RSS

Kirjoittanut azhrak | tiistai, 07. tammikuu 2020 klo 17:39 | 0 kommenttia

Kuva
ESL ja DreamHack järjestävät StarCraft II -pelin huippusarjat tulevana kolmena vuonna, tiedotti Blizzard tänään 7. tammikuuta. ESL Pro Tour käsittää IEM ja DreamHack Masters -turnauksia, karsintaturnauksia sekä myös pienempiä online cuppeja. Koko vuoden palkintopotti pysyy suunnilleen samana, kun jaossa on 1,9 miljoonaa dollaria tänä vuonna pelin 10-vuotisen taipaleen kunniaksi, ja seuraavina vuosina jataan 1,2 miljoonaa dollaria.

Suuria muutoksia sarjaan ei nimen lisäksi ole tänä vuonna vielä luvassa. Korealaiset on edelleen lukittu omaan sarjaansa, mutta ensi vuonna asiaa katsotaan uudelleen Shaun "Apollo" Clark sanoi tl.netin haastattelussa. Masters-osakilpailuihin edetään edelleen karsintaturnausten kautta, joissa on jaossa rahaa sekä matkarahat turnaukseen. Karsintapaikkoja on kuitenkin hieman viilattu, kun eurooppalaisille on nyt luvassa neljän paikan asemesta seitsemän paikkaa.

Yksi suurimmista muutoksista on, että vuoden huipennus eli MM-kisat ei olekaan enää Blizzconissa vaan IEM Katowicessa maaliskuussa. Tänä vuonna Katowice ei ole vielä varsinainen MM-turnaus vaan kauden ensimmäinen kaikille avoin osakilpailu huomattavasti suuremmalla suuremmalla palkintopotilla. Katowicessa jaossa on 400 000 dollaria, kun muut osakilpailut jakavat 125 000 dollaria.

ESL Pro Tour laajentaa hieman pelikenttää, kun perinteiset ESL-viikkoturnaukset (Go4SC2) otataan mukaan turnaussarjaan. Viikkoturnauksista saa edelleen pieniä rahapalkintoja, mutta nyt ne jakavat myös ESL Pro Tour -pisteitä. Pisteet toimivat kuten WCS-pisteet eli niillä karsitaan mukaan MM-kisoihin ja määritetään ennakkosijoitukset osakilpailujen ja karsintojen ottelukaavioihin.

ESL Pro Tour julkaisu-video


Vuoden osakilpailut ja finaali
IEM Katowice 2020 — 24.2. - 1.3.
DreamHack SC2 Masters Dallas — 22.-24.5.
DreamHack SC2 Masters Valencia — 2.-4.7.
DreamHack SC2 Masters Montreal — 11.-13.9.
Julkaisematon tapahtuma — joulukuussa
DreamHack SC2 Masters Leipzig — tammikuussa 2021
MM-finaaliturnaus IEM Katowice 2021 — maaliskuussa 2021

Kirjoittanut azhrak | tiistai, 17. joulukuu 2019 klo 14:51 | 0 kommenttia

Kuva
Aleksi "Alluton" Saarainen nousi yllätysvoittajaksi lauantaina 14. joulukuuta StarCraft2.fi 9V. Cupissa. Finaalissa kaatui ennakkosuosikki Wenlei "ZhuGeLiang" Dai niukasti lukemin 4-3. Alluton saa ensimmäisestä LAN-voitostaan 250 euroa.

9V Cupissa nähtiin yksi Suomen SC2-historian tiukimmista finaaleista, kun Alluton ja ZhuGeLiang kohtasivat bo7-ottelussa. Alluton lähti otteluun yhden kartan takaa-ajoasemasta, sillä hän oli hävinnyt ZhuGeLiangille 0-3 yläkaavion finaalissa vain pari tuntia aiemmin. ZhuGeLiang aloitti finaalin vahvasti karttavoitolla, mutta Alluton iski takaisin nappaamalla kolme putkeen. Viides peli meni jälleen ZhuGelle, ja ottelu eteni viimeiseen erään asti. Alluton viimeisteli finaalin tyylikkästi Carriereilla torjuttuaan ZhuGeLiangin raivoisan Hydra-hyökkäyksen.

Edellisen kerran Protoss-pelaaja voitti yhtä kovan luokan turnauksen Suomessa vuonna 2016, kun Vesa "Welmu" Hovinen voitti 2016 SM-kisojen 2. osakilpailun. Kuten tälläkin kertaa Joona "Serral" Sotala ei pelannut kisassa ansaittuaan paikan SM-finaaliin jo 1. osakilpailusta.

9V Cup -pudotuspelit
Katso kaavio turnaussivulta tai Liquipediasta.

Palkintosijat
:gold: 250 € - :protoss: Alluton - Aleksi Saarainen
:silver: 150 € - :zerg: ZhuGeLiang - Wenlei Dai
:bronze: 100 € - :terran: WoodedMicrob - Richard Häyrinen
4. 50 € - :protoss: TheMusZero - Iiro Kumpulainen
5.-6. 25 € - :zerg: Mixu - Mikael Helenius
5.-6. 25 € - :zerg: Blodir - Pyry Mäkinen

Videot ja replayt
Turnauksen kaikki videot löytyvät ottelukohtaisesti twitchistä.
Replay-tiedostot voi ladata turnauksen sivulta.

Finaalipäivän haastattelut

Finaalin tallenne

Kirjoittanut azhrak | torstai, 12. joulukuu 2019 klo 22:11 | 0 kommenttia

Kuva
StarCraft2.fi 9V. Cup -turnaus ratkeaa lauantaina finaalipäivänä 14. joulukuuta Helsingissä. Mukana on kuusi loppukahinoihin asti edennyttä kisaajaa ottelemassa 600 euron palkintopotista ja nyt jo yhdeksättä kertaa järjestettävän vuositurnauksen voitosta. Lähetys alkaa klo 12:00 ja päättyy noin klo 21:00. Otteluiden lisäksi nähdään oheisohjelmaa, haastatteluita ja pelaajien asiantuntevaa selostusta.

Turnauksen pudotuspelit alkoivat maanantaina 9.12. double elimination -kaaviolla. Otteluja käytiin keskiviikkoon asti online-peleinä, kun viisitoista pelaajaa pelasivat bo5-sarjoja toisiaan vastaan suorana sivustomme twitch-kanavalla. Kahina kävi muutoin hyvin käsikirjoituksen mukaisesti ennakkosuosikkien ollessa vahvoilla, mutta alakaaviossa viimeisen rahasijan nappasi Pyry "Blodir" Mäkinen vanhan konkarin Eemeli "Enpo" Vapamaan edestä.

Pelaajat
:protoss: Alluton - Aleksi Saarainen
:protoss: TheMusZero - Iiro Kumpulainen
:terran: WoodedMicrob - Richard Häyrinen
:zerg: Blodir - Pyry Mäkinen
:zerg: Mixu - Mikael Helenius
:zerg: ZhuGeLiang - Wenlei Dai
Ennakkoasetelmat ovat edelleen samat kuin pudotuspelien alkaessa. ZhuGeLiang on selvästi vahvin suosikki voittamaan kolmannen kotimaan turnauksen putkeen, mutta hän ei ole tässä joukossa voittamaton, kuten tänä vuonna WoodedMicrob ja viime vuonna TheMusZero näyttivät.

Lähetys
Katso lähetys suomeksi kanavalta twitch.tv/starcraft2fi.
Lähetyksessä isännöimässä on Esa "Snapple" Kaisjoki. Selostamassa ovat muun muassa Juha "Divinesia" Nurmenniemi, Samuli "elfi" Sihvonen, Matti "Speedymaza" Mäenpää, Benjamin "PuPu" Puha, Joona "Serral" Sotala, Eemeli "Enpo" Vapamaa, Valtteri "Luolis" Argillander sekä muita turnauksen pelaajia.

Aikataulu
Aikataulu on hyvin joustava. Ottelut pelataan pääosin putkeen mutta väliin keksitään kaikenlaista oheisohjelmaa niin, että ohjelmaa riittää aina vähintään iltayhdeksään saakka.
~12:15 UB Kierros 2 A -- ZhuGeLiang vs WoodedMicrob
~13:00 UB Kierros 2 B -- TheMusZero vs Alluton
~14:00 LB Kierros 4 B -- ZhuGeLiang/WoodedMicrob vs Blodir
~15:00 LB Kierros 4 A -- TheMusZero/Alluton vs Mixu
~16:00 LB Kierros 5
~17:00 Yläfinaali
~18:00 Alafinaali
~20:00 Suurfinaali

Pudotuspelit
Katso kaavio turnaussivulta tai Liquipediasta.

Palkinnot
Yhteensä 600 € jaetaan seuraavasti.
:gold: 250 €
:silver: 150 €
:bronze: 100 €
4. 50 €
5.-6. 25 €

Kirjoittanut azhrak | maanantai, 09. joulukuu 2019 klo 16:33 | 0 kommenttia

Kuva
StarCraft2.fi 9V. Cup -kisa on edennyt pudotuspelivaiheeseen joka alkaa tänään 9. joulukuuta ja huipentuu lauantaina 14. joulukuuta. Mukana on yhteensä 15 osanottajaa ottelemassa 600 euron rahapalkinnoista. Turnauksen mahdollistavat StarCraft2.fi, Fraktio ja Free kevytyrittäjä.

Lohkovaihe pelattiin viime viikolla 2.-4. joulukuuta, kun 16 pelaajaa oli jaettu kahteen lohkoon. Lohkovaiheessa selvitettiin jatkopaikat tänään 2.12. alkaviin pudotuspeleihin, kun parhaiten menestyneet aloittavat yläkaaviosta ja muut suoraan alakaaviosta.

Lohkovaiheessa yllätyksiä nähtiin pari, kun B-lohkossa WoodedMicrob päihitti Fuzerin ja Alluton puolestaan WoodedMicroben. A-lohkossa taas yllättäjänä oli Calt, joka pitkän tauon jälkeen nappasi neljännen sijan muun muassa Luoliksen nenän edestä.

Pelaajien lukumäärä on formaatista huolimatta vähentyny yhdellä, kun toisena ennakkosuosikkina kisaan lähtenyt Samuli "Fuzer" Romppanen jättäytyi pois turnauksesta lohkovaiheen jälkeen. Syy poisjääntiin on erimielisyys turnauksen säännöistä. Fuzer manipuloi lohkosijoitustaan häviämällä lohkovaiheessa yhden ottelun tahallaan, mistä hän sai rangaistukseksi 10 prosentin vähennyksen mahdollisiin voittoihin. Fuzer ei hyväksynyt rangaistustaan, joten hän päätti jättäytyä pois kokonaan.

Pelaajat
:protoss: Alluton - Aleksi Saarainen
:protoss: EnPo - Eemeli Vapamaa
:protoss: TheMusZero - Iiro Kumpulainen
:terran: Calt - Eetu Laustela
:terran: Fagballs - Teemu Hallikainen
:terran: Goldenvoid - Niko Salminen
:terran: Jutso - Juuso Ratinen
:terran: Luolis - Valtteri Argillander
:terran: WoodedMicrob - Richard Häyrinen
:zerg: Blodir - Pyry Mäkinen
:zerg: Mirzo - Miro Rantalainen
:zerg: Mixu - Mikael Helenius
:zerg: Protosser - Jonne Sotala
:zerg: Temper - Eetu Mattila
:zerg: ZhuGeLiang - Wenlei Dai
Vahvin ennakkosuosikki on edelleen ZhuGeLiang, joka selvisi lohkovaiheesta ainoana pelaajana ilman tappiota. Hänen perässään on ryhmä tasaisempia pelaajia kuten WoodedMicrob, TheMusZero ja Alluton.

Formaatti
Pudotuspelit pelataan double elimination -muodossa. Lohkojen kahdeksan parasta aloittavat yläkaaviosta eli upper bracketistä, kun taas lohkojen kahdeksan pohjimmaista sijoitetaan suoraan alakaavioon eli lower bracketiin. Kaikki pelit ovat bo5, mutta finaali on bo7.

Lähetys
9V. Cuppia voi seurata suomeksi kanavalta twitch.tv/starcraft2fi.
Selostamassa ovat muun muassa Juha "Divinesia" Nurmenniemi, Samuli "elfi" Sihvonen, Jari "Haspe" Haapasaari, Benjamin "PuPu" Puha, Joona "Serral" Sotala sekä turnauksen pelaajia.

Aikataulu
Maanantai 9.12. klo 18:00--22:00 - Alalohkon pelejä, Ro16
Tiistai 10.12. klo 18:00--22:00 - Ylälohkon pelejä, Ro16
Keskiviikko 11.12. klo 18:00--22:00 - Ro12--Ro8
Lauantai 14.12. klo 12:00--22:00 - Loput ottelut Helsingissä

Pudotuspelit
Katso kaavio turnaussivulta tai Liquipediasta.

Palkinnot
Yhteensä 600 € jaetaan seuraavasti.
:gold: 250 €
:silver: 150 €
:bronze: 100 €
4. 50 €
5.-6. 25 €

Kirjoittanut azhrak | maanantai, 09. joulukuu 2019 klo 09:38 | 0 kommenttia

Kuva
Nation Wars 2019 -maajoukkueturnaus päättyi suomalaisten voittoon Pariisissa eilen 8. joulukuuta. Suomen joukkue päihitti Etelä-Korean finaalissa lukemin 5-3, katkaisi Korean kahden vuoden voittoputken ja toi kotimaallemme ensimmäisen NationWars-mestaruuden. Suomen joukkueessa pelasivat Joona "Serral" Sotala, Wenlei "ZhuGeLiang" Dai ja Iiro "TheMusZero" Kumpulainen.

Kilpailun järjesti nyt seitsemättä kertaa ranskalainen O'Gaming. Isäntämaa ylsi turnauksessa neljänneksi. Maajoukkueturnauksessa joukkueet kootaan yleisöäänestyksellä, ja ottelut käydään sekaformaatilla jossa on proleague-mallia sekä all-kill-mallia. Serral ei joutunut kantamaan joukkuettaan yksin, vaan semifinaalissa Italiaa vastaan TheMusZero nappasi yhden pisteen, ja finaalissa Etelä-Koreaa vastaan ZhuGeLiang onnistui ottamaan tärkeän pisteen kotiin.

Voiton hetki


Kärkisijat
winner Suomi 16 000 $ Kuva Serral Kuva ZhuGeLiang Kuva TheMusZero
silver Etelä-Korea 8 000 $ Kuva INnoVation Kuva Stats Kuva soO
bronze Italia 6 000 $ Kuva Reynor Kuva Ryosis Kuva Ryu
4. Ranska 4 000 $ Kuva PtitDrogo Kuva Clem Kuva MarineLorD

Pudotuspelit (Liquipedia)
Suomen joukkueen esittelyvideo

Replayt
Lataa koko turnauksen replay-paketti.

Tuoreempia uutisia | Vanhempia uutisia