DreamHack StarCraft 2 -mittelöt

Marraskuun eSports-kohokohta, DreamHack Winter 2010, lähestyy lähestymistään. Lanithan järjestetään tämän viikon lopulla, ja StarCraft 2 -turnaus on pelin tähänastisista turnauksista odotetuimpia. Palkintopotti on Blizzardin sponsoroimien turnauksien ulkopuolella ennennäkemättömän suuri: 18000 euroa, josta voittajalle 10 000 euroa. Rahapalkintojen lisäksi jaetaan myös luonnollisesti vino pino näytönohjaimia ja muuta oheistavaraa. Suuri palkintopotti on houkutellut koko länsimaiden ja erityisesti Euroopan parhaimmiston kisaan mukaan ja tiedossa on takuuvarmasti kovimpia vääntöjä, joita pelissä on tähän asti nähty. Suomalaisväriä tähän 32 pelaajan mittelöön tuovat
mouz.Naama ja
PwR.elfi.
StarCraft 2 -mäiske saa lähtölaukauksensa heti lanien ensimmäisenä päivänä torstaina. Silloin järjestetään ensimmäisten pääturnauspelien lisäksi massiivinen 512 pelaajan BYOC-karsintaturnaus, josta valitaan 8 parasta mukaan 32 pelaajan pääturnaukseen. Pelaajat jaetaan kahdeksaan single elimination -brackettiin, joista jokaisesta vain voittaja pääsee varsinaiseen kisaan mukaan. Huhut kertovat, että onneaan tähän last chance -qualifieriin lähtee koittamaan myös eräs
Menace.Fuzer. Hyvät mahdollisuudet miehellä onkin, sillä valtaosalla pahimmista kilpailijoista on jo paikka takataskussa. Todellisena jymy-yllätyksenä last chance -qualifieriin osallistuu myös GSL:n kolmannelta kaudelta karsiutunut
oGs.TOP, joka on osa kolmen miehen viime hetken Koreasta saapuvaa lähetystöä. Pääturnaus pelataan pääosassa perjantain aikana, lauantain puolella pelataan enää neljännesfinaalit, semifinaalit ja mitalipelit.
Loput 24 osallistujaa on valittu etukäteen suorilla kutsuilla ja maakohtaisilla karsinnoilla. Kutsutut
IdrA ja
BRAT_OK eivät esitiedoista poiketen pääsekään osallistumaan. Fanien suureksi ihastukseksi heidät turnauksessa korvaavat GSL:n qualifiereihin jääneet kanadalainen
TLAF-Liquid`HuK ja
oGs.inCa!
Lopullinen paikkansa varmistaneiden lista näyttää siis seuraavalta:
oGs.inCa
TLAF-Liquid`HuK
mouz.White-Ra
mTw.DIMAGA
fnatic.Fenix
mouz.MorroW
TLAF-Liquid`TheLittleOne
TLAF-Liquid`Nony
aTn.Socke
dignitas.SjoW
mouz.Naama
RAGE.Tarson
fnatic.LucifroN
mTw.DeMusliM
SK.MaDFroG
SkruF – DH kiertueen karsija, Norja
PwR.elfi – DH kiertueen karsija, Suomi
M.AdelScott – DH kiertueen karsija, Ranska
Prae.DaBoO – DH kiertueen karsija, Belgia
ServaNT – DH kiertueen karsija, Benelux
LLL.NTT – DH kiertueen karsija, Benelux
ActionJesus – DH kiertueen karsija, Tanska
Prae.ThorZaIN – DH kiertueen karsija, Ruotsi
M.LaLuSh – DH kiertueen karsija, Ruotsi (Online)
Viimeistään kolmen viime hetken osallistujan tullessa leikkiin mukaan kyseessä on kiistatta yksi pelin historian kovatasoisimmista ja kiintoisimmista turnauksista tähän mennessä. Kiinnostusta lisää vahva suomalaisosanotto: molemmilla suomalaisilla on mahdollisuudet pärjätä kovasta tasosta huolimatta mainiosti. Naama on esittänyt tasaisen varmoja otteita koko syksyn ja sulkia on kertynyt hattuun kiitettävästi - näistä merkittävimpinä saavutuksina toinen ja kolmas sija DSRackin StarCraft 2 -turnauksista lähes yhtä kovassa seurassa kuin mitä viikonloppuna on luvassa. Kaksikosta elfi sen sijaan on parantanut otteitaan erityisesti viime aikoina olemalla esimerkiksi joitain viikkoja sitten ensimmäinen ESL Viking Cupin voittanut ei-Terran. Tasaisia kärkipääsijoituksia on tullut myös muissa kovatasoisissa turnauksissa kuten Cyborg Cupissa.
Nähdäänkö viikonloppuna tuntien pituisia
vs
-vääntöjä vai jyllääkö juusto? Seuraa Day9:n selostamaa turnausstreamia ja sivustomme uutisointia lanien aikana.