral 3-0 :france: :protoss: PtitDrogo - :vod: video
:finland: :zerg: Serral 3-0 :france: :protoss: DnS - :vod: video
:finland: :zerg: Serral > :france: :zerg: Stephano (no-show)
Pudotuspelit
:finland: :zerg: Serral 4-1 :poland: :zerg: Nerchio - :vod: video
:finland: :zerg: Serral 5-1 :sweden: :zerg: Zanster - :vod: video

Näytösottelut
:finland: :terran: Serral vs :sweden: :protoss: Zanster - :vod: video
:finland: :protoss: Serral vs :sweden: :terran: Zanster - :vod: video
:finland: :zerg: Serral vs :europe: :zerg: Elazer & Nerchio & Lambo & Ret - :vod: video

Palkinnot
:gold: Serral (ENCE) - 1350 €
:silver: Zanster (PSISTORM Gaming) - 950 €
:bronze:-4. Elazer (Team QLASH) - 750 €
:bronze:-4. Nerchio (Iron Chain) - 700 €
Avatar
Terran azhrak
Ylläpito
 
Viestit: 1293
Liittynyt: 07 Syys 2010, 11:03
Paikkakunta: Helsinki

Paluu Uutiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 35 vierailijaa

cron