SC2FI 11V Cup lohkovaihe

Valvoja: Uutistenkirjoittajat

SC2FI 11V Cup lohkovaihe

ViestiKirjoittaja azhrak » 06 Joulu 2021, 15:30

Kuva
SC2FI 11V Cupin lohkovaihe pelataan 7.-9. joulukuuta. Lohkovaiheessa 16 pelaajaa on asetettu kahteen lohkoon, joissa pääosin selvitetään pelaajien keskinäiset vahvuudet. Kaikki pelaajat etenevät pudotuspeleihin mutta lähtöasetelmat ovat sitä paremmat mitä paremmin lohkoissa pärjää. Mukana on miltein kaikki Suomen tämän hetken huippunimet.

Tällä kertaa vuositurnaukseen otettiin vain kaksi pelaajaa kutsuilla kuuden tai kahdeksan asemesta. Kutsut menivät kahden edellisen vuosicupin voittajille Wenlei "ZhuGeLiang" Daille ja Aleksi "Alluton" Saaraiselle. Loput pelaaajat otettiin mukaan neljän karsinnan kautta. Ensimmäinen karsinta oli ladder-karsinta, jossa kuusi Euroopan Battle.net ladderin kärjettä olevaa pelaaajaa sai paikan turnaukseen. Loput kolme karsintaa pelattiin perinteiseen tyyliin pudotuspelikaavioilla, ja niistä eteni yhteenä kahdeksan pelaajaa läpi.

Lohkovaiheen jälkeen edetään pudotuspeleihin, jotka otellaan seuraavalla viikolla maanantaista torstaihihn 13.-16. joulukuuta online-otteluin, ja pääkallopaikalta Helsingistä offline-otteluin finaalipäivänä lauantaina 18. joulukuuta.

Pelaajat
Kutsut
:zerg: ZhuGeLiang- Wenlei Dai
:protoss: Alluton - Aleksi Saarainen

Ladder-karsinnasta
:protoss: TheMusZero - Iiro Kumpulainen
:protoss: Enpo - Eemeli Vapamaa
:terran: WoodedMicrob - Richard Häyrinen
:terran: Luolis - Valtteri Argillander
:zerg: Pupu - Benjamin Puha
:zerg: Mirzo - Miro Rantalainen
Muista karsinnoista
:terran: Faqballs - Teemu Hallikainen
:terran: Divinesia - Juha Nurmenniemi
:terran: Jutso - Juuso Ratinen
:protoss: WaveCaptain- Väinö Viiala
:protoss: Lithian - Waltteri Valtonen
:zerg: Temper - Eetu Mattila
:zerg: Pete - Peter Laaksonen
:zerg: Jakke Elonen - PhleBuster
Lohkoformaatti
Lohkot pelataan round robin -tyyliin kahdessa lohkossa. Kuusitoista pelaajaa on jaettu kahteen lohkoon, jossa jokainen pelaaja kohtaa toisensa kerran bo3-ottelussa. Lohkojen neljä parasta etenee double elimination -tyylisten pudotuspelien yläkaavioon, kun taas lohkojen neljä alimmaista etenee pudotuspelikaavion alakaavioon.

Aikataulu
Tiistai 7.12. klo 19--22:00 - Lohkot päivä 1
Keskiviikko 8.12. klo 19--22:00 - Lohkot päivä 2
Torstai 9.12. klo 19--22:00 - Lohkot päivä 3

Lähetys
Pelejä seurataan kanavalla twitch.tv/starcraft2fi.
Selostamassa kuullaan tällä viikolla muun muassa Samuli "elfi" Sihvonen, Vesa "Welmu" Hovinen, Veli-Matti "Leijonamieli" Liukka, Jari "Haspe" Haapasaari, Matti "SpeedyMaza" Mäenpää sekä kisan pelaajia.

Lohkot (Liquipedia)


Palkinnot
Kokonaispotti on 800 euroa, ja se jaetaan kahdeksan parhaan kesken seuraavasti. Rahapalkinnoille pääsee, jos etenee pudotuspeleissä yhden kierroksen.

:gold: 250 €
:silver: 180 €
:bronze: 130 €
4. 90 €
5.-6. 50 €
7.-8. 25 €
Avatar
Terran azhrak
Ylläpito
 
Viestit: 1293
Liittynyt: 07 Syys 2010, 11:03
Paikkakunta: Helsinki

Paluu Uutiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 39 vierailijaa

cron