KOVA StarCraft Team League alkaa


Joukkuekisassa KOVAn pelaajat Wenlei "ZhuGeLiang" Dai ja Mikael "Mixu" Helenius toimivat kapteeneina. He laativat aina uuden vähintään seitsemän pelaajan joukkueen ympärilleen kutsutuista ja mukaan karsituista pelaajista. Kisassa joukkueet kohtaavat bo7-sarjassa, jossa kaikki kartat pelataan.
Lauantaina 15.8. klo 17:00 pelattavaan ensimmäiseen KSTL-kisaan on pelaajat kutsuttu mukaan Fuzer Shelter Game Room Open #3 -turnauksen tulosten perusteella. Jatkossa kutsut jaetaan ZhuGeLiangin ja Mixun lisäksi neljälle kulloinkin Battle.net ja Aligulac-ranking listoilla parhaille sijoille päässeelle suomalaiselle. Loput paikat täytetään ladder-karsinnalla. Kutsu lähtee siis aina myös Joona "Serral" Sotalalle, joka osallistuu turnauksiin aikataulunsa salliessa off-rodulla. Tulevana lauantaina 15.8. Serral nähdään pelaamassa.
Pelit lähetetään suomeksi kanavalla twitch.tv/starcraft2fi, ja selostamassa kuullaan tuttuja suomalaisia selostajia sekä pelaajia. Peleistä tulee mahdollisuuksien mukaan myös englanninkielisiä lähetyksiä.
Toinen KSTL-kisa järjestetään joko 26.-27. syyskuuta tai 3.-4. lokakuuta riippuen kansainvälisten turnausten aikatauluista.