RSS

Kirjoittanut azhrak | perjantai, 08. marraskuu 2013 klo 11:26 | 0 kommenttia

Kuva
Alkavana viikonloppuna 8-10. marraskuuta pelataan StarCraftiä muuallakin kuin Blizzconissa, Amerikassa. Viikonloppuna järjestetään Lontoossa Meldown-baarissa The Gathering 2013 -tiimiturnaus, jossa mukana ovat Fnatic, Newrosoft, Dignitas ja Empire-ENCE. Turnauksen palkintopotti on 750 puntaa eli noin 900 euroa. Turnaus alkaa jo tänään perjantaina 8. marraskuuta klo 17:00.

Fnatic on yksi järjestävistä tahoista, ja heidän joukkueensa pelaa turnauksen paikan päällä Lontoossa. Muut joukkueet pelaavat ottelunsa etänä. Turnauksen formaattina käytetään single elimination -pudotuspelejä. Jokaisessa joukkueottelussa pelataan viisi bo3-ottelua, joista kolme on 1v1 ja kaksi 2v2.

Turnauksessa nähdään myös suomalaisia, sillä Fnatic-joukkuessa pelaava Santeri :terran: Naama Lahtinen on matkannut Lontooseen pelaamaan turnausta tiimitovereidensa kanssa. Newrosoft-joukkueessa puolestaan nähdään Vesa :protoss: Welmu Hovinen. Empire-joukkue pelaa jälleen yhdessä suomalaisen ENCE-tiimin kanssa, joten näemme mahdollisesti myös ENCE:n Samuli :protoss: elfi Sihvosen, Joona :zerg: Serral Sotalan ja Jaakko :protoss: Jagelius Kosken otteluita.

Aikataulu
Perjantai 8. marraskuuta
17:00 NrS vs Empire-ENCE
~20:00 Fnatic vs Dignitas
~23:00 Finaali
Lähetykset
:united-kingdom: twitch.tv/pughydude
:united-kingdom: twitch.tv/poisontvde
Palkinnot
:gold: 500 £
:silver: 250 £
Tulossauranta Fnaticin sivuilla.

Semifinaali
Newrosoft 3
Empire-ENCE 2
Fnatic 3
Dignitas 1
Finaali
Newrosoft 3
Fnatic 1
Videot
Newrosoft vs Empire-ENCE
Fnatic vs Dignitas
Newrosoft vs Fnatic

Kirjoittanut azhrak | perjantai, 08. marraskuu 2013 klo 00:18 | 5 kommenttia

Kuva
Tampereella 10-12. tammikuuta 2014 järjestettävä LanTrek-tapahtuma on julkaissut turnauksensa. Tapahtumassa pelataan kaksi StarCraft II -turnausta: non-BYOC pro-turnaus ja BYOC amatööriturnaus. Pro-turnauksen palkintopotti on 1750 euroa ja amatööriturnauksen 750 euroa. Pro-turnaukseen mahtuu kuusitoista pelaajaa, joista puolet pääsevät mukaan kutsulla ja puolet kahdesta online-karsinnasta. Amatööriturnaukseen puolestaan mahtuu 32 pelaajaa, ja mukaan voi ilmoittautua vaikka paikan päällä kunhan tilaa on.

Pro-turnauksen kahdeksan kutsua jaetaan pelaajille, jotka osoittavat kiinnostuksensa turnaukseen lähettämällä kutsuhakemuksen marraskuun 2013 aikana. Kutsut jaetaan joulukuun alussa ennen kahta online-karsintaturnausta.

Pro-turnaus tullaan lähettämään :finland: suomeksi ja :united-kingdom: englanniksi.

LanTrek 2014 panostaa huomattavasti amatööriturnausten palkintoihin. StarCraft II -amatööriturnauksen 750 euroa on selkeästi suurin BYOC-turnauspotti Suomessa tähän asti. Toisaalta myös pro-turnauksen 1750 euron potti tekee uuden ennätyksen suomalaisten SC2-turnausten joukossa, kun se rikkoo ASSEMBLY Winter 2013 -tapahtuman 1600 euron palkintopotin. Sekä pro- että amatööriturnauksissa palkintopotti jaetaan melko leveästi kahdeksalle parhaalle pelaajalle.

LanTrek 2014 SC2 Pro
  • Aika: Lauantai 11. tammikuuta
  • Tyyppi: Non-BYOC
  • Maksu: 50 €
  • Formaatti: Lohkot + single elimination
  • Pelaajat: 16, 8 kutsulla ja 8 online-karsinnoista
  • Hakemus: kutsuhakemus (30.11 asti)
  • Säännöt: SEUL-säännöt
  • Palkinnot: 1750 €
    :gold: 630 €
    :silver: 400 €
    :bronze:-4. 200 €
    5-8. 80 €
LanTrek 2014 SC2 Amatööri
  • Aika: Perjantai 10. - Lauantai 11. tammikuuta
  • Tyyppi: BYOC
  • Maksu: konepaikka (40-45 €)
  • Formaatti: tiedotetaan myöhemmin
  • Pelaajat: enintään 32
  • Ilmoittautuminen: lippukauppa (11.11. alkaen)
  • Palkinnot: 750 €
    :gold: 200 €
    :silver: 160 €
    :bronze: 130 €
    4. 100 €
    5-8. 40 €
LanTrek 23014 -mainos

Kirjoittanut azhrak | tiistai, 05. marraskuu 2013 klo 20:58 | 2 kommenttia

Kuva
Blizzardin World Championship Series -turnaussarja lähenee loppuaan vuoden 2013 osalta. Jäljellä on enää koko vuoden finaalitapahtuma WCS Grand Finals, joka järjestetään Blizzcon-tapahtumassa Anaheimissa Yhdysvalloissa 8-9. marraskuuta. Mukana on 16 eniten WCS-pisteitä vuoden aikana kerännyttä pelaajaa, jotka kamppailevat huimasta 250 000 dollarin palkintopotista, josta voittaja lohkaisee jopa 100 000 .

Turnauksen viimeinen eli kuudestoista paikka ei ole vielä selvillä, sillä :sweden: :protoss: NaNiwa ja :south-korea: :zerg: Revival päätyivät tasapisteisiin. Viimeinen paikka selviää tänään 5. marraskuuta klo 21:00, kun :sweden: :protoss: NaNiWa ja :south-korea: :zerg: Revival pelaavat bo5-ottelun selvittääkseen, kumpi pääsee pääturnaukseen. Ottelun voi katsoa kanavalta twitch.tv/WCS.

Kilpailu pelataan yksinkertaisesti single elimination -pudotuspeleillä, jossa kaikki ottelut ovat bo5 paitsi finaali, joka on bo7.

Lähetys
Tapahtumasta on tarjolla ilmainen lähetys kanavilla :united-kingdom: twitch.tv/WCS ja :united-kingdom: twitch.tv/WCS_2. Lähetyksiä varten Blizzard on tuonut paikalle suuren joukon henkilökuntaa. Selostamassa ovat Ben "MrBitter" Nichols, Kevin "RotterdaM" van der Kooi, Nick "Tasteless" Plott, Dan "Artosis" Stemkoski, Shaun "Apollo" Clark ja Sean "Day[9]" Plott. Pelikameran takana toimivat Alexandre "FunKa" Verrier, Phil "inFeZa" Bertino ja Michael "Adebisi" Van Driel. Analysoimassa nähdään Geoff "iNcontroL" Robinson, Yoan "ToD" Merlo ja Marcus "djWHEAT" Graham. Kilpailun juontaa Paul "ReDeYe" Chaloner kääntäjä William "Chobra" Chon avustuksella.

Aikataulu (tarkempi aikataulu WCS:n sivuilla)
Tiistai 5.11.
21:00 NaNiwa vs Revival
Perjantai 8.11.
22:15 Ro16, ottelut 1 & 2
23:45 Ro16, ottelut 3 & 4
Lauantai 9.11.
01:15 Ro16, ottelut 5 & 6
02:45 Ro16, ottelut 7 & 8
04:15 Ro8, ottelut A & B
05:45 Ro8, ottelut C & D
22:00 Semifinaali A
23:30 Semifinaali B
Sunnuntai 10.11.
01:30 Finaali
TeamLiquid.net-sivusto kokosi turnauksen jokaisesta osallistujasta fanihaastattelun, jossa pelaajan fani kertoo ihailun kohteestaan ja hänen mahdolisuuksistaan turnauksessa. Yksi haastateltavista on suomalainen Wenlei :zerg: ZhuGeLiang Dai, joka kertoo :south-korea: :terran: INnoVationista. Lue juttu TL.netistä.

WCS Grand Finals 2013 -traileri
Pudotuspelit

Kirjoittanut azhrak | tiistai, 05. marraskuu 2013 klo 20:53 | 0 kommenttia

Kuva
Blizzard on julkaissut keräilykorttisarjan WCS-turnaussarjan pelaajista ja selostajista kiitokseksi yhteisölle kuluneesta vuodesta. Myös suomalainen Vesa :protoss: Welmu Hovinen, joka kapusi toisen WCS-kauden kuudentoista parhaan joukkoon, on saanut oman korttinsa.

Kortteja ei voi ostaa suoraan, vaan niitä jaetaan ilmaiseksi tulevan viikonlopun Blizzcon-tapahtumassa 8-9. marraskuuta sekä joissain turnausta seuraavissa barcraft-tapahtumissa ympäri maailman. Kortteja voi myös voittaa netin kautta Blizzardin järjestämästä kilpailusta.

Päivitys: Twitteristä löytyi kuva Welmun kortin kääntöpuolesta.

Kirjoittanut azhrak | sunnuntai, 03. marraskuu 2013 klo 23:05 | 0 kommenttia

Kuva
Suomen StarCraft-Liiga (SSCLiiga) jatkuu tiistaina 12. marrakuuta pudotuspelivaiheella. Viimeisen neljän viikon aikana pelattiin lohkovaihe, josta jatkoon pääsi kahdeksan pelaajaa. Jatkoon selviytyneet arvottiin pudotuspelitaulukkoon täysin vapaasti suorassa lähetyksessä.

Pudotuspelit pelataan kolmessa erässä:
  • Ti 12. marraskuuta klo 18:00 : Ro8, ottelut A & B (bo5)
  • Ke 13. marraskuuta klo 18:00 : Ro8, ottelut C & D (bo5)
  • La 23. marraskuuta klo 18:00 : Semifinaalit (bo5) ja finaali (bo7)
Pudotuspeleissä nähdään kaikki Suomen kärkipelaajat lukuun ottamassa Santeri :terran: Naama Lahtista, joka jäi lohkossaan kolmanneksi Ville :protoss: Ouga Wallinin viedessä jatkopaikan. Pudotuspeliparien arvonnassa saatiin myös aikaan mielenkiintoinen tilanne, kun bracketin yläpuolelle kasaantuivat Vesa :protoss: Welmu Hovinen, Juha-Matti :terran: Satiini Bäckström, Samuli :protoss: elfi Sihvonen sekä Jonne :zerg: Protosser Sotala. Heistä jokaista voidaan pitää yhtenä turnauksen ennakkosuosikeista. Muistetaan kuitenkin, että bracketin alapuolella Joona :zerg: Serral Sotala voitti viime kuun Insomnia XV -LAN-turnauksessa :protoss: Welmun sekä :protoss: elfin, ja että Jaakko :protoss: Jagelius Koski eteni lohkostaan ykkösenä ohi :zerg: Protosserin.

Lähetykset
:finland: twitch.tv/fuzer - Samuli "Fuzer" Romppanen
:united-kingdom: twitch.tv/y0su - Josh "j0su" Claassen
Palkinnot
Kuva 240 €
+ Mad Catz STRIKE3 -näppäimistö
+ Mad Catz RAT5 -hiiri
+ Mad Catz FREQ5 -headset
:silver: 100 €
+ Mad Catz RAT5 -hiiri
+ Tritton PC KUNAI -headset
:bronze:-4. 40 €
+ Tritton PC KUNAI -headset
5-8. 20 €
Lohkot (starcraft2.fi, Liquipedia)
Pudotuspelit (starcraft2.fi, Liquipedia)

Tuoreempia uutisia | Vanhempia uutisia