Serral voitti MM-kultaa Katowicessa

Valvoja: Uutistenkirjoittajat

Serral voitti MM-kultaa Katowicessa

ViestiKirjoittaja azhrak » 28 Helmi 2022, 01:01

Kuva
Joona "Serral" Sotala onnistui IEM Katowice 2022 -turnauksessa ja voitti uransa toisen SC2-maailmanmestaruuden sunnuntaina 27. helmikuuta. Serral saa suorituksestaan palkinnoksi 170 000 dollaria ja ylittää nyt uransa palkintorahojen kokonaisansioissa miljoonan dollarin rajapyykin. Finaalissa oli vastassa Italian Riccadro "Reynor" Romiti, joka pisti suomalaisen koville ZvZ-sarjassa. Voitto irtosi vasta seitsemännessä ja viimeisessä kartassa, kun Sotala vei voiton lukemin 4-3.

Intel Extreme Masters Katowice on ollut IEM-kilpasarjan oma maailmanmestaruustaisto jo muutaman vuoden ajan, mutta vuodesta 2021 alkaen se on ollut StarCraft II -pelin virallinen MM-näyttämö. Sattumoisin IEM-mestaruus oli ainut suuri kansainvälinen saavutus, joka Serralilta vielä uupui. Nyt Serral saa nimensä suureen Katowicen pystiin ja ikuistetaan Katowicen pitkään turnaushistoriaan.

Turnaus alkoi Serralin osalta torstaina lohkovaiheella, jossa hän onnistui virheettömästi ja eteni lohkostaan jatkoon ilman ainuttakaan karttatappiota ottelupistein 5-0 ja karttapistein 10-0. Lauantaina pudotuspeleissä Serral kohtasi heti ensimmäisenä kenties tällä hetkellä maailman parhaimman Terran-pelaajan Cho "Maru" Seong-jun. Marusta ei kuitenkaan ollut Serralille vastusta, ja korealainen jotui nöyrtymään 3-1 tappion edessä.

Semifinaalissa vastassa oli toinen korealainen legenda, Lee "Rogue" Byeong-yeol, joka on voittanut Katowicen jo kahdesti. Neljä aiempaa kohtaamista Roguen kanssa viime vuoden lopulta olivat kaikki pätyneet korealaisen eduksi, joten paperilla hän oli erittäin vaarallinen vastus suomalaiselle. Hänet Serral kesytti kuitenkin Maruakin helpomman näköisesti, ja peli oli ohi nopeasti 3-0, ja koko turnauksen viimeinen Korean toivo putosi kisasta.

Loppuottelusta saatiin huima jännitysnäytelmä, kun Reynor ja Serral näyttivät parasta Zerg vs Zerg -osaamistaan. Serral osoitti kykyjään reaktiivisena pelaajana, mutta heitti mukaan myös onnistuneen Spine-ryysin kaikilla kerääjillä. Reynor puolestaan loisti kartan hallissapidossa sekä puolustustaisteluissa. Vasta viimeisessä kartassa päästiin kunnolliseen myöhäispeliin Lurkereilla ja Vipereilla, ja peli oli vaakalaudalla aivan loppuun saakka. Lopulta Serralin teknologinen etu oli liikaa, kun suomalaisen onnistui puskea juuri, kun Reynorin omat ensimmäiset Lurkerit olivat valmistuneet.

Serralin ottelut IEM Katowicessa
Lohkovaihe
:finland: :zerg: Serral 2-0 :south-korea: :zerg: Dark
:finland: :zerg: Serral 2-0 :south-korea: :terran: Ryung
:finland: :zerg: Serral 2-0 :china: :terran: TIME
:finland: :zerg: Serral 2-0 :mexico: :terran: SpeCial
:finland: :zerg: Serral 2-0 :germany: :protoss: ShoWTimE
Pudotuspelit
:finland: :zerg: Serral 3-1 :south-korea: :terran: Maru
:finland: :zerg: Serral 3-0 :south-korea: :zerg: Rogue
:finland: :zerg: Serral 4-3 :italy: :zerg: Reynor

Serralin voiton hetki


Kärjen palkintosijat
:gold: :finland: :zerg: Serral - 171 000 $
:silver: :italy: :zerg: Reynor - 76 000 $
:bronze:-4. :south-korea: :zerg: Rogue - 40 800 $
:bronze:-4. :germany: :terran: HeRoMaRinE - 40 800 $
5.-8. :south-korea: :zerg: Dark - 20 800 $
5.-8. :south-korea: :zerg: Solar - 20 800 $
5.-8. :south-korea: :terran: Bunny - 20 800 $
5.-8. :south-korea: :terran: Maru - 20 800 $

Videot ja replayt
Päälähetyksen englanninkieliset videot löytyvät YouTubesta.

Suomeksi lähetyksen voi katsoa vielä pari viikkoa Yle e-urheilun Twitch-kanavalta: päivä 1, päivä 2, päivä 3, päivä 4.
Lisäksi Yle Areenasta tallenteet löytyvät vielä vuoden ajan: päivä 1, päivä 2, päivä 3, päivä 4.

Lataa replay-paketti tästä.
Avatar
Terran azhrak
Ylläpito
 
Viestit: 1230
Liittynyt: 07 Syys 2010, 11:03
Paikkakunta: Helsinki

Paluu Uutiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron