Kirjoittanut azhrak | maanantai, 21. lokakuu 2013 klo 11:27 | 1 kommenttia
Samuli elfi Sihvonen voitti viime viikonloppuna 19-20. lokakuuta järjestetyn Vorpal Bulgar Challenge -kutsuturnauksen. Voitostaan hän sai 2500 euroa. Pitkän uran kilpapelaajana tehneelle Sihvoselle kyseessä on ensimmäinen turnausvoitto kansainvälisessä kilpailussa.
Turnaus meni elfiltä melkein täydellisesti. Yhteensä kuudessa ottelusarjassa elfi hävisi vain yhden kartan, ja senkin turnauksen toiseksi tulleelle Dayshille. Karttapisteet turnauksen päätyttyä olivat hänelle 14 voittoa ja 1 häviö.
Palkintoseremoniassa Sihvonen kiitti turnauksen järjestäjiä hyvästä turnauksesta ja varsinkin siitä, että pelaajien ei tarvinnut keskittyä mihinkään muuhun kuin itse pelaamiseen. Kyseessä oli Vorpal eSports -organisaation ensimmäinen turnaus, joten kehut ovat erityisen merkittäviä.
Sihvosen seuraava turnaus on Insomnia XV Porissa tulevana viikonloppuna 25-26. lokakuuta.
Kirjoittanut azhrak | lauantai, 19. lokakuu 2013 klo 12:02 | 0 kommenttia
Tänään lauantaina 19. lokakuuta ja huomenna 20. lokakuuta pelataan DreamHack Open -turnaussarjan finaalitapahtuman DreamHack Winterin online-karsintojen finaali. Karsinta jakaa neljä viimeistä paikkaa pääturnaukseen. Mukana 16 pelaajaa, jotka pääsivät jatkoon ensimmäisistä karsinnoista. Heidän joukossaan on myös Vesa Welmu Hovinen.
Karsinta pelataan kahdessa osassa. Tänään 19. lokakuuta klo 21:00 aloitetaan ensimmäisen kierroksen (Ro16) otteluilla, jotka pelataan kaksi kerrallaan. Huomenna 20. lokakuuta klo 21:00 on vuorossa toisen kierroksen (Ro8) ottelut samassa järjestyksessä yksi kerrallaan. Toisen kierroksen voittajat saavat paikan DreamHack Winter -tapahtumaan. Ottelut ovat bo3.
Kirjoittanut azhrak | keskiviikko, 16. lokakuu 2013 klo 15:49 | 2 kommenttia
Vorpal Bulgar Challenge on StarCraft II -kutsuturnaus, joka järjestetään tulevana viikonloppuna 19-20. lokakuuta Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa. Turnauksen palkintopotti on 5000 euroa. Pelaajia kisaan mahtuu kuusi, joista neljä on kutsuja ja kaksi Bulgarian karsintaturnauksen läpäisseitä. Yksi kutsutuista on suomalainen Samuli elfi Sihvonen.
Turnauksesta on saatavilla lähetys, jossa selostamassa ovat ranskalainen Yoan "ToD" Merlo ja bulgarialainen Konstantin "NoThx" Kanev. Turnauksen pelikameramiehenä toimii WCS:stä tuttu Alexandre "FunKa" Verrier. Lähetyksen yksityiskohdat selviävät myöhemmin.
Formaatti Turnauksen formaatti on mielenkiintoinen. Ensin pelataan kaikkien pelaajien kesken yksi round robin -lohko bo3-otteluilla yksitellen. Lohkon jälkeen pelataan pudotuspelit kolmen parhaan pelaajan kesken. Lohkon voittaja saa suoran paikan finaaliin, ja sijat 2-3 pelaavat bo5-ottelun keskenään finaalin toisesta paikasta. Finaali pelataan bo7-ottelulla. Lisäksi tapahtumassa pelataan 250€ miniturnaus kolmen lohkovaiheessa pudonneen pelaajan kesken.
Kirjoittanut azhrak | lauantai, 12. lokakuu 2013 klo 00:57 | 2 kommenttia
Tänä viikonloppuna 12-13. lokakuuta järjestetään Etelä-Koreassa IEF 2013 -tapahtuma. Kyseessä on kansainvälinen elektronisen kulttuurin festivaali (International e-Culture Festival, IEF), jossa pelataan kolme turnausta peleissä StarCraft II, League of Legends ja Counter Strike Online. SC2-turnaus alkaa lauantaina 12. lokakuuta klo 3:30 Suomen aikaa. Finaaliottelut pelataan sunnuntaina 13. lokakuuta. Tarkempi aikataulu ei ole vielä tiedossa.
StarCraft II -turnaus koostuu yhdestätoista pelaajasta, ja palkintopotti on 18 000 dollaria. Pelaajista neljä on korealaisia amatööripelaajia, ja heidät on valittu Korean karsintaturnauksella. Muut pelaajat ovat kansainvälisiä kutsuja. Kutsuttujen joukossa on suomalainen Vesa Welmu Hovinen.
Turnauksen formaatti on yksinikertaisesti single elimination -pudotuspelit. Ottelut ovat best-of-3.
Lähetys Turnaus lähetetään internetissä kanavalla twitch.tv/invenbroadcast, jossa selostamassa ovat Wolf ja Whiplash.
Kirjoittanut azhrak | torstai, 10. lokakuu 2013 klo 19:48 | 0 kommenttia
Intel Extreme Mastersin kahdeksannen kauden toinen etappi IEM New York alkaa tänään 10. lokakuuta klo 22:30 Suomen aikaa. Kyseessä on nelipäivänen turnaus, jossa on mukana yhteensä 28 pelaajaa. Palkintopotissa on rahaa 25 000 dollaria, joka jaetaan laveasti kuudentoista parhaan kesken. Lisäksi jaossa on WCS-pisteitä Tier 1 -tason mukaisesti.
Formaatti Turnaus koostuu kolmesta vaiheesta. Ensin on kuudentoista pelaajan karsintavaihe, jossa pelataan rinnakkain kasi kahdeksan pelaajan double elimination -pudotuspeliturnausta. Kaksi parasta kummastakin karsintaturnauksesta pääsee turnauksen toiseen vaiheeseen, joka on kuudentoista pelaajan lohkovaihe. Kaksitoista pelaajaa on sijoitettu suoraan lohkovaiheeseen karsintojen ja WCS-pisteiden perusteella. Turnauksen kolmas ja viimeinen vaihe on single elimination pudotuspelit, johon etenee kahdeksan lohkovaiheen parasta. Formaatista on laadittu selventävä kuva.
Osallistujat Turnauksen osallistujista on kovatasoinen. Noin puolet osallistujista (13) on korealaisia, ja länsimaalaisetkin osallistujat ovat läpäisseet tiukat online-karsinnat mukaan päästäkseen. Karsintavaiheen osallistujista puolet on ymmärrettävästi Pohjois-Amerikasta, mutta toinen puoli on täynnä huippupelaajia kuten DRG ja Life. Helppoja kierroksia turnauksessa ei siis tule olemaan edes karsintavaiheessa.
Lähetys Turnaus lähetetään ilmaiseksi kahdella kanavalla. Päälähetys löytyy osoitteesta twitch.tv/esltv_sc2 ja toinen lähetys osoitteesta twitch.tv/mlgsc2. Päälähetyksen isännöivät Paul "ReDeYe" Chaloner ja Sue "Smix" Lee. Selostuksesta vastaavat Shaun "Apollo" Clark, James "Kaelaris" Carrol, Yoan "ToD" Merlo ja Nathan "Nathanias" Fabrikant. Pelikameran takana toimii Phil "InFeZa" Bertino.
Aikataulu
To, 22:30 Ro8 To, 23:35 Semifinaali Pe, 00:40 Ylälohkon finaali - Bracket I - A Stream Pe, 00:40 Alalohko Ro2 - Bracket I - B Stream Pe, 01:45 Ylälohkon finaali - Bracket II - A Stream Pe, 01:45 Alalohko Ro2 - Bracket II - B Stream Pe, 02:50 Alalohkon finaali - Bracket I - A Stream Pe, 02:50 Alalohkon finaali - Bracket II - B Stream
Pe, 17:30 Lohko A - Kierros 1 Pe, 18:30 Lohko A - Winners Match - A Stream Pe, 18:30 Lohko A - Losers Match - B Stream Pe, 19:30 Lohko B - Kierros 1 Pe, 20:30 Lohko B - Winners Match - A Stream Pe, 20:30 Lohko B - Losers Match - B Stream Pe, 21:30 Lohko C - Kierros 1 Pe, 22:30 Lohko C - Winners Match - A Stream Pe, 22:30 Lohko C - Losers Match - B Stream Pe, 23:30 Lohko D - Kierros 1 La, 00:30 Lohko D - Winners Match - A Stream La, 00:30 Lohko D - Losers Match - B Stream
La, 17:30 Lohko A - Kierros 5 - A Stream La, 17:30 Lohko B - Kierros 5 - B Stream La, 18:30 Lohko C - Kierros 5 - A Stream La, 18:30 Lohko D - Kierros 5 - B Stream La, 19:30 Ro8 #1 La, 21:15 Ro8 #2 La, 23:00 Ro8 #3 Su, 00:30 Ro8 #4 Su, 17:30 Semifinaali #1 Su, 19:35 Semifinaali #2 Su, 21:30 Finaali