OtaCraft Mini Slam

OtaCraft Mini Slam

ViestiKirjoittaja OCPetrus » 16 Joulu 2012, 15:16

Kuten jo nokkelimmanpokkelimmat huomasivat, OtaCraft Mini Slam järjestetään 28.12.! Siinä missä OtaCraft Grand Slam on kovien nimien temmellyskenttä, joittenka turnaustuloksia koko Suomi odottaa henkeään pidätellen, on Mini Slamin tarkoitus olla kaikkien ulottuvissa oleva hyvän mielen turnaus! Mitään tasokattoa ei ole eikä Suomen parhaitten pelaajien osallistumista katsota pahalla. Toisaalta taas kaikista heikoimmatkin saavat osallistua!

Turnausformaattina käytetään alkulohkoja, jolloinka kaikki pääsevät pelaamaan vähintään kolmea vastustajaa vastaan eikä kenenkään tarvitse pelätä putoavansa heti pois! Ideana on, että vaikkapa jos kultaliigalaisena osallistuu turnaukseen ja alkulohkossa on lisäksi 1 platina, 1 timantti ja 1 masters, ei todennäköisesti pääse alkulohkoista eteenpäin, mutta saa kuitenkin hyvän kokemuksen millaista on pelata vähän kovempitasoisia vastaan. Tässä turnauksessa on tarkoitus, että kaikki osallistuvat itse pelaajina! Pudottuaan turnauksesta voi sitten kivasti seurata streamiltä turnauksen etenemistä.

Turnausjärjestäjinä on tällä hetkellä tasan allekirjoittanut ja sen takia toivoisin, että mahdollisimman moni ilmoittauisi mahdollisimman pian. Vaikka joululoman suunnitelmat olisivat epäselviä, toivoisin kuitenkin, että moni kävisi ilmoittautumassa turnaukseen. Ilmoittautumisen voi kuitenkin perua myöhemmin. Mitä enemmän ilmoittautumisia meillä on aikasin, sitä helpompaa minun on rekrytä lisää tekijöitä turnaukseen. Mitä enemmän tekijöitä, sitä parempaa laatua, luonnollisesti ;)

Kaikki, jotka eivät ole jo tehneet niin: Menkää painamaan tosta vasemmasta reunasta turnaus auki ja ilmoittautukaa!
Avatar
Zerg OCPetrus
 
Viestit: 66
Liittynyt: 05 Maalis 2012, 15:00

Re: OtaCraft Mini Slam

ViestiKirjoittaja Mercedes » 17 Joulu 2012, 12:40

Jos mitenkään voin auttaa olisin valmis siihen. Osaamiseni onkin sitten toinen juttu..
Terran Mercedes
 
Viestit: 58
Liittynyt: 09 Marras 2012, 14:59

Re: OtaCraft Mini Slam

ViestiKirjoittaja OCPetrus » 17 Joulu 2012, 21:44

Mercedes kirjoitti:Jos mitenkään voin auttaa olisin valmis siihen. Osaamiseni onkin sitten toinen juttu..


:D cool. Ensisijaisesti koitan rekrytä OtaCraftilaisia, jotka on ollu ennenkin tekemässä. Esim. videomiksaaja-super-gosu-tuottaja-HB ois korvaamaton, Sienionelain on maailman kovimpia observereitä (tosin hän myös ilmaisi kiinnostuksensa kokeilla selostamista!), lisää castereita voisi tulla yms. Niin ja streamin HQ on tosiaan meikän kämpillä täällä Helsingin Jätkäsaaressa :)

---

Tuplapostauksen välttämiseksi kirjotan tähän samaan postiin toisen viestin:

Tarkennus sääntöihin (keksin vasta tänään :D): Jos (->kun) pelaajia ei ole n^2 määrää ja osa lohkoista jäisi tyhjiksi, pistän ennalta arvattuna kovimmat pelaajat jo seuraavalle kierrokselle. Näin varmistetaan, että kaikilla on hauskaa alkulohkoissa!
Avatar
Zerg OCPetrus
 
Viestit: 66
Liittynyt: 05 Maalis 2012, 15:00

Re: OtaCraft Mini Slam

ViestiKirjoittaja OCPetrus » 27 Joulu 2012, 20:32

Turnauksen toiseksi casteriksi on varmistunut yksi OtaCraftin neljästä alkuperäisjäsenestä! Minulla on kunnia ilmoittaa, että turnauksen toinen caster kulkee nimimerkillä Kala ja oli meille muille OtaCraftilaisille alkuaikoina iso inspiraationlähde, koska kun me muut oltiin WoLin julkaisun aikaan totaalisia noobeja, Kala oli vielä viime vuosina pelannu BW:tä ja näytti meille vähän pelin perusperiaatteita :D

Observeriä tai videomiksaajaa en saanut paikalle vaan casterit hoitaa sen selostamisen ohella.

Nyt olisi vielä hakusessa turnausadmin!

Turnausadmin

Turnausadminin tehtävä on hengailla turnauksen b.net -kanavalla ja vastailla pelaajien kysymyksiin. Homma on sinäällään suoraviivainen, mutta tärkeä. Alussa on hektistä, kun on paljon pelejä kerralla, mutta loppua kohden homma helpottuu. Turnausadminin olisi myös hyvä vähän seurailla milloin streamille kaivataan uutta peliä. Esim. turnausadmin huomaa, että streamillä näytettävä peli loppuu kohta ja kaksi pelaajaa on juuri alottamassa sarjansa, turnausadmin pyytää pelaajia odottamaan, jotta pelaajien sarja näkyisi streamillä.

Hae nyt turnausadminiksi! Kyseessä on luottamustehtävä ja sen takia toivon, että turnausadminiksi hakeva henkilö on allekirjoittaneelle entuudestaan jollain tavalla tuttu. Tulosten muokkaamiseksi starcraft2.fi -turnausjärjestelmässä myös accountti sivustolla on pakollinen.

Huomenna klo 13 alkaen kovaa toimintaa luvassa! GL HF
Avatar
Zerg OCPetrus
 
Viestit: 66
Liittynyt: 05 Maalis 2012, 15:00

Re: OtaCraft Mini Slam

ViestiKirjoittaja Hyge » 28 Joulu 2012, 14:03

En jostain syystä pystynyt check innaamaan wtf
Terran Hyge
 
Viestit: 48
Liittynyt: 18 Syys 2010, 00:37

Re: OtaCraft Mini Slam

ViestiKirjoittaja OCPetrus » 28 Joulu 2012, 20:51

Kiitokset kaikille pelaajille ja katsojille! Tosiaan isot pahoittelut siitä, että jagelius ei jonkun teknisen bugin (??) takia päässy mukaan. Eikä ilmeisesti Hygekään? :( Ei ollu varsinaista turnausadminia nii eipä tossa paljoa ollu tehtävissä.

Hyvä fiilis jäi ittelle kaikinpuolin! Toivottavasti kaikilla pelaajilla oli hauskaa :) tavoite tosiaan oli, että jengi pelais itte sen sijaan, että kattois streamiä. En sitten tiedä toteutuiko tuo. Kun lopussa kyseltiin paljon palautetta pitäisikö järjestää uudestaan, pelkästään masters pelaajat sano, että kannattaa järjestää uudestaan :D muutenkin valitettavan vähän muita pelaajia kuin masterseja.

Mitäs piditte Kalan selostamisesta? Imo jätkä veti yllättävän hyvin! Aion ehdottomasti suositella/pyytää häntä selostajaksi myös tuleviin grand slameihin :)
Avatar
Zerg OCPetrus
 
Viestit: 66
Liittynyt: 05 Maalis 2012, 15:00


Paluu Yleinen

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 16 vierailijaa

cron