RSS

Kirjoittanut azhrak | lauantai, 26. lokakuu 2013 klo 00:28 | 2 kommenttia

Kuva
Insomnia LAN-tapahtuman StarCraft II -turnaus on edennyt pudotuspelivaiheeseen lohkovaiheen päätyttyä illalla perjantaina 25. lokakuuta. Pudotuspeleissä nähdään kahdeksan pelaajaa, joista jokainen on jo taannut itselleen 25 euron palkintosumman. Kokonaispotti on 1150 euroa, josta voittaja vie jopa 600 €. Ottelut alkavat lauantaina 26. lokakuuta klo 12:00 ja jatkuvat aina iltaan asti.

Lohkovaiheessa ei nähty suurempia yllätyksiä ja jatkoon pääsivät kaikki lohkojen ennakolta vahvimmat pelaajat. Kaikki ensimmäisen päivän ottelut päättyivät suoraan 2-0 paitsi ottelut :protoss: Jagelius vs :terran: Tulimeri ja :terran: Minkie vs :protoss: Enpo, joissa päädyttiin 2-1 tulokseen tasaisempien otteluiden seurauksena. Kuluvan viikon SSCLiigan lohkossaan :terran: Tulimeri näytti, että pystyi jotenkin pitämään pintansa myös :zerg: Serralia vastaan, joten tiukempi vääntö :protoss: Jageliuksen kanssa on linjassa selvästi nähtävän kehityksen kanssa.

Pudotuspeleissä mukaan otteluihin astuvat myös Suomen tämän hetken kiistattomat kärkinimet :protoss: Welmu ja :protoss: elfi, jotka oli ennakkosijoitettu suoraan pudotuspeleihin. Ennakko-odotu

Lähetykset
:finland: live.insomnia.fi - Thomas "TonTTu" Tontchev & Otto "shAsur" Turkki
:united-kingdom: twitch.tv/y0su - Josh "j0su" Claassen

Suomenkielinen lähetys (Chatin kanssa)
Aikataulu
Lauantai 26. lokakuuta
  • 12:00 Ro8 A
  • 12:45 Ro8 B
  • 13:30 Ro8 C
  • 14:15 Ro8 D
  • 15:30 Semifinaali A
  • 16:15 Semifinaali B
  • 17:00 Pronssiottelu
  • 19:00 Finaali
Palkinnot
:gold: 600 €
:silver: 300 €
:bronze: 100 €
4. 50 €
5-8. 25 €
Videot
:finland: Päälähetyksen videot YouTubessa
:united-kingdom: j0sun videot: päivä 1, päivä 2
Lohkot (Liquipedia)
Pudotuspelit

Kirjoittanut azhrak | keskiviikko, 23. lokakuu 2013 klo 23:20 | 1 kommenttia

Kuva
World Championship Seriesin vuoden 2013 kolmas kausi päättyy ensi viikonloppuna 25-27. lokakuuta, kun Toronton messukeskuksessa Kanadassa pelataan kolmannen kauden finaalit. Mukana on yhteensä kuusitoista pelaajaa: viisi Koreasta, viisi Euroopasta ja kuusi Amerikan WCS-sarjasta.. Palkintopotti on 150 000 dollaria, josta jokaiselle pelaajalle on jo taattu 5000 $.

Pelaajat
WCS Amerikka
:south-korea: :terran: Polt
:south-korea: :terran: Hack
:south-korea: :protoss: HerO
:south-korea: :protoss: Oz
:south-korea: :zerg: Jaedong
:south-korea: :zerg: ByuL
WCS Eurooppa
:south-korea: :protoss: Genius
:south-korea: :protoss: MC
:south-korea: :protoss: duckdeok
:south-korea: :terran: MMA
:spain: :zerg: VortiX
WCS Korea
:south-korea: :protoss: Dear
:south-korea: :protoss: Trap
:south-korea: :terran: Maru
:south-korea: :zerg: Soulkey
:south-korea: :zerg: soO
Palkinnot
:gold: 40 000 $ + 3000 WCS-pst.
:silver: 20 000 $ + 2000 WCS-pst.
:bronze:-4. 10 000 $ + 1500 WCS-pst.
5-8. 7500 $ + 1000 WCS-pst.
9-12. 5000 $ + 750 WCS-pst.
13-16. 5000 $ + 500 WCS-pst.
Kyseinen turnaus on viimeinen mahdollisuus kerätä WCS-pisteitä, joiden avulla voi saada yhden kuudestatoista paikasta koko vuoden 2013 WCS-finaalitapahtumaan Blizzconiin marraskuun 8-9. päivä. Monet varmasti jännittävät riittävätkö yhdenkään länsimaalaisen pelaajan pisteet kuudentoista parhaan rajan yli. Parhaat mahdollisuudet ovat kenties
:sweden: :protoss: NaNiwalla, jonka mahdollisuuksia on arvuuteltu reddit.com-sivustolla. Myös :spain: :zerg: VortiX voi vielä hyvällä menestyksellä ensi viikonloppuna kerätä tarvittavat pisteet kasaan.

Formaatti
Turnaus pelataan edellisten kausien finaalien tapaan yhdellä double eliminattion -lohkovaiheella ja single elimination -pudotuspeleillää. Ottelut ovat paras kolmesta lohkovaiheessa ja paras viidestä pudotuspeleissä muuten, mutta finaali on paras seitsemästä. Lohkovaihe alkaa perjantaina, mutta kaksi viimeistä ottelua jokaisesta lohkosta pelataan lauantaina toisen kauden finaalien tapaisesti.

Lähetys
Tapahtuman organisoi NASL, joka pyörittää WCS:n Amerikan sarjaa. Ottelut lähetetään kanavalla
:united-kingdom: twitch.tv/wcs_america, jossa isäntänä ja emäntänä ovat Sean "Day[9]" ja Salome "Soe" Gschwind-Penski. Selostamassa ovat Ben "MrBitter" Nichol, Kevin "RotterdaM" van der Kooi, Andre "Gretorp" Hengchua, Michael "Goswser" Dobler ja Joshua "Clutch" Gray.

Aikataulu
Perjantai 25. lokakuuta
21:00 Lohko A, ottelut 1-3
22:30 Lohko B, ottelut 1-3
00:00 Lohko C, ottelut 1-3
01:30 Lohko D, ottelut 1-3
Lauantai 24. elokuuta
21:00 Lohkot A & B, ottelut 4-5
00:00 Lohkot C & D, ottelut 4-5
03:00 Pudotuspelit, Ro8 A & B
Sunnuntai 25. elokuuta
21:00 Pudotuspelit, Ro8 C & D
00:30 Semifinaali A
02:00 Semifinaali B
04:00 Finaali
Lohkot (Liquipedia)
Pudotuspelit

Kirjoittanut azhrak | keskiviikko, 23. lokakuu 2013 klo 15:44 | 0 kommenttia

Kuva
Saksalaisen Dennis "TaKe" Gehlen organisoima HomeStory Cup järjestetään marraskuun 14-17. päivä jo kahdeksatta kertaa, kun vuorossa on HomeStorcy Cup VIII. Edellisen turnauksen tapaan pelaajia on mukana 32, joista tällä kertaa 29 on kutsuja ja vain kolme karsintojen kautta mukaan päässeitä. Turnauksen palkintopottia ei ole julkaistu, mutta kolme edellistä kertaa se on ollut 25 000 dollaria, joten potti tulee varmasti olemaan sitä luokkaa.

Turnaukseen on kolme karsintaa: yksi Pohjois-Amerikassa asuville, yksi Etelä-Koreassa asuville ja yksi Euroopassa asuville pelaajille. Jokaisesta karsinnasta voittaja lunastaa itselleen paikan, matkat ja majoituksen HSC VIII -turnaukseen. Karsintapaikkoja on vähennetty viimekertaisesta turnauksesta, jossa niitä jaettiin yhteensä kahdeksan.

Online-karsinnat
Karsinnat ovat kaikille avoimia, mutta osallistua saa vain asuinalueensa karsintaan. EU-karsinnan ilmoittautuminen on vielä avoinna. Muista check-in, joka alkaa tuntia ennen turnausta ja päättyy 30 minuuttia ennen turnauksen alkua.

Lähetys
Take lähettää karsinnat saksaksi. Kanavat löytyvät osoitteesta taketv.net.

Kirjoittanut azhrak | tiistai, 22. lokakuu 2013 klo 17:31 | 0 kommenttia

Kuva
Insomnia LAN-tapahtuman StarCraft II -turnaus pelataan tulevana viikonloppuna 25-26. lokakuuta Porissa. Yhteensä 32 turnauspaikasta saatiin täytettyä alle puolet, kun mukaan on ilmoittautunut 14 pelaajaa. Mukana on suurin osa Suomen tämän hetken huipuista. Turnauksessa taistellaan kunnioitettavasta 1150 euron palkintopotista.

Osallistujat
Kuva Welmu
:protoss: elfi
:zerg: Protosser
:zerg: Serral
:protoss: Jagelius
:terran: Luolis
:protoss: Enpo
Kuva Tulimeri
:terran: Minkie
:terran: Moilanen
:terran: Stube
:terran: Herbefa
:protoss: Simeon
:protoss: Cold
Formaatti
Turnaus pelataan double elimination -lohkovaiheella ja single elimination -pudotuspeleillä. Ottelut ovat bo3 muuten mutta finaali ja pronssiottelu ovat bo5. Pelaajien lukumäärästä johtuen lohkoja on vain kolme ja ennakkosuosikit :protoss: Welmu ja :protoss: elfi on ennakkosijoitettu suoraan pudotuspeleihin. Lohkot pelataan perjantaina klo 18:00 alkaen, ja pudotuspelit alkavat lauantaina klo 12:00.

Alunperin turnaus suunniteltiin pelattavaksi kahdella lohkovaiheella, ja turnaukseen varattiin 32 paikkaa. Pelaajien vähyyden vuoksi formaattia ja aikataulua muokattii sopivammaksi. 14 pelaajan turnauksen ehtisi pelata yhdessäkin päivässä, mutta alunperin ilmoitetusta kahden päivän aikataulusta on pidetty kiinni. Turnauksen alkua kuitenkin siirrettiin hieman eteenpäin, ja finaali siirrettiin kaksi tuntia aikaisemmaksi. Kevyempi aikataulu mahdollistaa myös useamman ottelun näyttämisen lähetyksissä.

Lähetykset
Turnaus tullaan lähettämään :finland: suomeksi ja :united-kingdom: englanniksi. Suomenkielinen lähetys löytyy osoitteesta live.insomnia.fi ja siinä selostajina toimivat Thomas "TonTTu" Tontchev ja Otto "shAsur" Turkki. Englanninkielisessä lähetyksessä äänessä on Josh "j0su" Claassen omalla kanavallaan twitch.tv/y0su.

Suomenkielinen lähetys (Chatin kanssa)
Aikataulu
Perjantai 25. lokakuuta
  • 18:00 Lohko A & B
  • 21:00 Lohko C
Lauantai 26. lokakuuta
  • 12:00 Ro8 A
  • 12:45 Ro8 B
  • 13:30 Ro8 C
  • 14:15 Ro8 D
  • 15:30 Semifinaali A
  • 16:15 Semifinaali B
  • 17:00 Pronssiottelu
  • 19:00 Finaali
Palkinnot
:gold: 600 €
:silver: 300 €
:bronze: 100 €
4. 50 €
5-8. 25 €
Lohkot (Insomania, Liquipedia)
Pudotuspelit

Kirjoittanut azhrak | maanantai, 21. lokakuu 2013 klo 17:00 | 0 kommenttia

Kuva
Joke-LAN järjestettiin viime viikonloppuna 18-20. lokakuuta Jokelan koulukeskuksessa. Tapahtumassa pelattiin myös StarCraft II -turnaus, jossa palkintopotti oli 400 euroa. Turnaukseen osallistui yhdeksän pelaajaa. Heistä voittajaksi selviytyi Jonne :zerg: Protosser Sotala.

Turnauksen lohkovaihessa formaattina käytettiin SC2-piireille heikosti tunnettua Swiss system -formaattia. Se on piirteiltään samanlainen kuin WCS:n käyttämä ja tällä hetkellä suosittu dual tournament -lohko. Periaatteena on, että joka kierroksella vastakkain asettuvat voittajat ja häviäjät. Samaa pelaajaa ei pelata kahdesti. Lohkokierroksia pelataan ennalta määrätty määrä, ja lopuksi asetetaan pelaajat round robin -tyyliin ottelu- ja karttavoittojärjestykseen. Pudotuspeleissä käytettiin perinteistä single elimination -muotoa.


Turnauksen pudotuspelihin selvisivät ennakkosuosikit Joona :zerg: Protosser Sotala, Juha-Matti :terran: Satiini Bäckström, Joona :zerg: Serral Sotala ja Wen Lei :zerg: ZhuGeLiang Dai. Yllätyksiä tuli kuitenkin pudotuspeleissä, kun :zerg: ZhuGeLiang onnistui nappaamaan finaalipaikan ja voittamaan lohkopeleissä tappiotta pelanneen :terran: Satiinin. Lohkovaiheessa Bäckströmin peli kulki hyvin, ja hän peittosi siellä molemmat Sotalan veljekset bo3-otteluissa. Pronssiottelussa :zerg: Serral yllättäen antoi :terran: Satiinille takaisin 2-0 tappion, jonka hän itse oli kärsinyt lohkossa. Neljän kärkipelaajan tasoerot olivat siis yllättävän pieniä. Varsinkin :zerg: ZhuGeLiang näytti kiilanneen kohti Suomen kärkijoukkoa sitten viime esiintymisensä.

Turnauksen tulokset löytyvät docs.google.com -sivulta.

Palkintosijat
:gold: :finland: :zerg: Protosser - 200 €
:silver: :finland: :zerg: ZhuGeLiang - 100 €
:bronze: :finland: :zerg: Serral - 70 €
4. :finland: :terran: Satiini - 30 €
Videot
Lohko: :terran: Satiini vs :finland: :zerg: Protosser
Lohko: :zerg: Serral vs :finland: :zerg: ZhuGeLiang
Lohko: :zerg: Serral vs :finland: :terran: Satiini
Semifinaali: :zerg: ZhuGeLiang vs :finland: :terran: Satiini (osa 2)
Finaali: :zerg: ZhuGeLiang vs :finland: :zerg: Protosser

Tuoreempia uutisia | Vanhempia uutisia