Finnish Team Tour -threadi

Finnish Team Tour -threadi

ViestiKirjoittaja Divinesia » 18 Loka 2012, 12:48

Finnish Team Tour sai ensiajatuksen, kun kyseenalaistettiin onko Suomitiimissä olemisesta mitään hyötyä. Päätettiin tehdä pysyvä turnaus, johon pääsee pelaamaan vain Suomitiimeissä olevat. On hienoa, että suomalaisia halutaan muihin klaaneihin ja siipiä kannattaa kokeilla, mutta Suomen pientä skeneäkin on hyvä joskus hemmotella.

Seuraava turnaus: ei vielä päätetty
Viimeisin turnaus ja voittaja: Turnaus VIII :terran: Divinesia

Legendaarisen tiistaicupin jäädessä unholaan hiljalleen, onkin FT-tour jäänyt oikeastaan ainoaksi suomalaiseksi turnaukseksi, jota järjestetään enemmän kuin kerran puolessa vuodessa.

Poikkeuksellisen trollausilmiön tuloksena tulee myös sellainen seuraus, että FT-tourissa on käytössä banned-lista. Pahatapaisimmat pelaajat näinollen laitetaan jäähylle niin, että ensimmäisen varoituksen jälkeen tulee bannit kuukaudeksi. Tämä on vain ohjenuora, esimerkiksi syöpätoivotuksista pelaaja suljetaan näistä karkeloista iäksi.


Hall of legends:
#9 :terran: Ultrablue
#8 :terran: Divinesia
#7 :terran: Divinesia
#6 :zerg: Lumen
#5 :protoss: Gaageli
#4 :terran: Ike
#3 :terran: Divinesia
#2 :protoss: Aktivisti
#1 :protoss: Nostrada

Ehdotuksia mapeista, formaatista sun muista saa laitella suoraan meikälle tai tähän threadiin.
Viimeksi muokannut Divinesia päivämäärä 19 Joulu 2012, 09:11, muokattu yhteensä 5 kertaa
Avatar
Terran Divinesia
 
Viestit: 289
Liittynyt: 13 Syys 2010, 10:37
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Finnish Team Tour -threadi

ViestiKirjoittaja azhrak » 18 Loka 2012, 12:54

Tänään sc2.fi servun vaihto joskus klo 19-21 välillä. Tulee noin 30min katko. Eli turnauksessa pieni paussi mahdollinen.
Avatar
Terran azhrak
Ylläpito
 
Viestit: 1294
Liittynyt: 07 Syys 2010, 11:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Finnish Team Tour -threadi

ViestiKirjoittaja Divinesia » 19 Loka 2012, 12:43

Kiitos muuten inffosta, ei onneksi vaikuttanut turnauksen läpimenemiseen.
Avatar
Terran Divinesia
 
Viestit: 289
Liittynyt: 13 Syys 2010, 10:37
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Finnish Team Tour -threadi

ViestiKirjoittaja SolLeks » 22 Loka 2012, 02:25

tama on razizzmi :@
Terran SolLeks
 
Viestit: 12
Liittynyt: 22 Syys 2010, 00:37

Re: Finnish Team Tour -threadi

ViestiKirjoittaja SnakeQ » 22 Loka 2012, 11:18

ArtVandelay kirjoitti:tama on razizzmi :@


Kyllä, tämän on. Pääsee osallistumaan vain tiimeissä olevat. Pitääkö sitä perustaa oma tiimi sitten jolla ei ole omaa nettisivua jne. että pääsis osallistumaan ? :D
Protoss SnakeQ
 
Viestit: 195
Liittynyt: 12 Tammi 2011, 19:09

Re: Finnish Team Tour -threadi

ViestiKirjoittaja Nostrada » 22 Loka 2012, 15:00

SnakeQ kirjoitti:
ArtVandelay kirjoitti:tama on razizzmi :@


Kyllä, tämän on. Pääsee osallistumaan vain tiimeissä olevat. Pitääkö sitä perustaa oma tiimi sitten jolla ei ole omaa nettisivua jne. että pääsis osallistumaan ? :D


"Tämän lisäksi tiimittömät suomalaispelaajat ovat oikeutettuja pelaamaan."

Kannattaa lukea infot läpi.
Nostrada
 
Viestit: 9
Liittynyt: 21 Huhti 2010, 22:14

Re: Finnish Team Tour -threadi

ViestiKirjoittaja SnakeQ » 22 Loka 2012, 15:36

Nostrada kirjoitti:
SnakeQ kirjoitti:
ArtVandelay kirjoitti:tama on razizzmi :@


Kyllä, tämän on. Pääsee osallistumaan vain tiimeissä olevat. Pitääkö sitä perustaa oma tiimi sitten jolla ei ole omaa nettisivua jne. että pääsis osallistumaan ? :D


"Tämän lisäksi tiimittömät suomalaispelaajat ovat oikeutettuja pelaamaan."

Kannattaa lukea infot läpi.


Nii vasta turnauksesta 6 lähtien. Olisi kannattanut tämäkin mainita ;)

Mut se on siltikin syrjintää vielä jos halutaan pilkkua viilata. Entäs ulkomaalaisissa tiimeissä olevat suomalaiset? ;)

Mut hienoa että ovat päässeet tuosta tyhmästä säännöstä eroon.
Protoss SnakeQ
 
Viestit: 195
Liittynyt: 12 Tammi 2011, 19:09

Re: Finnish Team Tour -threadi

ViestiKirjoittaja SolLeks » 22 Loka 2012, 18:07

hitsi ei ois pitäny kirjottaa sopimusta ruotsalaisen tiimin kanssa, en tiennyt että suomiscene alkaa syrjimään :((:
Terran SolLeks
 
Viestit: 12
Liittynyt: 22 Syys 2010, 00:37

Re: Finnish Team Tour -threadi

ViestiKirjoittaja Divinesia » 23 Loka 2012, 15:46

Tämä formaatti palvelee niitä pelaajia, jotka pelaavat Suomessa. Kotimaista skeneä siis kehittäen, sillä näitä turnauksia ei liikaa ole.

Artvandelayn kommentti oli varmaan ironinen, mutta ei tietenkään sorsita niitä, jotka on lähtenyt rajan tuolle puolen. :) Kyllähän niitäkin turnauksia tulee jatkossa entiseen tapaan.

FT-tourin missio on vain toisenlainen, ainakin toistaiseksi. Kuten SnakeQ viitasi, on näitä sääntöjä jo hieman fiilattu palvelemaan skeneä paremmin.
Avatar
Terran Divinesia
 
Viestit: 289
Liittynyt: 13 Syys 2010, 10:37
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Finnish Team Tour -threadi

ViestiKirjoittaja Divinesia » 19 Joulu 2012, 09:28

Eilen pelattiin pika-aikataululla FT-tour yhdeksän. Paikanpäälle tuli 9 pelaajaa, joista 5 oli terraneita. Voittajaksi selviytyi :terran: Ultrablue voitettuaan :terran: Arttuyon finaalissa.

Tulevaisuudessa alamme käyttämään näissä turnauksissa mm. Arkanoidia, eli uusia Kespamappeja. :)
Avatar
Terran Divinesia
 
Viestit: 289
Liittynyt: 13 Syys 2010, 10:37
Paikkakunta: Jyväskylä


Paluu Yleinen

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 13 vierailijaa

cron