WCS 2019 Global Finals -pudotuspelit

Valvoja: Uutistenkirjoittajat

WCS 2019 Global Finals -pudotuspelit

ViestiKirjoittaja azhrak » 30 Loka 2019, 13:01

Kuva
Blizzardin World Championship Series päättyy vuoden 2019 osalta perjantain ja lauantain välisenä yönä pelattaviin pudotuspelihin 1.-2. marraskuuta. Pelit pelataan BlizzCon-tapahtuman areenalla Anaheimissa Yhdysvalloissa. Mukana on kahdeksan lohkovaiheesta läpi selvinnyttä pelaajaa kamppailemassa reilun puolen miljoonan dollarin palkintopotista, josta voittaja kahmaisee 210 000 $.

Ottelemassa on viime vuoden mestari Joona "Serral" Sotala, joka eteni lohkovaiheesta jatkoon ilman karttatappioita, vaikka hänen lohkosa oli paperilla selkeästi kovatasoisin. Myös nuori italialainen Riccardo "Reynor" Romiti onnistui voittamaan lohkonsa ja on Serralin lisäksi ainoa Korean ulkopuolinen pelaaja pudotuspeleissä.

Pelaajat
:zerg: Reynor
:zerg: Serral
:protoss: Classic
:protoss: Trap
:terran: Maru
:zerg: Dark
:zerg: Rogue
:zerg: soO
Lohkovaiheen ennakkosuosikit Serral ja Dark ovat edelleen mukana ja sattumoisin vielä eri puolilla kaaviota. Serralin lohkossa kauan kaivatun uusintaottelun suomalaista vastaan välttänyt Maru on myös toisella puolella kaaviota, joten monen mielestä unelmafinaali Serral vs Maru on edelleen mahdollinen.

Zergit vahvoilla
Lohkovaiheessa kaikki muut Zerg-pelaajat sijoittuivat lohkojensa kärkeen Puolan Mikołaj "Elazer" Ogonowskia lukuunottamatta. Tulos povaa vahvaa Zerg-edustusta myös semifinaaleihin, joihin on mahdollista saada täysi Zerg-edustus mikäli jokainen voittaa oman puolivälieräottelunsa. Syitä menestykseen on haettu muun muassa Nydus Wormin halvasta hinnasta, kun Nydus-taktiikoita nähtiin viime viikonloppuna runsaasti varsinkin Zerg vs Protoss -otteluissa. Lee "Rogue" Byung Ryul jopa mainitsi lohkovaiheessa haastattelussa Zergin olevan nyt liian vahva Protossia vastaan.

Balanssimuutoksia luvassa
WCS Global Finalsin jälkeen Blizzard on usein tuonut moninpeliin ison kasan muutoksia balansoidakseen pelejä. Myös nyt Blizzard on hereillä ja on jo listannut tulevia muutoksia, joissa Zergin vahvuuksia heikennetään. Listatut muutokset eivät kaikki välttämättä toteudu, sillä ne ovat vasta testivaiheessa.

Aikataulu
Aiemmista vuosista poiketen pudotuspelit pelataan kokonaan yhtenä päivänä. Syy on siinä, että pelit on viety jälleen BlizzConin areenalle, mutta lauantai on siellä pyhitetty Overwatchille.

Perjantai 1. marraskuuta
21:00 Ro8 A - :zerg: Serral vs :zerg: soO
~22:15 Ro8 B - :zerg: Reynor vs :protoss: Trap
~23:30 Ro8 C - :zerg: Rogue vs :protoss: Classic
~00:45 Ro8 D - :zerg: Dark vs :terran: Maru
~02:00 Semifinaali A
~03:15 Semifinaali B
~04:30 Finaali

Englanninkielinen lähetys
Kaikki pelit lähetetään englanniksi selostettuna kanavalta twitch.tv/starcraft.

Lähetyksen juontajina toimivat James "Kaelaris" Carrol ja Sue "Smix" Min Lee. Selostamassa ovat Jared "PiG" Krensel, Leigh "Maynarde" Mandalov, Kevin "RotterdaM" van der Kooi, Nicolas "Tasteless" Plott, Dan "Artosis" Stemkoski ja Nathan "Nathanias" Fabrikant.

Suomenkielinen lähetys
Pudotuspelejä voi seurata suomeksi selostettuna kanavalta twitch.tv/yleeurheilu ja Yle Areenasta.

Selostamassa ovat Samuli "Fuzer" Romppanen, Samuli "elfi" Sihvonen, Juha "Divinesia" Nurmenniemi ja Benjamin "Pupu" Puha.

Pudotuspelit (Liquipedia)

Palkinnot
Kuva210 000 $
Kuva96 000 $
Kuva-4.51 000 $
5-8.24 000 $
Media
Otteluiden videot löytyvät Blizzardin sivuilta.
Replayt voi ladata täältä.
Avatar
Terran azhrak
Ylläpito
 
Viestit: 1293
Liittynyt: 07 Syys 2010, 11:03
Paikkakunta: Helsinki

Paluu Uutiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 29 vierailijaa

cron