Rakentavat

Rakentavat

ViestiKirjoittaja Katoan » 06 Touko 2010, 01:07

Hyvä fanisivusto perustuu vahvasti yhteisöllisyyteen. Lähtökohtaisesti onkin siis mahdollista kirjoittaa mistä tahansa fanisivustosta raaka hyvät/huonot lista perustuen siihen kuinka paljon mikäkin ominaisuus kiinnostaa ihmisiä. Kuinka paljon ihmiset käyttävät tiettyä toiminnallisuutta sivustolla on suoraan yhteydessä siihen, kuinka kannattava tietyn ominaisuuden ylläpitäminen fanisivustolla on.

Starcraft 2 pelinä tulee todennäköisesti olemaan k-12 (esim Saksan markkinoille Blizzard on päättänyt vähentää verta pelissä tämä tavoite silmälläpitäen, enkä näe syytä miksi tavoite muualla euroopassa olisi erilainen). 12-vuotiaan pelaajan sietokyky erilaisissa tilanteissa on erilainen kuin 18- tai 25-vuotiaan. Esimerkiksi ladderissa 12-vuotiaan pelaajan ymmärrys siitä että voitosta tulee 40 pistettä ja häviöstä -70 pistettä saattaa olla hieman heikko. Onkin tärkeää että kaikkia sivuston osa-alueita kehitetään käyttäjäkunnan mukaisesti (tämä lienee itsestään selvää).

Alla on pieni lista siitä, mikä mielestäni toimii (ja miksi) ja mikä ei toimi, sekä lyhyt lista niistä ominaisuuksista, jotka mielestäni olisivat loistava lisä mille tahansa fanisivustolle.

Foorumi:

Hyvät:
- Lisää yhteisöllisyyttä
- Ehdotusten jättämiseen liittyvät osiot loistavia
- Strategiaosuus (vaikkakin hiljainen)

Huonot:
- Turnauksille voisi olla oma osuus
- Palauteosiossa voisi olla oma palauteosio yleisesti sivusta

IRC:

Hyvät:
- Edelleen lisää yhteisöllisyyttä
- Helppo tapa saada yhteys ylläpitoon


Ladder:

Hyvät:
- Loistava tapa löytää esim harkkapareja
- Järjestää suomalaisia edes jollain tasolla

Huonot:
- Ylimääräistä kliksuttelua ennen custom peliä (tämä tuli esiin josain irc-keskustelussa), ei motivoi mitenkään itseasiassa pelaamaan ladderpelejä.
- Peleistä saatavat pisteet tuntuvat mielivaltaisilta. (Aiemmin pelatussa bo2:ssa, jossa voitin toisen pelin ja hävisin toisen, otin takkiin -30 pistettä tai jotain, joskin tämä on vaan yksi elon hienoudesta).

Mitä puuttuu?

- Turnauskalenteri (tai vastaava sivu, josta näppärästi näkisi mitä turnauksia ylipäätänsä on tarjolla)
- Jonkinlainen sivu, josta voisi näppärästi seurata suomalaisten menestystä kansainvälisissä turnauksissa
- Buildorderien järjestäminen olisi ehkä parempi järjestää muuten kuin foorumissa, mutta jonkinsortin wikin järjestäminen (ks. teamliquid) on suht hankalaa nopeasti. Mahdollistaa nopeiden pienten muutosten tekemisen ja näppärämmän selaamisen
- Streamit omalla sivullaan helposti katsottavissa
- Tieto siitä mitä sivuston ylläpito on tekemässä voisi olla läpinäkyvämpää (esim foorumiposti todo listasta voisi olla äärimmäisen kiva).
- Foorumeilla joku harjoitusparien sekä 2v2 parien löytämiseen liittyvä osio voisi olla kova sana myös.
- Hyvien suomalaisten pelaajien haastatteluja
- Hyvien suomalaisten pelaajien blogit (joskin tämän toiminta toki on kiinni pääasiassa hyvistä suomalaisista pelaajista)

Tarkoitus ei kuitenkaan ole mitenkään sanoa että tämä sivu olisi huono. Päin vastoin, tämä sivu on suorastaan loistava, ehdottomasti paras starcraft 2 fanisivusto suomessa tällä hetkellä. Tavoitteena on viestiä, että kehitettävää on ja toivottavasti saada jonkinsortin vastausta siitä miten sivusto aikoo vastata tulevaisuuden paineeseen. Julkaisupäivän lähimaastossa kun on suht todennäköistä, että kilpailua alkaa tulemaan vasemmalta ja oikealta.
Protoss Katoan
 
Viestit: 50
Liittynyt: 09 Huhti 2010, 19:10

Re: Rakentavat

ViestiKirjoittaja Anjiro » 06 Touko 2010, 08:55

Kiitos palautteesta, suurinosa noista asioista on jo työnalla. Meillä on vaa vähän työvoimapula, niin menee jonkunaikaa ennenkuin saadaan kaikki meidän ja teidän ideat toteutettua.
Kuva

Admin - #Starcraft2.fi @ Quakenet
Terran Anjiro
Perustaja
 
Viestit: 26
Liittynyt: 09 Huhti 2010, 19:11

Re: Rakentavat

ViestiKirjoittaja dreame » 06 Touko 2010, 14:28

...
Viimeksi muokannut dreame päivämäärä 19 Syys 2010, 01:03, muokattu yhteensä 1 kerran
Zerg dreame
 
Viestit: 7
Liittynyt: 22 Huhti 2010, 17:16

Re: Rakentavat

ViestiKirjoittaja Viitapiru » 07 Touko 2010, 15:58

Ohhoh, tulipas siinä hyvät rakentavat palautteet Katoanilta ja Dreameltä. Osa ehdotuksista on jo työn / harkinnan alla. En tosiaan itsekään ole mikään gosu ohjelmoija mutta niin vain on tämäkin sivusto saatu kasaan, vieläpä melko lyhyessä ajassa :)

Tässä onkin mulle listaa mistä kattoa mitä alkaa seuraavaks väsäilemään. Jos kehitys kiinnostaa niin tuleppa vaikka IRCissä juttelemaan :)
Viitapiru - #starcraft2.fi @ Quakenet

“Programmers are in a race with the Universe to create bigger and better idiot-proof programs, while the Universe is trying to create bigger and better idiots. So far the Universe is winning.”
(Rich Cook)
Avatar
Protoss Viitapiru
Perustaja
 
Viestit: 298
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 19:20
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Rakentavat

ViestiKirjoittaja Multani » 27 Heinä 2010, 12:50

Tähän topicciin voinee ranttailla ns. rakentavaa kritiikkiä.

Etusivulla vasemman puolen järjestystä tulisi parantaa, kalenteri ei esimerkiksi ole se ensimmäinen asia mitä siinä haluaa nähdä. Tämä tila kannattaisi varata vaikkapa sponsoreiden bannereille, nimittäin mielestäni sponsorit ovat nyt ikävästi piilossa oman linkkinsä alla, joka vähentää näkyvyyttä huomattavasti. Ensimmäisenä vierailijaa kiinnostavat tuoreimmat uutiset, foorumipostit ja replayt.

Replay-sivusto on hyvä, kunhan vain pääsee itse replay-listoihin käsiksi. Ehdotankin, että replay-sivusto aukeaa suoraan 1v1 replay-listaan, ja pelimuotojen välillä voi surffailla listan ylle tulevilla painikkeilla (jotka ovat nykyistä sirompia). Myös tällaiset napit uploadaamiseen ja etsimiseen listan yläpuolelle. Tämä vähentää turhaa klikkailua ja parantaa ulkoasua.

En tiedä miten tätä voidaan toteuttaa, mutta olisi hienoa saada kaikkien suomalaisten ladder sijoitukset samaan paikkaan (vaikkapa vain diamond tai pro ladderista, jos sellainen nyt releasessa on). Voisi toimia vaikkapa datamineemällä jotain starcraftrankingsia tms.

Muuten hyvää työtä, jatkakaa samaan malliin.

EDIT: uutisissa kannattanee vielä keskittyä asiaoihin, joita ei voi lukea teamliquidissa, esimerkiksi suomalaisten merkittävät turnassijoituset / haastattelut. Tästä ylempänä kaiketi jo mainittiinkin.
Protoss Multani
 
Viestit: 15
Liittynyt: 27 Heinä 2010, 12:39

Re: Rakentavat

ViestiKirjoittaja KeljuKuoma » 07 Elo 2010, 15:50

Nyt kun näköjään tuo Uusimmat keskustelut on vähän päivittynyt niin voisiko sen pliis muuttaa vielä sellaseks että ylimpänä on ketju, johon on vastattu viimeiseksi, eikä ketju, joka on perustettu viimeiseksi =)

E: Jopas, nopeaa toimintaa :). Kiitos!
Kuva
KeljuKuoma
 
Viestit: 42
Liittynyt: 21 Huhti 2010, 10:14

Re: Rakentavat

ViestiKirjoittaja tonttu » 02 Syys 2010, 17:32

Moi,

Mietin tässä ja tulin tulokseen, että olisi hyvä olla tärkeimmät linkit listattuna eri Sc2 aiheisille sivuille.
Mm. ESL, TL, Sc2mapster, (gomtv) jne.

Linkit voisi laittaa ihan etusivulle sivupalkkiin.
Tämä auttaisi uusimpia pelaajia pääsemään mukaan sc2 maailmaan ja skeneen. (imo)
Bnet ID: suprTonttu#136
Bnet Channel: Micronae Supremacy
http://supr.rantapallo.org/
Irc: SupR|Tonttu
Terran tonttu
 
Viestit: 198
Liittynyt: 20 Huhti 2010, 11:37

Re: Rakentavat

ViestiKirjoittaja khido » 09 Syys 2010, 15:48

Kuka ikinä uutisia kirjoittaakaan, älkää käyttäkö sanaa "tänään" tai "huomenna" ainakaan otsikoinnissa. :D
Viimeksi muokannut khido päivämäärä 10 Syys 2010, 21:30, muokattu yhteensä 1 kerran
khido
 
Viestit: 11
Liittynyt: 14 Elo 2010, 21:22

Re: Rakentavat

ViestiKirjoittaja PahaVaatturi » 10 Syys 2010, 00:27

khido kirjoitti:En tiedä kuka uutisia kirjoittelee, mutta älkää käyttäkö sanaa "tänään" tai "huomenna" ainakaan otsikoinnissa. :D

Uutisessa näkyy, kenen kirjoittama mikäkin uutinen on.
Zerg PahaVaatturi
 
Viestit: 39
Liittynyt: 03 Heinä 2010, 13:25
Paikkakunta: Kalajoki

Re: Rakentavat

ViestiKirjoittaja Zipok » 11 Syys 2010, 01:42

Replayhin kirjoitetut kommentit näkyy vain käyttäjille jotka ovat kirjautuneena sisään. Onko tarkoituskin? Tuntuu bugilta.
Protoss Zipok
 
Viestit: 57
Liittynyt: 09 Elo 2010, 01:13

Seuraava

Paluu Palaute & Ehdotukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron