Kirjoittanut azhrak | tiistai, 30. kesäkuu 2015 klo 01:19 | 0 kommenttia
Vuoden 2015 kolmas World Championship Series -kausi alkaa Euroopan osalta keskiviikkona 1. heinäkuuta ensimmäisellä Euroopan Challenger-karsinnalla. Karsintoja pelataan yhteensä neljä 1.-10. heinäkuuta välisenä aikana. Karsinnoista neljätoista pelaajaa saa paikan vuoden 2015 kolmannelle ja viimeiselle kaudelle Euroopan Challenger-liigaan, joka puolestaan alkaa 27. päivä heinäkuuta.
Ensimmäiset kolme karsintaa ovat kaikille avoimia, ja niistä jokaisesta neljä parasta saa paikan Challenger-liigasta. Viimeinen "Last Chance" -karsinta jakaa viimeiset kaksi paikkaa ja se on tarkoitettu kuudelletoista pelaajalle, jotka ovat suoritutuneet kolmessa karsinnassa parhaiten, mutta eivät vielä ole päässeet karsinnoista läpi.
Karsinnat 1-3 pelataan single elimination -pudotuspeleillä, kun taas "Last Chance" -karsinta pelataan double elimination -tyyliin. Kaikki ottelut ovat paras kolmesta. Karttoina käytetään 2015 Ladder Season 3 -karttoja.
Challenger Challenger-liigassa karsinnoista mukaan tulleet kohtaavat edellisen kauden Premier-liigassa olleet pelaajat. Kukin pelaa yhden Bo5-ottelun, joka määrittää nouseeko pelaaja kolmannen kauden Premier-liigaan, vai joutuuko pelaaja karsimaan Challenger-liigaan uudelleen ensi vuonna. Euroopan Challenger-liiga pelataan kolmena päivänä heinäkuun 27.-29. päivä.
Suomalaisista pelaajista Samuli elfi Sihvonen on jo Challenger-liigassa toisen kauden Premier-sijoituksensa ansiosta. Muut suomalaiset kuten WCS-liigassa aiemmin menestyneet Vesa Welmu Hovinen ja Joona Serral Sotala osallistuvat Challenger-karsintoihin, jos he haluavat taata itselleen Challenger-paikan ja vähintään 2000 dollarin ansiot kolmannelta WCS-kaudelta.
Challenger-liigassa Premieristä tulevat pelaajat saavat valita vastustajansa paremmuusjärjestyksessä, kuten edelliselläkin kaudella tehtiin, jolloin esimerkiksi Sihvonen valittiin vastustajaksi aivan viimeisenä.
Premier Premier-liigan ensimmäinen lohkovaihe pelataan jälleen puoliksi Saksassa ja puoliksi USA:ssa. Lohkot A-D pelataan USA:ssa elokuun 13.-16. päibä ja lohkot E-H pelataan Saksassa elokuun 25.-38. päivä.
Karsintojen osallistumisvaatimukset Euroopan WCS-sarjassa saavat pelata pelaajat, jotka
asuvat pysyvästi Euroopassa, Lähi-Idässä tai Afrikassa
omistavat passin tai voimassa olevan viisumin asuinmaahansa
ovat sijoittuneet Master- tai Grandmaster-liigaan Euroopan Battle.net-palvelimella vuoden 2015 ensimmäisellä Ladder-kaudella
ovat iältään vähintään 16 vuotta
WCS Premier League -paikat
Eurooppa / Lähi-Itä / Afrikka
14
USA / Kanada
8
Kiina
4
Etelä-Amerikka
2
Oseania / Kaakkois-Aasia
2
Taiwan / Hong Kong / Macau
2
Yhteensä
32
Karsinnat ja Challenger-ottelut pelataan internetin välityksellä. Premier-liigan Ro32 pelataan ESL:n studioissa Kölnissä ja Los Angelesissa. Ro16 puolestaan järjestetään yleisön edessä Katowicessa Puolassa kolmannella kaudella.
Kirjoittanut azhrak | sunnuntai, 28. kesäkuu 2015 klo 16:48 | 0 kommenttia
Maanantaina 29. kesäkuuta klo 02:00 alkaa vuoden 2015 kolmas Battle.net Ladder -kausi. Uusi kausi tarkoittaa, että pelaajat sijoitetaan uudelleen tasonsa mukaisiin liigoihin, bonuspool alkaa kertymään uudelleen, jokainen saa tililleen nimenvaihdon saataville, ja yksinpelin sekä moninpelin karttajoukot uudistuvat.
Sivustomme rakas Suomiladder päivittyy vasta, kun Battle.netin web-profiilit päivittyvät, mikä tapahtuu yleensä vuorokauden tai pari Euroopan kauden alkamisen jälkeen. Kullanhohtoinen Ladder-liigojen kuningas Grandmaster-liiga aukeaa tavanoimaiseen tapaansa viikon päästä uuden kauden alkamisesta eli 6. heinäkuuta klo 02:00.
Uudella kaudella karttajoukkoja päivitetään 1v1-, 2v2-, 3v3- ja 4v4-moninpelimuotoihin. 1v1-kartoista vaihtuu neljä ja kolme pysyy samoina.
Kaikki uudet kartat osallistuivat TeamLiquid Map Contest 6 -karttakilpailuun. Terraform on kisan voittaja, ja Bridgehead sijoittui toiseksi. Dash and Terminal ja Moonlight Madness puolestaan saivat tuomaristolta vain kunniamaininnan, mutta onnistuivat ilmeisesti tekemään vaikutuksen Blizzardiin.
Kirjoittanut azhrak | keskiviikko, 24. kesäkuu 2015 klo 18:53 | 0 kommenttia
Ennen tulevaa StarCraft II:n lisäosaa, Legacy of the Voidia, Blizzard julkaisee pelille esinäytöksen nimeltään Whispers of Oblivion. Esinäytös koostuu kolmesta pelattavasta tehtävästä, ja se liittää Heart of the Swarm ja Legacy of the Void -lisäosat juonellisesti yhteen.
Whispers of Oblivion on ilmainen kaikille, mutta Legacy of the Void -lisäosan ennakkotilaajat saavat pelioikeuden esinäytökseen muita ennen. Esinäytöksessä seurataan Dark Templar Zeratulia, hänen etsiessään viimeistä palaa muinaisten Xel'Nagojen jättämään ennustukseen.
Esinäytöksestä julkaistaan lisää tietoa heinäkuussa.
Kirjoittanut azhrak | maanantai, 22. kesäkuu 2015 klo 04:13 | 3 kommenttia
ASUS ROG Tournaments palaa StarCraft II -turnausten pariin Assembly Summer 2015 -tapahtumassa 30.-31. heinäkuuta. Luvassa on kaksipäiväinen 15 000 dollarin ja 1800 WCS-pisteen turnaus 32 pelaajalla, joista puolet ovat kutsuja ja puolet karsinnoista tulleita. Poikkeuksellisesti tapahtumassa nähdään myös ASUS ROG Hearthstone -turnaus 25 000 dollarin palkintopotilla.
Turnaus pelataan edellisten ASUS ROG -turnausten tapaan kahdella WCS-tyyppisellä lohkovaiheella ja single elimination -pudotuspeleillä. Muut ottelut ovat bo3, mutta semifinaalit ovat bo5 ja finaali on bo7. Koska kyseessä on WCS Global Event -lanseerattu kilpailu, niin karttoina käytetään tulevan kolmannen Battle.net Ladder-kauden karttoja. Tuloksia voi seurata Assemblyn turnausjärjestelmästä.
Osallistuminen Turnaukseen mahtuu yhteensä 32 pelaajaa. Paikan turnaukseen voi saada suoraan kutsulla tai online-karsinnan kautta. Kutsuja jaetaan 16 kutsua hakeneiden pelaajien kesken. Hae kutsua sähköisellä lomakkeella. Karsintaturnausten tiedot julkaisutaan myöhemmin.
Turnauksessa ei ole pääsymaksua, mutta jokainen joutuu kustantamaan omat matka- ja majoituskulunsa.
Lähetykset Kilpailusta on tuttuun tapaan tarjolla HD-tason englanninkielinen päälähetys. Sen lisäksi tapahtuma antaa mahdollisuuden yhteisön jäsenille lähettää tapahtumaa eri kielillä, jotta pelit saataisiin lähetettyä mahdollisimman kattavasti ja monipuolisesti. Yhteisölähetysten pitää kuitenkin ensin hakea lähetyslupaa. Päälähetyksen selostajia ei ole vielä julkaistu.
Jokaisesta karsinnasta neljä parasta saa paikan pääturnaukseen. Karsinnat pelataan single elimination -pudotuspeleillä puolivälieriin saakka, jolloin karsinta muuttuu double elimination -pudotuspeleiksi. Kaikki ottelut ovat bo3.
Kaikkia kuitenkin kehoitetaan hakemaan ensin kutsua ja osallistumaan karsintoihin vain tarvittaessa.
Kirjoittanut azhrak | lauantai, 20. kesäkuu 2015 klo 15:11 | 0 kommenttia
Vesa Welmu Hovinen voitti 18. kesäkuuta järjestetyn Euroopan karsinnan Hell, It's Aboot Time -turnaukseen. Suoritus takaa Hoviselle paikan Kanadan Torontossa 21.-23. elokuuta pelattavaan kilpailuun ja 1000 dollaria matka-avustusta.
Hell, It's Aboot Time on kanadalaisen BaseTradeTV:n ensimmäinen offline-turnaus. Online-turnauksia ryhmä on järjestänyt ennenkin jopa 5000 dollarin palkintopoteilla, mutta nyt palkintopotti on noussut 9999,99 dollariin yleisön lahjoitusten avulla Kickstarterin kautta. Rahankeräys on ollut menestys, sillä alkuperäinen 6000 Kanadan dollarin tavoite on ylittynyt tällä hetkellä jo 20 000 dollarilla. Aikaan saatu noin 26 000 Kanadan dollarin keräys on 21 163 USD ja 18 637 EUR.
Osallistuminen 21-23. elokuuta pelattavassa turnauksessa on yhteensä 16 paikkaa, joista 9 jaetaan online-karsinnoilla. Karsintoja on yhteensä seitsemän: 4 Pohjois-Amerikassa, 2 Euroopassa, 2 Koreassa ja yksi kaikille avoin. Pohjois-Amerikan karsinnoista turnauspaikan lisäksi voittaa 250 dollaria matka-avustusta, kun taas Euroopan ja Etelä-Korean karsinnoissa matka-avustus on 1000 dollaria.
Online-karsintojen lisäksi kisaan voi päästä mukaan tapahtumapaikalla pelattavasta Open Bracket -turnauksesta. Open Bracket karsii mukaan kuusi osallistujaa, mutta formaatista ei ole vielä tietoa.
Viimeinen turnauspaikka täytetään kisan ainoalla kutsulla, ja se on annettu Pohjois-Amerikan nouseville tähdille tarkoitetun The Breakout Invitational IV -turnauksen voittajalle Jackson Bioice Wroblewskille.
Welmu voittoon Euroopan toisessa karsinnassa Hell, It's Aboot Time -turnaus saa iloisesti suomalaisväriä, kun Vesa Welmu Hovinen onnistui nappaamaan Euroopan toisen karsinnan voiton 18. päivä kesäkuuta. Kärsisija irtosi merkittävillä voitoilla Euroopan parhaimmistoa vastaan, kun Ro8-kierroksella kaatui TargA, semifinaaleissa Snute ja finaalissa uThermal.
Welmu 2 vs 0 Veterans Welmu 2 vs 0 VonEinzbern Welmu 2 vs 0 TargA Welmu 2 vs 1 Snute - video Welmu 2 vs 0 uThermal - video