Starcraft ja parisuhteet

[Lufas]

Edustan tässä asiassa nyt sitä heterosuhteen osapuolta, jolta oletetaan mäkättävää asennetta. Ennen tämänhetkistä suhdetta en ollut koskaan pelannut yhtään PC-peliä kaverin SIMSsin lisäksi. Nintendo64:ää olen naperona pelaillut enemmänkin, mutta siihen se jääkin. Pääasialliset kiinnostuksenaiheeni ovat aina olleet ihan muualla kuin peleissä.

Yksi asia johti toiseen, ja nyt alle puolen vuoden seurustelun jälkeen olen minäkin koukussa SC2:een. Poikaystäväni (Janaros.637) on mestariliigan pelaajia, minä pelailen vielä kauan pronssissa. Aikaa menee SC2:n parissa enemmän muuhun, kuin pelaamiseen: laitoimme pienen ryhmän voimin pystyyn Bronze Practice -yhteisön (http://www.sc2practice.com, rekisteröimällä pääsee sisältöön käsiksi), joka laajenee koko ajan. Streamaamme, rakennamme sivustoa, pidämme samannimisen kanavan toimintaa yllä. Mainittakoon, että pelin hankin tammikuussa.

Olisinko ollut kiinnostunut pelistä, jos se olisi vienyt Janan kaiken ajan ja aina mennyt minun edelleni? En todellakaan. Missään vaiheessa suhdetta ei ole hyvä, jos peli jatkuvasti menee suhteen (tai minkään muunkaan) edelle, kuten keskustelussa on jo tuotu esille. Kysymys on tasapainon löytämisestä ja asioiden laittamisesta oikeaan arvojärjestykseen. Toimiva parisuhde ja runsas pelailu -kombo vaatii kuitenkin molemmilta osapuolilta ymmärrystä ja joustoa, ihan kuten mikä tahnsa muu aikaa vievä harrastus - kuten esimerkiksi oma hevosharrastukseni. Tallilla voi mennä arkisin iltamyöhään, viikonloppusin koko päivä.

On myös huomattava, että asia on ihan eri, jos kyseessä on peliriippuvuus.

[Tare]

Itse olen ollut naimisissa nyt jo 5½ vuotta ja perheeseen kuuluu 1½vuotias poika. En tosin väitä, että onnistun ylläolevissa aina hirveän mallikkaasti. Mutta suurelta osin kyllä. Nähtäväksi jää tuliko nyt postattua vähän liian 'vanhaa' tekstiä tällaiselle foorumille.

Ei ole liian "vanhaa" näkökohtaa. Nimenomaan kiinnostaa, miten muut aikuiset hoitavat vakavan seurustelun/liiton ja pelaamisen suhteen. Ja kiva oli saada myös naisnäkökulmaa asiaan!

Peliriippuvuudesta vielä tuli mieleen, että itse kyllä tietää onko kyseessä riippuvuus, mutta asiasta tietämätöntä saattaa ihmetyttää "pieni kireys" kahdeksan pelin häviöputken jälkeen Keskustelemalla selvinnee.

Ja ehkä yksi tärkeä asia on vain tiedostaa ja myöntää "ongelma" ja ymmärtää, ettei toinen ihan täysin voi ymmärtää, jos ei puolitosissaankaan pelaamisesta ole kokemuksia.