Saksalaisen Dennis "
TaKe" Gehlenin organisoima
HomeStory Cup järjestetään tulevana viikonloppuna 5-8. kesäkuuta Krefeldissä jo yhdeksättä kertaa. HomeStory Cup IX tarjoaa jälleen perinteistä turnausta rennompaa ilmapiiriä yhteensä 32 kutsu- ja karsintapelaajan turvin. Palkintopotissa on 25 000 dollaria ja 4000 WCS-pistettä.
Tällä kertaa mukana on jälleen suomalaisia, sillä kuluvan kauden WCS-otteluissa vakuuttanut Vesa
Welmu Hovinen on saanut kutsun kisaan. Hovisen pelit alkavat torstaina 5. kesäkuuta klo 15:00.
Päivitys 3.6. klo 16:57Järjestäjä Dennis Gehlen on
tiedottanut, että Vesa Hovinen on joutunut perumaan osallistumisensa sairastumisen vuoksi. Korvaajaksi tulee saksalainen
HeRoMaRinE. Pian tiedotteen jälkeen, Hovinen
selvensi tilannettaan Twitterissä kertoen, että hän joutuukin yllättäen noutamaan lääkettä sairaalasta perjantaina. Terveys on ennenkin haitannut Hovista, sillä hän
jättäytyi DreamHack Winter 2013 -tapahtumasta pois terveyssyin ja WCS 2013 Season 3 -pelit
olivat vaarassa jäädä väliin viime syyskuussa.
FormaattiTurnaus pelataan WCS-tyyppisellä rakenteella. Kahden double elimination -lohkovaiheen kautta päädytään kahdeksan pelaajan single elimination -pudotuspeleihin. Lohkovaiheiden ottelut ovat bo3 ja pudotuspelien bo5 muuten, mutta finaali on bo7. Karttoina käytetään tuttuja ladder-karttoja.
AikatauluTorstai 5. kesäkuuta
15:00 Lohkovaihe #1 - A-D
Perjantai 6. kesäkuuta
15:00 Lohkovaihe #1 - E-H
Lauantai 7. kesäkuuta
15:00 Lohkovaihe #2
Sunnuntai 8. kesäkuuta
15:00 Pudotuspelit
LähetyksetSelostamassa on turnauksen pelaajien lisäksi muun muassa Shaun "Apollo" Clark.
Lohkovaihe 1 (Liquipedia)Lohkovaihe 2 (Liquipedia)Pudotuspelit (Liquipedia)
Brittiläinen StarCraft II -selostaja Adam "
Madals" Simmons järjestää
tiistaina 3. kesäkuuta klo 20:00 näytösottelun, jossa vastakkain ovat
Welmu ja
Sacrsi. Ottelu käydään paras yhdeksästä -tyylillä, josta voittaja saa 150 $ ja häviäjä 50 $.
Ottelu lähetetään kanavalla
twitch.tv/madals.

Sacrsi, oikealta nimeltään Lee Yeh Hoon, on korealainen Zerg-pelaaja, jonka mYinsanity-joukkue
kiinnitti kolme päivää sitten 29. toukokuuta. Sacsrin edellinen joukkue oli Kespan alaisuuteen kuuluva
SK Telekom T1, josta hän erkani huhtikuussa 2014.
Sacrsilla ei ole henkilökohtaisia huipputuloksia, mutta
Aligulac-otteluhistorian mukaan hän on uransa aikana päihittänyt Korean karsintaturnauksissa lukuisia nimekkäitä pelaajia. Näytösottelun pelaajista Vesa

Welmu Hovinen on siis selvästi nimekkäämpi ja urallaan menestyneempi pelaaja. Ottelun tulosta on silti hankala arvata, koska Sacsri on pelannut uransa tähän asti Aasiassa, missä kilpailu on kovimmillaan, kun taas Welmun menestys on syntynyt länsimaissa.
Tulokset Welmu | 0 | Overgrowth | 1 | Sacsri | video |
Welmu | 0 | Frost | 1 | Sacsri | video |
Welmu | 1 | Alterzim Stronghold | 0 | Sacsri | video |
Welmu | 0 | Merry Go Round | 1 | Sacsri | video |
Welmu | 0 | Habitation Station | 1 | Sacsri | video |
Welmu | 0 | Waystation | 1 | Sacsri | video |
Welmu | | 1 - 6 | | Sacsri | |
Samuli
elfi Sihvonen on palannut kilpapelikentälle noin kuukausi sitten huhtikuun lopulla aloittamaltaan
tauolta. Paluu tapahtui näyttävästi eilen perjantaina 30. toukokuuta, kun Sihvonen nappasi
StarCraft2.fi 4-vuotisturnauksen voiton päihittämällä muun muassa
Serralin 2-0 (
video) ja
Welmun 3-0 (
video).
Sihvosen joukkue Vega Squadron vahvisti comebackin tänään 31.5.
Facebook-sivuillaan. Tiedotteessa elfi kertoo alkaneensa pelata StarCraft II:sta hiljalleen pari viikkoa sitten. Pelaaminen tuntuu jälleen hyvältä eikä harjoittelu ole enää pakkopullaa, Sihvonen toteaa, vaikka totaalista taukoa hänen mukaansa lopulta tulikin vain 16 päivää.
Nyt Sihvonen keskittyy heinäkuun 18-19. päivä pelattavaan DreamHack Open Valencia -turnaukseen, jossa hänen tavoitteensa on sija kahdeksan parhaan joukossa.
Sihvonen kertoo paluustaan:
StarCraft II: Heart of the Swarm -moninpeli on päivitetty eilen 23. toukokuuta
balanssimuutoksilla. Pienimuotoinen päivitys säilyttää pelin versionumeron 2.1.2:ssa ja koskee

Terranin Hellbat ja Hellion yksiköihin sekä

Zergin Broodlordiin.
Päivitys 2.1.2 julkaistiin sekin vain neljä päivää sitten 20. päivä toukokuuta, mutta se sisälsi vain bugikorjauksia.
Terran-muutoksissa Hellbat/Hellion muunnos eli Transformation Servos -päivitys on poistettu kokonaan, ja Hellionit voivat muuttua Hellbateiksi heti kun Armory-rakennus on valmis. Blizzardin StarCraft II -balanssipäällikkö
David Kim perustelee muutosta sillä, että Zerg vs Terran -ottelu on viime aikoina kääntynyt Zergille edullisemmaksi Zergien päästessä pelin loppuvaiheisiin useimmin etulyöntiasemassa. Hellion-muutoksen Kim toivoo hyödyttävän pelaajia, jotka pystyvät säilyttämään alkupelin Hellionit hengissä ja muuntamaan ne sitten myöhemmin jatkopelin kannalta hyödyllisemmiksi Hellbateiksi.
Zerg-muutos koskee myös yksinomaan yhtä yksikköä, Broodlordia. Nyt Broodlord saa aiemmin vain Ultraliskeilla olleen passiivisen Frenzied-kyvyn, joka estää yksikköä hidastumasta esimerkiksi Marauderin panoksista tai Infestorin Fungal Growth -taiasta. Frenzied on lisäksi nyt päivitetty estämään kaikki liikkumista muuntavat kyvyt kuten Viperin Abduct. Tämän muutoksen David Kim
selittää olevan ratkaisu Zerg vs Zerg -otteluissa nähtyihin Swarm Host -pattitilanteisiin. Nyt kun Broodlordia ei voi enää Abductilla kaapata tornitulen päälle, voi Broodlordilla rikkoa staattisia puolustusasemia helpommin.
Balanssipäivitystä edelsi
jopa kolme testikarttaa toukokuun aikana, joissa testattiin nyt toteutuneita muutoksia mutta myös Spore Crawler ja Hydralisk -parannuksia ZvZ-ottelun edistämiseksi. Testikarttojen lisäksi Blizzard on lanseerannut testimodin nimeltä Balance Test Mod, jolla aina kokeilussa olevia muutoksia voi testata millä tahansa Melee-kartalla.
Nyt toteutuneet muutoksetTerran- Removed Transformation Servos upgrade
- Changed Hellion/Hellbat transform requirement to Armory
Zerg- Brood Lord gains the Frenzied ability
- Frenzied is changed to also be immune to movement altering abilities
Rakas sivustomme StarCraft2.fi on täyttänyt neljä vuotta huhtikuussa 2014. On tullut jälleen aika juhlistaa pyöreitä vuosia
syntymäpäiväturnauksella perjantaina 30. toukokuuta klo 18:00 alkaen. Kaikki ovat tervetulleita pelaamaan ja pitämään hauskaa. Palkintoja jaetaan 500 euron edestä käteisenä ja palkinnoille yltää kuusitoista parasta.
Viime vuoden syntymäpäiväkisaan ilmoittautui 106 pelaajaa; löytyykö Suomen tähtitaitojoukoista vielä samanlaista ponnistusta?
Turnauksen formaattina on single elimination -pudotuspelit. Ensimmäisillä kierroksilla ottelut ovat bo1, kierrokselta Ro64 alkaen pelataan ottelut bo3-muodossa, ja finaali on bo5. Karttoina käytetään nykyisiä Ladder-karttoja. Lisätiedot löytyvät turnaussivulta tai
turnauksen säännöistä.
Turnauksen selostaa suomeksi/englanniksi
Josh "j0su" Claassen kanavallaan
twitch.tv/y0su. Hänen lisäkseen
kuka tahansa saa striimata ja selostaa turnausta. Ainoa ehto on, että lähetyksessä on vähintään
3 minuutin viive. Ilmoita halukkuutesi striimata kommentoimalla uutiseen.
Turnaukseen voi osallistua
turnaussivulla. Muistakaa myös
check-in, joka alkaa 30 minuuttia ennen turnauksen alkua samalla sivulla.
Palkinnot
150 €

100 €

60 €
4. 30 €
5-8. 20 €
9-16. 10 €
Tulokset
Samuli
elfi Sihvonen

Vesa
Welmu Hovinen

Joona
Serral Sotala
4. Samuli
Fuzer Romppanen
5-8. Ville
Ouga Wallin
5-8. Benjamin
PuPu Puha
5-8. Wenlei
ZhuGeLiang Dai
5-8. Aapo
FireFlyHugs Maijanen
Kaikki tulokset