Sivu 1/1

Serralille kultaa IEM Katowice 2024 -kisasta

ViestiLähetetty: 12 Helmi 2024, 00:17
Kirjoittaja azhrak
Kuva
Joona "Serral" Sotala voitti Intel Extreme Masters Katowice -turnauksen tänään 11. helmikuuta uskomattoman dominoivalla suorituksella. Suomalainen hävisi koko turnauksessa vain yhden kartan yhteensä kahdeksassa ottelussa. Voitostaan Serral saa 152 500 dollaria ja 2000 EPT-pistettä. Paikka kesän MM-kisoihin Riadiin olisi myös ollut tarjolla, mikäli Sotalalla ei olisi jo entuudestaan ollut paikkaa odotettuun saudi-turnaukseen.

Finaalissa nähtiin huima GOATien eli "parhaiden ikinä" -pelaajien kohtaaminen, kun Serralia vastaan asettui Cho "Maru" Seong-ju. Offline-peleissä Serral ja Maru kohtasivat viimeksi TSL 9 -kisan finaalissa 4.9.2022, mutta silloin potissa oli voittajalle 14 000 dollaria. Nyt palkinnot ja panokset olivat MM-kisojen tasoa ja kumpikin näytti kisan aikana olevansa hyvässä pelikunnossa. Kaikki oli kohdallaan, mutta Serralin koko turnauksen kestänyt dominanssi jatkui finaalissa, ja loppujen lopuksi tauluun jäivät lukemat 4-0 suomalaisen eduksi.

Finaalin jälkeen Serral sanoi antaneensa turnaukselle kaikkensa. Hän jatkoi, että hän ei jättänyt mitään varalle, vaan tämä oli hänen maksimisuorituksensa, eikä hän olisi voinut suorittaa paremmin. Monelle pelaajalle Katowice edusti edelleen kauden huipentumaa, sillä siihen oltiin tähdätty miltein koko vuosi ennen kuin ESL pidensi kautta yllättäen kesälle marraskuun tiedotteessaan.

Voiton hetki


Serralin ottelut IEM Katowice 2024 -turnauksessa
Lohkovaihe
:finland: :zerg: Serral 2-0 :brazil: :terran: Kelazhur - :vod: video
:finland: :zerg: Serral 2-0 :china: :protoss: Firefly - :vod: video
:finland: :zerg: Serral 2-0 :protoss: SKillous - :vod: video
:finland: :zerg: Serral 2-0 :usa: :protoss: Astrea - :vod: video
:finland: :zerg: Serral 2-0 :south-korea: :terran: ByuN - :vod: video
Pudotuspelit
:finland: :zerg: Serral 3-0 :france: :terran: Clem - :vod: video
:finland: :zerg: Serral 3-1 :south-korea: :zerg: Dark- :vod: video
:finland: :zerg: Serral 4-0 :south-korea: :terran: Maru- :vod: video

Tulokset ja ottelukaaviot
Katso lohkovaihe Liquipediasta.
Katso pudotuspelit Liquipediasta.
Lataa replay-paketti.

Huippusijoitukset ja palkinnot
Sija$ USDEPT-pst.
Kuva :zerg: Serral152 500 $2000Esports World Cup -paikka
Kuva :terran: Maru72 000 $1200Esports World Cup -paikka
Kuva-4. :zerg: Dark41 500 $650Esports World Cup -paikka
Kuva-4. :terran: Cure42 000 $650Esports World Cup -paikka
5-8. :terran: Clem21 500 $350
5-8. :zerg: SHIN22 000 $350
5-8. :terran: ByuN22 000 $350
5-8. :terran: HeRoMaRinE22 500 $350
9-12. :zerg: Solar12 000 $225
9-12.Kuva SKillous11 000 $225
9-12. :terran: GuMiho11 500 $225
9-12. :protoss: herO11 500 $225

Re: Serralille kultaa IEM Katowice 2024 -kisasta

ViestiLähetetty: 12 Helmi 2024, 00:40
Kirjoittaja Divinesia
Serral viktor!