HomeStory Cup XVIII

Valvoja: Uutistenkirjoittajat

HomeStory Cup XVIII

ViestiKirjoittaja azhrak » 21 Marras 2018, 17:46

Kuva
TakeTV järjestää HomeStory Cup XVIII -turnauksen marraskuun 22.-25. päivä Saksan Krefeldissä. Kisassa 32 kutsupelaajaa ottelee 20 000 dollarin palkintopotista rennoissa tunnelmissa TakeTV:n tiloissa. Mukana on myös tuore maailmanmestari Joona "Serral" Sotala, joka kohtaa heti alkulohkossaan kolme korealaista.

Kyseessä on jo kahdeksastoista HomeStory Cup -turnaus. Kisan tulevaisuus on ollut vaakalaudalla jo useaan otteeseen sponsorien puutteen vuoksi, mutta TakeTV on uskollisesti järjestänyt tapatuman noin kaksi kertaa vuodessa viime kädessä yleisörahoituksen turvin. Tällä kertaa katsojien kukkarolla ei tarvinnut käydä, kun mukaan on saatu verkkokauppajätti Ebay. Kisan palkintopotti on saatu jälleen nostettua tavanomaiselle tasolleen 20 000 dollariin, kun parina kertana on ollut tyytyminen vain puoleen siitä.

Tuoreet balanssimuutokset mukana
Kisassa pelataan pelin uusinta versiota eli mukana on päivitys 4.7.1, jonka mukana tuli iso joukko balanssimuutoksia moninpeliin. Luvassa on siis ensimmäinen ammattilaiskisa uusilla muutoksilla, joten ottelut tulevat varmasti tuntumaan tuoreilta. Kartat sen sijaan ovat vielä vanhat, eli viime yönä 21.11. alkaneen uuden ladder-kauden karttoja ei vielä tähän turnaukseen otettu käyttöön.

Pelaajat
:protoss: ShoWTimE
:protoss: PtitDrogo
:protoss: goblin
:protoss: Creator
:protoss: Trap
:protoss: Zest
:protoss: Harstem
:protoss: MaNa
:protoss: Rail
:protoss: Hellraiser
:terran: Kelazhur
:terran: Clem
:terran: MarineLorD
:terran: Bunny
:terran: Cure
:terran: INnoVation
:terran: TaeJa
:terran: uThermal
:terran: souL
:zerg: Lambo
:zerg: Serral
:zerg: Denver
:zerg: Stephano
:zerg: Reynor
:zerg: Rogue
:zerg: Solar
:zerg: soO
:zerg: Elazer
:zerg: Namshar
:zerg: SortOf
:zerg: Zanster
:zerg: Bly
Ennakkosuosikkeina voidaan pitää Serralia sekä korealaisia Lee "INnoVation" Shin Hyung, Eo "soO" Yoon Soo, Lee "Rogue" Byung Ryul ja Joo "Zest" Sung Wook. Huomionarvoisia osallistujia ovat myös Alexis "MarineLorD" Eusebio, joka teki lokakuussa paluun SC2-ammattilaiseksi kahden vuoden tauon jälkeen sekä juuri Exceed-joukkueensa jättänyt nuori Riccardo "Reynor" Romiti, josta odotetaan tulevaa Serralin jalanjäljissä kulkevaa lupausta.

Uudistunut formaatti jatkuu
Edellisessä HSC-turnauksessa viime kesäkuussa lanseerattiin uusi formaatti, joka tekee nyt paluun marraskuun tapahtumassa. Kisa pelataan yhdellä round robin -lohkovaiheella ja double elimination -pudotuspeleillä. Lohkovaiheessa pelaajat on jaettu neljään lohkoon, joissa jokaisessa on kahdeksan pelaajaa, joista puolet etenee pudotuspeleihin. Lohko-ottelut ovat bo3. kKuusitoista pelaajaa jatkaa pudotuspeleihin, joissa ottelut käydään bo5-muodossa muuten mutta finaali on bo7. Lohko-otteluja on yhteensä 28 jokaisessa lohkossa, joten kaikkia niitä ei ehditä näyttää päälähetyksessä eikä välttämättä virallisessa sivulähetyksessäkään. Pudotuspelit puolestaan näytetään kaikki virallisissa lähetyksissä.

Aikataulu
Torstai 22.11.
14:00 Lohko A
20:00 Lohko B
Perjantai 23.11.
14:00 Lohko C
20:00 Lohko D
Lauantai 24.11.
13:30 Pudotuspelit alkavat
Sunnuntai 25.11.
15:00 Pudotuspelit jatkuvat
Lähetykset
:united-kingdom: TakeTV - Päälähetys
:united-kingdom: BaseTradeTV - Sivulähetys paikan päältä

Lähetyksen isäntänä toimii Dennis "TaKe" Gehlen. Kommentoimassa ovat pelaajien lisäksi Kevin "RotterdaM" van der Kooi, Geoffrey "iNcontroL" Robinson, Yoan "ToD" Merlo, Benjamin "DeMusliM" James Baker, Graham "Rifkin" Rogers, Park "Hajinsun" Hyun Seon, Simon "Lowko" Heijnen ja Jens "Snute" Aasgaard.

Lohkovaihe (Liquipedia)
Pudotuspelit (Liquipedia)
RO8
:south-korea: :zerg: Solar 1
:south-korea: :terran: INnoVation 3
:germany: :protoss: ShoWTimE 1
:south-korea: :terran: Bunny 3
:finland: :zerg: Serral 3
:south-korea: :terran: TaeJa 2
:italy: :zerg: Reyonor 1
:netherlands: :terran: uThermal 3
Yläsemifinaali
:south-korea: :terran: INnoVation 2
:south-korea: :terran: Bunny 3
:finland: :zerg: Serral 3
:netherlands: :terran: uThermal 1
Yläfinaali
:south-korea: :terran: Bunny 0
:finland: :zerg: Serral 3
Finaali
:finland: :zerg: Serral 4
:south-korea: :terran: INnoVation 3

RO8, S1
:poland: :zerg: Elazer 3
:netherlands: :protoss: Harstem 1
:south-korea: :protoss: Zest 3
:south-korea: :protoss: Trap 2
:ukraine: :zerg: Bly 3
:france: :protoss: PtitDrogo 0
:south-korea: :terran: Cure 3
:brazil: :terran: Kelazhur 0
RO8, S2
:south-korea: :zerg: Solar 2
:poland: :zerg: Elazer 3
:germany: :protoss: ShoWTimE 0
:south-korea: :protoss: Zest 3
:south-korea: :terran: TaeJa 3
:ukraine: :zerg: Bly 1
:italy: :zerg: Reyonor 1
:south-korea: :terran: Cure 3
RO4, S1
:poland: :zerg: Elazer 0
:south-korea: :protoss: Zest 3
:south-korea: :terran: TaeJa 0
:south-korea: :terran: Cure 3
RO4, S2
:netherlands: :terran: uThermal 0
:south-korea: :protoss: Zest 3
:south-korea: :terran: INnoVation 3
:south-korea: :terran: Cure 1
RO2, S1
:south-korea: :protoss: Zest 1
:south-korea: :terran: INnoVation 3
RO2, S2
:south-korea: :terran: Bunny 1
:south-korea: :terran: INnoVation 3
Palkinnot
:gold: 8000 $
:silver: 4000 $
:bronze: 3000 $
4. 1500$
5.-6. 1000 $
7.-8. 750
Media
Lataa replay-paketti.
Avatar
Terran azhrak
Ylläpito
 
Viestit: 1293
Liittynyt: 07 Syys 2010, 11:03
Paikkakunta: Helsinki

Paluu Uutiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 33 vierailijaa

cron