Wenlei "
ZhuGeLiang" Dai onnistui lauantaina 7.12. nappaamaan neljännen vuosicup-mestaruutensa, kun hän voitti 14V. Cupin. Finaalissa vastassa oli koko turnauksen vierasrodullaan, Terranilla, pelannut Mikael "
Mixu" Helenius, joka tunnusti ZhuGen paremmaksi lopulta lukemin 4-2. Neljä vuosicup-kultaa asettaa Dain nyt kärkeen mestaruuksien määrässä ohi Joona "
Serral" Sotalan, jolla on mestaruuksia kolme: yksi Zergillä, yksi Randomilla, ja yksi Terranilla.
Turnauksen kumppaneina olivat
Fraktio,
Assembly,
Reaktor ja
Basilisk.
Neljästoista vuosicup noudatteli pitkälti jo vuonna 2016 aloitettua kaavaansa. Ensimmäinen viikko on karsintoja varten. Sen jälkeen vuorossa on lohkovaiheen viikko. Lopuksi kisataan viikko pudotuspelejä huipentuen offline-finaalipäivään. Tällä kertaa formaattia oli kuitenkin hieman muuteltu sillä seurauksella, että finaalipäivässä pelattiin single elimination -pudotuspelit kahdeksan pelaajan kesken.
Voiton hetki
ZhuGeLiangin pelit 14V. CupissaLohkovaihe
ZhuGeLiang 2-1

TheMusZero

ZhuGeLiang 2-0

Herbefa

ZhuGeLiang 2-0

Luolis

ZhuGeLiang 2-0

Lithian

ZhuGeLiang 2-0

WaveCaptain

ZhuGeLiang 2-1

PuPu

ZhuGeLiang 2-1

Pete
Pudotuspelit
ZhuGeLiang 3-2

Mirzo

ZhuGeLiang 3-0

Luolis

ZhuGeLiang 4-2

Mixu
Sijoitukset palkintorahoilla

ZhuGeliang - Wenlei Dai - 320 €

Mixu - Mikael Helenius - 200 €

-4.

PuPu - Benjamin Puha - 120 €

-4.

Luolis - Samuli Romppanen - 120 €
5.-8.

Alluton - Aleksi Saarainen - 60 €
5.-8.

TheMusZero - Iiro Kumpulainen - 60 €
5.-8.

Mirzo - Miro Rantalainen - 60 €
5.-8.

Jutso - Juuso Ratinen - 60 €
Videot ja replaytTurnauksen lähetysten tallenteet löytyvät
Twitchistä.
Replayt löytyvät
turnaussivulta.