Nation Wars 3 -lohkovaihe

Valvoja: Uutistenkirjoittajat

Nation Wars 3 -lohkovaihe

ViestiKirjoittaja azhrak » 10 Joulu 2015, 21:47

Kuva
Nation Wars III -joukkueturnauksen lohkovaihe käynnistyi 3. joulukuuta ja päättyy tulevana viikonloppuna 12.-13. joulukuuta, jolloin Suomen joukkue aloittaa turnauspelinsä. Suomen joukkueessa ovat yleisöäänestyksellä valitut Joona "Serral" Sotala, Vesa "Welmu" Hovinen ja Wenlei "ZhuGeLiang" Dai. Varapaikalla on Jari "Haspe" Haapasaari.

Suomen joukkue on samassa lohkossa Etelä-Korean, Saksan ja Uuden-Seelannin joukkueiden kanssa. Lohko pelataan WCS:stä tuttuun double elimination -tyyliin, jossa eteneminen pudotuspeleihin vaatii kaksi voittoa. Otteluformaatti on all-kill bo7, jossa yksi pelaaja voidaan elvyttää kerran uudelleen. Ottelun voittaa siis se joukkue, joka ensimmäisenä kerää neljä karttavoittoa.

Pudotuspelien ensimmäinen kierros pelataan tammikuun 2.-3. päivä netin välityksellä kahdeksan lohkovaiheesta läpi päässeen joukkueen kesken. Semifinaalit puolestaan pelataan 13. tammikuuta Pariisissa. Turnauksen palkintopotti on vähintään 15 000 dollaria, mutta 40 % lahjoituksista englannin- ja ranskankielisiin lähetyksiin ohjataan suoraan palkintopottiin. Palkintojakauma ei ole vielä tiedossa.

Lähetykset
:united-kingdom: twitch.tv/ogaminginter
:france: twitch.tv/ogaming

Lohko A - 3.-4.12.
:norway: Norja, :ukraine: Ukraina, :china: Kiina, :taiwan: Taiwan
Yläsemifinaali
:norway: Norja 1
:ukraine: Ukraina 4
:china: Kiina 4
:taiwan: Taiwan 1
Yläfinaali
:ukraine: Ukraina 4
:china: Kiina 3
Finaali
:ukraine: Ukraina Q
:china: Kiina Q
RO2, S1
:norway: Norja 4
:taiwan: Taiwan 2
RO2, S2
:china: Kiina 4
:norway: Norja 0

Lohko B - 5.-6.12.
:sweden: Ruotsi, :poland: Puola, :france: Ranska, :australia: Australia
Yläsemifinaali
:sweden: Ruotsi 0
:poland: Puola 4
:france: Ranska 4
:australia: Australia 0
Yläfinaali
:poland: Puola 4
:france: Ranska 2
Finaali
:poland: Puola Q
:france: Ranska Q
RO2, S1
:sweden: Ruotsi 4
:australia: Australia 1
RO2, S2
:france: Ranska 4
:sweden: Ruotsi 1

Lohko C - 10.-11.12.
:mexico: Meksiko, :canada: Kanada, :denmark: Tanska, :netherlands: Alankomaat
Yläsemifinaali
:mexico: Meksiko 2
:canada: Kanada 4
:denmark: Tanska 1
:netherlands: Alankomaat 4
Yläfinaali
:canada: Kanada 4
:netherlands: Alankomaat 2
Finaali
:canada: Kanada Q
:netherlands: Alankomaat Q
RO2, S1
:mexico: Meksiko 1
:denmark: Tanska 4
RO2, S2
:netherlands: Alankomaat 4
:denmark: Tanska 1

Lohko D - 12.12. klo 18:00-> & 13.12. klo 19:00 ->
Suomi
:protoss: Welmu
:zerg: Serral
:zerg: ZhuGeLiang
:terran: Haspe (vara)
Etelä-Korea
:terran: INnoVation
:protoss: PartinG
:zerg: Hydra
:zerg: HyuN (vara)
Saksa
:zerg: TLO
:terran: HeRoMaRinE
:protoss: ShoWTimE
:protoss: GunGFuBanDa (vara)
Uusi-Seelanti
:zerg: Crimson
:zerg: MightyKiwi
:zerg: Petraeus
Yläsemifinaali
:south-korea: Etelä-Korea 4
:new-zealand: Uusi-Seelanti 2
:finland: Suomi 4
:germany: Saksa 3
Yläfinaali
:south-korea: Etelä-Korea 4
:finland: Suomi 3
Finaali
:south-korea: Etelä-Korea Q
:finland: Suomi Q
RO2, S1
:new-zealand: Uusi-Seelanti 0
:germany: Saksa 4
RO2, S2
:finland: Suomi 4
:germany: Saksa 3
Katso kaikkien joukkueiden kokoonpanot Liquipediasta.

Videot
Englanninkielisen lähetyksen videot löytyvät YouTubesta.
Avatar
Terran azhrak
Ylläpito
 
Viestit: 1313
Liittynyt: 07 Syys 2010, 11:03
Paikkakunta: Helsinki

Paluu Uutiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 30 vierailijaa