Balanssipäivitys huhtikuu 2015

Valvoja: Uutistenkirjoittajat

Balanssipäivitys huhtikuu 2015

ViestiKirjoittaja azhrak » 10 Huhti 2015, 14:25

Kuva
Battle.netin Ladder-moninpeli StarCraft II: Heart of the Swarm -lisäosan osalta on saanut balanssipäivityksen eilen illalla 9. huhtikuuta. Päivityksessä osa tulevan Legacy of the Void -lisäosan muutoksista on tuotu jo nyt mukaan moninpeliin. Muutokset koskevat pääasiassa Zerg-rodun Swarm Host -yksikköä, mutta myös Terran- ja Protoss-rotuja on päivitetty.

Passiivisen pelin kitkemistä
Kyseessä on suuri muutos Swarm Host -yksikön toimintaan. Ennen piiritys- ja puolustusyksikkönä toiminut Swarm Host on muutettu nopealiikkeiseksi häirintäyksiköksi. Yksikön "ammukset" eli sen laukaisemat Locust-yksiköt kestävät entistä pidempään ja voivat kehityksen avulla jopa lentää, mutta niitä voi laukaista paljon harvemmin. Lisäksi Locusteja ei voi enää laukaista automaattisesti, vaan se täytyy aina tehdä manuaalisesti.

Blizzardin StarCraft II -balanssivastaava David Kim perusteli muutosta jo tammikuussa. Päivityksellä pyritään estämään aina ammattilaistasolla asti nähtyä passiivista Swarm Host -pelaamista, joka on aiheuttanut pattimaisia tilanteita. Yksi esimerkki tällaisesta pelistä on :zerg: ZhuGeLiang vs :denmark: :terran: Lillekanin -ottelu tämän vuoden WCS-karsinnoissa, kun peli kesti normaaliajassa hieman yli kolme tuntia. Normaalisti näin suuria muutoksia ei balanssipäivityksissä tehdä, mutta Kim sanoo tilanteen olevan poikkeuksellinen ylipitkien pelien takia ja muutokseen on yrityksen sisällä käytetty jo paljon aikaa.

Toinen nyt toteutunut muutos, jonka toivotaan vähentävän passiivista pelaamista, on Terranin Raven-yksikön Point Defense Drone -kyvyn keston huomattava vähennys 180 sekunnista 20 sekuntiin. Muutoksella kyvyn käyttö puolustukseen heikentyy rutkasti, ja käytännössä siitä on apua nyt vain yhden taistelun ajan.

Kun Swarm Host -ysikkö ei enää toimi piirityskoneena, niin Zerg-rodulle jää enää Brood Lord -yksikkö, jolla hyökätä kätevästi staattiseen puolustuslinjaan. Tämän muutoksen tueksi Blizzard on heikentänyt merkittävästi Protossin Tempest-yksikön tekemää bonusvahinkoa Brood Lordeihin (massiivinen ilmayksikkö), jotta Tempest ei toimisi staattisen puolustuksen tukena liian tehokkaasti. Muutos vaikuttaa myös Protoss vs Protoss -otteluun, sillä Colossus on myös peliteknisesti massiivinen ilmayksikkö. David Kim kertoo uuden arvon (+14) tuplaavan (+100 %) Tempestin tarvittavien laukausten määrän Brood Lordeja vastaan mutta Colossusta vastaan tilanne muuttuu vähemmän (+67 %).

Moninpelin muutokset 9.4.2015 alkaen
  • :zerg: Zerg
    • Swarm Host
      • Hinta muutettu 200 mineraalista ja 100 kaasusta 100 mineraaliin ja 200 kaasuun
      • Yksikkökoko (supply cost) nostettu kolmesta neljään
      • Liikkumisnopeutta lisätty arvosta 2.25 arvoon 2.95 (+31 %)
      • Swarm Host tarvitsee nyt Burrow-kehityksen voidakseen mennä maan alle
      • Swarm Host ei enää voi törmätä Locustin kanssa
    • Spawn Locusts –kehitys on muutettu
      • Auto-cast on poistettu, Spawn Locusts -kyky pitää nyt laukaista manuaalisesti
      • Spawn Locusts -latausaikaa on kasvatettu 25 sekunnista 60 sekuntiin (+240 %)
      • Spawn Locusts -kykyä ei tarvitse enää laukaista maan alta
    • Locust
      • Ampumisnopeutta nopeutettu arvosta 0.8 arvoon 0.6 (+33 %)
      • Yksikön elinaikaa kasvatettu 15 sekunnista (+10 s Enduring Locusts -kehityksellä) aina 25 sekuntiin
    • Infestation Pit
      • Enduring Locusts –kehitys on poistettu
      • Uusi kehitys: Flying Locusts - mahdollistaa Locustien lentämisen
        • Vaatimuksena Lair
        • Maksaa 200 mineraalia ja 200 kaasua, kehitysaika 160 sekuntia
        • Swoop-kyky: käskee Locustin laskeutua kohdennetulle alueelle hyökkäämistä varten
    • Viper
      • Blinding Cloud -kyvyn ulottuvuutta lisätty kymmenestä yhteentoista (+10 %)
  • :terran: Terran
    • Raven
      • Point Defense Drone -kyvyn kestoa lyhennetty 180 sekunnista 20 sekuntiin (-89 %)
  • :protoss: Protoss
    • Tempest
      • Bonusvahinkoa massiivisia ilmayksiköitä vastaan on vähennetty +50:stä +14:ään vahinkopisteeseen (-72 %).
Avatar
Terran azhrak
Ylläpito
 
Viestit: 1293
Liittynyt: 07 Syys 2010, 11:03
Paikkakunta: Helsinki

Paluu Uutiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 43 vierailijaa

cron