Karsinnat vuoden 2019
ensimmäiseen Challenger-turnaukseen pelataan 13.-14. huhtikuuta. Kahdesta EU-karsinnasta yhteensä kahdeksan pelaajaa etenee pääturnaukseen, joka pelataan 20.4.--4.5. välisenä aikana.
Nyt viikonloppuna 13.-14.4. pelaatan sekä Euroopan että Amerikan Challenger-sarjojen karsinnat. Kumpaankin sarjaan on kaksi karsintaa, yksi lauantaina ja toinen sunnuntaina. Kumpikin karsinta otellaan double elimination -kaaviolla bo3-otteluin. Turnausten neljä parasta saavat paikan oman sarjansa Challengeriin, jossa palkintopotti on 10 000 dollaria, 1000 WCS-pistettä, ja neljä parasta saavat matkat sekä majoitukset tulevaan WCS Spring -turnaukseen Ukrainaan.
Neljä kutsua ja neljä ladder-sankariaAvointen karsintojen lisäksi Challenger-kisoihin kutsuttiin neljä eniten WCS-pisteitä kerännyttä pelaajaa sekä Euroopan että Amerikan alueilta. Kutsujen joukossa on Joona "
Serral" Sotala, joka johtaa WCS-pistetilastoja EU-pelaajien keskuudessa. Kolmas tapa karsiutua mukaan Challengeriin nähtiin maaliskuun lopussa pelattavassa ladder-kisassa, jossa neljä Euroopan ja Amerikan Grandmaster-liigojen huippua sai paikan Challenger-kahinoihin.
KarsinnatKarsinnat ovat aoimet kaikille Master-tason tällä tai edellisellä ladder-kaudella saavuttaneille pelaajille.
LähetysKarsintoja voi seurata useasta lähetyksestä. Suomalaisten lähetyksiä ovat muun muassa
DivinesiaTV ja
nunu.
Euroopan Challenger-pelaajat ennen karsintoja
WCS Winter huipentuu tulevana viikonloppuna 6.-7. huhtikuuta pudotuspeleihin Los Angelesissa. Lauantaina ovat vuorossa Amerikan sarjan pelit ja sunnuntaina Euroopan sarjan ottelut. Euroopan sarjassa mukana pelaa Joona "
Serral" Sotala, joka eteni viimeisestä lohkovaiheesta kolmantena pudotuspeleihin.
Pudotuspelit pelataan poikkeukselliseen tyyliin, King of the Hill -formaatilla. Kolmannen lohkovaiheen pelaajat etenivät kaikki kahdeksan pudotuspeleihin, mutta paikka pudotuspelikaaviossa on lohkomenestyksen mukainen. King of the hill -pelit etenevät siten, että lohkovaiheen sijat 7. ja 8. pelaavat ensin keskenään, ja heistä voittaja etenee kohtaamaan sijan 6. Tästä taas voittaja etenee kohtaamaan sijan 5. ja niin edelleen, kunnes lopulta päästään finaaliin, jossa jo odottelee lohkovaiheen sija 1. eli Riccardo "
Reynor" Romiti.
PelaajatKumpikin sarja pelataan omana turnauksenaan eivätkä Euroopan ja Amerikan sarjan pelaajat kohtaa toisiaan, vaikka samassa tapahtumassa pelaavatkin. Euroopan lohkovaiheen voitti Reynor, ja Amerikan sarjassa lohkovoiton karttapisteillä vei Sasha "
Scarlett" Hostyn.
LähetysOttelut lähetetään englanniksi selostettuna kanavalla
twitch.tv/starcraft.
Selostamassa ovat Jessica “
ZombieGrub” Chernega, Nathan “
Nathanias” Fabrikant, Geoff “
iNcontroL” Robinson ja Ravi “
feardragon” Pareek.
Pudotuspelit AM (Liquipedia)Lauantai 6.4.
18:00 -

Cham 3 vs 1

Astrea
19:15 -

Cham 1 vs 3

MaSa
20:30 -

MaSa 3 vs 2

TIME
21:45 -

MaSa 1 vs 3

Neeb
23:00 -

Neeb 4 vs 2

Scarlett
Pudotuspelit EU (Liquipedia)Sunnuntai 7.4.
18:00 -

Elazer 2 vs 3

Lambo
19:15 -

Lambo 2 vs 3

PtitDrogo
20:30 -

PtitDrogo 0 vs 3

Serral
21:45 -

Serral 3 vs 0

HeroMarine
23:00 -

Serral 3 vs 4

Reynor
Palkinnot kummassakin sarjassa
Blizzard on julkaissut StarCraft II:n moninpeliin pienen
balanssipäivityksen tänään 25. maaliskuuta, jossa on säädetty Protssin kehityksiä sekä Nydus Wormia. Päivitys on ajoitettu juuri kun WCS Winter -kisan lohkopelit ovat ohi mutta ennen huhtikuun alun pudotuspelejä.
Viimeisimmässä
yhteisöpäivityksessään 12. maaliskuuta Blizzard kertoi syitä päivitykselle. Nydus Worm -taktiikkaa on käytetty nyt runsaasti sen jälkeen, kun yksikön hintaa laskettiin. Blizzardin mielestä madon tuhoaminen on liian haastavaa, vaikka sen nousemisen huomaisikin heti. Ratkaisuksi madon suojia on heikennetty hieman, jotta kevyilläkin yksiköillä olisi mahdollisuus tuhota Nydus.
Terran vs Protoss -taistossa on Blizzardin mukaan pitkään ollut puhetta siitä, että Protoss saa helposti kehitysedun Terraniin nähden Chrono Boostaamalla Forgea ja Cybernetics Corea. Nyt balanssitiimi on päättänyt puuttua asiaa ja pidentää hieman Protossin kehityksiä. Tällä tavoin toivotaan Terranin pysyvän hieman paremmin Protossin kehitysten vauhdissa.
Toteutuneet balanssimuutokset
Protoss
- Forge & Cybernetics Core
- Level 1 -kehitysten kehitysaikaa pidennetty 15 sekuntia.
- Level 2 -kehitysten kehitysaikaa pidennetty 18 sekuntia.
- Level 3 -kehitysten kehitysaikaa pidennetty 22 sekuntia.

Zerg
- Nydus Worm
- Maasta nousevan Nydus Wormin suojia on laskettu viidestä kolmeen (-40 %).
WCS Winter jatkuu tänä viikonloppuna 23.-23. maaliskuuta kolmannella lohkovaiheella. Mukana on kahdeksan pelaajaa, jotka ottelevat 60 000 dollarin palkintorahoista. Pelaamassa on myös Joona "Serral" Sotala, joka ei ole hävinnyt WCS Winter -kisassa vielä otteluakaan.
WCS Winter pelataan online-pelein muuten, mutta kuusi finalistia lennätetään USA:han pelaamaan king of the hill -tyyppiset pudotuspeli huhtikuun 6.-7. päivä.
PelaajatFormaattiKolmas lohkovaihe otellaan round robin -lohkovaiheella, jossa ottelut voat bo3. Kuusi pelaajaa jatkaa pudotuspeleihin, joissa he asetetaan king of the hill -kaavioon lohkovaiheen tulosten perusteella. Lohkovaiheen voittaja etenee suoraan pudotuspelien finaaliin.
AikatauluLauantai 23.3.
16:00 - Kierros 1
17:00 - Kierros 2
18:00 - Kierros 3
19:00 - Kierros 4
Sunnuntai 24.3.
16:00 - Kierros 5
17:00 - Kierros 6
18:00 - Kierros 7
Amerikan WCS Winter -turnaus noudattelee samaa aikataulua otteluiden alkaessa samassa lähetyksessä Euroopan otteluiden jälkeen.
LähetysOttelut lähetetään englanniksi selostettuna kanavalla
twitch.tv/starcraft.
Selostamassa ovat Ravi “
feardragon” Pareek, Nathan “
Nathanias” Fabrikant, ja Geoff “
iNcontrol” Robinson.
Jokaisella kierroksella pelataan neljä ottelua kerrallaan, joten pelejä voi seurata myös kolmesta sivulähetyksestä:
Lohkovaihe 3 (Liquipedia)Palkinnot
World Electronic Sports Games 2018 eli WESG järjestää StarCraft II -loppukilpailunsa 11.-17. maaliskuuta Kiinan Chongqingissa. Kisassa kohtaavat eri maanosien karsintojen parhaat ottelemaan 240 000 dollarin palkintopotista. Mukana on Joona "
Serral" Sotala, joka sai suoran kutsun loppouotteluun.
Erikoisuutena WESG-kisassa on, että siellä otellaan oman maansa edustajana. Turnaus pyrkii keräämään pelaajia laajalti eri maista eikä yritäkään vain saada kasaan kovinta mahdollista pelaajajoukkoa. Helposti voitto ei kuitenkaan irtoa, sillä mukana on Etelä-Koreasta, Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta useita huippupelaajia.
Pelaajat Serral luottavainen mutta lohko on vaarallinenWESG:ille ennen turnausta antamassaan
haastattelussa Serral totetaa, että hän on luottavainen että pärjää hyvin kisassa. Serral kuitenkin jatkaa, että kisa voi toisaalta myös tyssätä jo alkulohkoon, sillä se on selvästi lohkoista kovatasoisin. Kiinalaisen Ali Groupin organisoimassa turnauksessa on lohkot laadittu epätavallisen satunnaisesti. Tämän seurauksena Serralin lohkossa A on myös Alex "
Neeb" Sunderhaft, Tobias "
ShoWTimE" Sieber, Maru "
MaSa" Kim ja Kevin "
Harstem" de Koning, joilla kaikilla on mahdollisuudet hyvänä päivänään päihittää suomalainen.
FormaattiTurnaus koostuu yhdestä round robin -lohkovaiheesta ja single elimination -pudotuspelivaiheesta. Lohkovaiheesta vain lohkojen kaksi parasta etenee pudotuspeleihin. Ottelut ovat bo3 lohkoissa ja bo5 pudotuspeleissä poikkeuksena finaali, jooka on bo7. Pudotuspeleissä pelataan myös pronssiottelu.
AikatauluLohkovaihe #1
Maanantai 11.3.
07:00 - Lohkot A-B
08:30 - Lohko C-D
Tiistai 12.3.
07:00 - Lohkot E-F
08:00 - Lohkot G-H
Pudotuspelit
Keskiviikko 13.3.
09:00 - Ro16 A-F
Torstai 14.3.
09:00 - Ro16 G-H
11:15 - Ro8
Pudotuspelit
Lauantai 16.3.
09:00 - Semifinaalit
Sunnuntai 18.3.
10:30 - Pronssiottelu
12:00 - FInaali
LähetyksetVirallinen englanninkielinen kanava ottelujen seuraamiseen on
twitch.tv/wesg_sc2.
Selostamassa ovat Kevin "
RotterdaM" van der Kooi ja Simon "
Lowko" Heijnen, Reid "
RAPiD" Melton ja Jonathon "
Wardi" Ward.
Sivulähetykset:
Lohkovaihe (Liquipedia)Pudotuspelit (Liquipedia)
Palkinnot
150 000 $

40 000 $

20 000 $
4. 10 000 $
5.-8. 50 000 $