Edembop

Edembop

ViestiKirjoittaja Edembop » 03 Elo 2010, 19:52

No moromoro kaikille tasapuolisesti!

Päätin kirjoittaa tänne esittelyviestin, kun aloitin nyt Starcraftin pelaamisen tässä muutama päivä sitten.

Olen tosielämässä jo saavuttanut kunnioitettajan 26 vuoden iän. Tämä tietysti tekee minusta wanhuksen sc2 pelaajien keskuudessa, mutta jos White-ra jaksaa vielä pappana heilua niin miksen minäkin?

Olen täysi Starcraft n00b, sillä muistan alkuperäistä peliä kokeilleeni joskus vuonna kivi ja keppi, mutta en kuitenkaan sitä sen enempää silloin pelannut. RTS-genre on silti periaatteessa tuttu ja tiedän mikä näiden pelien idea on. Pelailin aikoinaan sellaisia RTS pelejä kuten: Dune 2, Warcraft 1 , alkuperäinen C&C ja Red Alert. Pelimaku on kuitenkin vuosien saatossa vaihdellut ja pitkään aikaan en ole RTS-peleihin koskenut.

Mistä sitten herääminen Sc2:n suhteen? Törmäsin keväällä sattumalta siihen, että sc2 on ilmestymässä piakkoin ja satuin katsomaan youtubesta pelivideoita betavaiheesta. Itse en ollut mukana betassa, eikä keväällä minulla olisikaan ollut aikaa pelata, sillä silloin piti saada eräs tärkeä IRL projekti valmiiksi. Innoistuin kuitenkin sen verran, että päätin aloittaa pelaamisen sc2:n ilmestyttyä ja nyt kun IRL kiireet ovat helpottaneet sillä löytyy aikaakin.

Todettakoon, että odotukseni ovat sen verran realistiset, että ei minusta tule koskaan mitään lähellekään pro-tason pelaajaa, sillä siihen tarvittavaan harjoitteluun ei riitä millään aikaa. Tarkoitus on kuitenkin kehittyä lopulta (vuosien kuluttua?) hyväksi amatööriksi.

Tarkoitus on kirjoittaa tuonne blogi puolelle jonkinlaista tarinaa edistymisestäni, joten pysykää tarkkana!

Lisäksi jos peliseura kiinnostaa niin spostia voi laittaa tulemaan edembop [at] gmail.com

Kukaan kavereista ei ainakaan tällä hetkellä pelaa Starcraftia ja koska battlenetissä ei ole edes chatti huoneita tällä hetkellä olen pelannut vain tuntemattomien kanssa. ; )

Edembop :zerg:
Zerg Edembop
 
Viestit: 59
Liittynyt: 03 Elo 2010, 19:16

Re: Edembop

ViestiKirjoittaja Viitapiru » 04 Elo 2010, 21:07

Tervetuloa vaan :)
Viitapiru - #starcraft2.fi @ Quakenet

“Programmers are in a race with the Universe to create bigger and better idiot-proof programs, while the Universe is trying to create bigger and better idiots. So far the Universe is winning.”
(Rich Cook)
Avatar
Protoss Viitapiru
Perustaja
 
Viestit: 298
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 19:20
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Edembop

ViestiKirjoittaja Kumilelu » 05 Elo 2010, 08:53

Teretulemasta :) vanhempiakin pelaajia on kiva saada tähän peliin :) itse olen 25wee kohta ^^
Avatar
Zerg Kumilelu
 
Viestit: 55
Liittynyt: 22 Huhti 2010, 16:09
Paikkakunta: Tampere


Paluu Esittely

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron