
HSC on järjestetty perinteisesti kaksi kertaa vuodessa. Tänäkin vuonna perinteistä pidetään kiinni, kun edellinen kisa pidettiin kesäkuussa. Silloin Serral oli armeijassa, joten hän jätti Saksan mittelöt väliin. Serral osallistui HSC:hen vuosi sitten joulukuussa 2023 ja silloin irtosi koko turnauksen voitto. Mixu kävi edustamassa Saksassa myös kesällä ja sai lohkossaan kaksi päänahkaa kaadettuaan PtitDrogon ja HolyHitin, mutta ei edennyt pudotuspeleihin.
Pelaajat
















































Uusi patch ja kartat
Lisämaustetta turnaukseen tuo aivan uunituore moninpelin päivitys 5.0.14, joka julkaistiin 25. päivä marraskuuta eli vain kolme päivää ennen turnauksen alkua. Samalla päivitettiin myös ladderin kartat, ja uusia karttoja käytetään nyt HSC 26 -kisassa. Melkein kaikki päivityksen muutokset olivat jo kuukauden verran julkisella testipalvelimella pelattavissa, ja kartoistakin kuusi oli jo ennakkoon ilmoitettu kisan karttajoukkoon. Epäselvää on, olisiko turnaus pelattu testipalvelimella, jos päivitystä ei olisi viety tuotantoon. Joka tapauksessa näin lähellä turnausta tehdään päivityksiä todella harvoin, ja kiire näkyi myös päivityksen sujuvuudessa, sillä sen läpiviennissä oli ongelmia sekä Amerikan että Euroopan palvelimilla.
Formaatti
Tällä kertaa ei nähdä muutoksia formaatissa. Kisa käydään samoilla otteilla kuin kolme edellistä kertaa. Ensimmäiseksi käydään round robin -tyyppinen lohkovaihe neljässä kuuden pelaajan lohkossa. Jokaisesta lohkosta vain kaksi parasta etenee pudotuspeleihin, jotka käydään single elimination -tyyliin. Lohkovaiheen ottelut ovat bo3, pudotuspelit ovat bo5, ja finaali on bo7.
Aikataulu
Perjantai 29.11.
14.00 - Lohko A
20.00 - Lohko B
14.00 - Lohko A
20.00 - Lohko B
Lauantai 30.11.
14.00 - Lohko C -
Mixu
20.00 - Lohko D -
Serral
14.00 - Lohko C -


20.00 - Lohko D -


Sunnuntai 1.12.
15.15 Pudotuspelit Ro8
~20.30 Semifinaalit
~00.00 Finaali
Lähetys15.15 Pudotuspelit Ro8
~20.30 Semifinaalit
~00.00 Finaali

Lähetystä isännöi Dennis "TaKe" Gehlen.
Tulokset
Katso tulokset Liquipediasta: HomeStory_Cup/26
Palkinnot



5.-8. 350 $
9.-12. 100 $