Euroopan
Challenger-karsintasarja Valencian WCS-osakilpailuun pelataan 13.-23. heinäkuuta. Mukana on 16 pelaajaa, jotka kamppailevat 10 000 dollarin rahapalkinnoista, 1000 WCS-pisteestä sekä neljästä paikasta Valencian kisan kolmanteen lohkovaiheeseen. Ottelemassa on tietysti Joona "
Serral" Sotala, joka sai kutsun Challenger-sarjaan voitettuaan edellisen osakilpailun Austinissa 3. kesäkuuta.
Challenger pelataan samalla kaavalla kuin ennen Austinin osakilpailua. Ensin otellaan lohkovaiheessa, josta puolet etenee pudotuspeleihin. Formaatti poikkeaa viime vuoden Challenger-sarjasta, jolloin ottelut käytiin suoraan double elimination -ottelukaaviolla. Myös pelaajien karsinta Challenger-sarjaan on uudistunut viime vuodesta, kun nyt mukaan otetaan neljä edellisen osakilpailun parasta, neljä Grandmaster-liigan huippua ja kahdeksan avointen karsintojen kautta edennyttä pelaajaa. Tänä vuonna Challengerin kesto on myös paljon pidempi usealla ottelupäivällään, kun kaikki pelit halutaan lähetykseen mukaan.
Euroopan ja muiden alueiden WCS Challenger -sarjoista edetään
Valencian WCS-osakilpailuun, joka pelataan 12.-14. heinäkuuta ja jossa jaossa on 101 000 dollaria, 12 600 WCS-pistettä sekä yksi paikka WCS Global Playoffs -tapahtumaan vuoden lopulla. Valencian kisaan voi osallistua myös avoimen ilmoittautumisen kautta.
Euroopan Challenger-pelaajatAikatauluKeskiviikko 13.6. klo 17:00 - Lohko A
Torstai 14.6. klo 17:00 - Lohko B
Lauantai 16.6. klo 17:00 - Lohko C
Sunnuntai 17.6. klo 17:00 - Lohko D
Lauantai 23.6. klo 14:00 - Pudotuspelit
LähetysOttelut lähetetään kanavalla
twitch.tv/starcraft.
Lohkovaihe (Liquipedia)Pudotuspelit (Liquipedia)PalkinnotSija | $ USD | WCS-pisteet | |
 | 1600 $ | 200 | Paikka WCS Valenciaan |
 | 1200 $ | 140 | Paikka WCS Valenciaan |
-4. | 800 $ | 90 | Paikka WCS Valenciaan |
5-8. | 600 $ | 60 | |
9-16. | 400 $ | 30 | |
World Championship Seriesin vuoden 2018 toinen osakilpailu pelataan
Austinissa 1.-3. kesäkuuta. Jaossa on 101 000 dollaria, 11 000 WCS-pistettä ja yksi suora paikka kauden päättävään WCS Global Playoffs -turnaukseen. Osallistujia on yhteensä 80, joiden joukossa on 16 alueellisista Challenger-turnauksista läpi päässyttä pelaajaa. Suomesta Teksasiin matkaa Euroopan Challengerin voittanut Joona "
Serral" Sotala, joka puolustaa ensimmäisen osakilpailun voittoaan.
Muiden vuoden WCS Circuit -turnausten tapaan kisan järjestää DreamHack. Koreasta mukana on vain Amerikassa asuva TRUE, sillä WCS Circuit on tarkoitettu kaikille muille paitsin korealaisille pelaajille.
PelaajatAlla otteita
osallistujalistata.
Serral lähtee turnaukseen ennakkosuosikkina, sillä hän voitti edellisen Leipzigin osakilpailun ja pelikunto ei ole näyttänyt heikkenemisen merkkejä. Serral on myös ylivoimaisessa johdossa
WCS-pisteissä osakilpailuvoittonsa sekä
IEM World Championship -kisan jaetun kolmannen sijansa ansiosta. WCS-pisteidensä ansiosta Serral saa hyvät lähtöasemat Austinin turnaukseen.
FormaattiDreamHackin WCS-turnausten formaatti pysyy samana Austinissakin. Turnaus koostuu kolmesta WCS-tyyppisestä lohkovaiheesta, joita seuraa single elimination -pudotuspelit kuudentoista parhaan kesken. Challenger-turnauksista jatkoon päässeet sijoitetaan suoraan kolmanteen lohkoaviheeseen eli 32 parhaan joukkoon. Lohkovaiheen ottelut ovat paras kolmesta ja pudotuspelit ovat paras viidestä muuten, mutta finaali on paras seitsemästä -ottelu.
LähetyksetPäälähetys tulee kanavalta
twitch.tv/starcraftPäälähetys alkaa vasta toisesta lohkovaiheesta.
Lavaemäntänä toimii Sue "
Smix" Lee ja analyysipaneelia isännöi Nathanias "
Nathanias" Fabrikant. Selostamassa ovat Geoff "
iNcontroL" Robinson, Kevin "
RotterdaM" van der Kooi, Ravi "
feardragon" Pareek, Jared "
PiG" Krensel ja Reid "
Rapid" Melton.
AikatauluPerjantai 1.6.
21:00 – Lohkovaihe 1
00:00 – Lohkovaihe 2
03:00 – Lohkovaihe 3
Lauantai 2.6.
19:00 – Ro16 A
20:20 – Ro16 B
21:40 – Ro16 C
23:00 – Ro16 D
00:20 – Ro16 E
01:40 – Ro16 F
03:00 – Ro16 G
04:20 – Ro16 H
Sunnuntai 3.6.
18:00 – Ro8 A
19:20 – Ro8 B
20:40 – Ro8 C
22:00 – Ro8 D
23:20 – Semifinaali A
00:50 – Semifinaali B
02:40 – Finaali
Lohkovaihe 1 (Liquipedia)Lohkovaihe 2 (Liquipedia)Lohkovaihe 3 (Liquipedia)Pudotuspelit (Liquipedia)PalkinnotSija | $ USD | WCS-pst. | |
 | 20 000 $ | + 3000 | Global Playoffs -paikka |
 | 10 000 $ | + 1400 | |
-4. | 6 500 $ | + 900 | |
5-8. | 4 000 $ | + 600 | |
9-16. | 2 750 $ | + 300 | |
17-32. | 1 250 $ | + 100 | |
StarCraft II -moninpeli on saanut
päivityksen 16. toukokuuta, kun balanssia on muutettu ja uusi ladder kausi on tuonut mukanaan
uudet kartat. Päivitys koskee tällä kertaa vain Terranin joukkoihin heikentämällä Ravenin Anti-Armor Missile -kykyä ja tehostamalla vastapainoksi Marauderia ja Viikinkiä.
Raven-yksikön Anti-Armor Missile -kyky on ollut tapetilla jo useiden viikkojen ajan. Terran-pelaajat ovat onnistuneet useissa ammattitason otteluissa keräämään Raveneita niin suuren määrän, että Anti-Armor Missile on nimestään huolimatta muuttunut enemmänkin tuhoavaksi iskuksi kuin panssareita heikentäväksi taiaksi.
Blizzardin mukaan nyt kyvyn suoraa vahinkoa heikentämällä saadaan pelaajat käyttämään kykyä aiotulla tavalla.
Anti-Armor Missilen vahva heikennys vaatii myös vastareaktion, jotta Terran-pelaajat eivät jäisi liiaksi alakynteen varsinkaan pelin loppuvaiheilla. Yksi Blizzardin ratkaisu on lisätä Viikingin elämää kymmenellä pisteellä 125:stä 135:een, jolloin yksikkö kestää hieman paremmin loppupelin aluevahinkoa tekeviä kykyjä.
Ravenin heikennystä lieventääkseen Blizzard myös parantaa hieman yksikön Auto Turret -kykyä mahdollistaen nyt tykin heittämisen maahan hieman kauempaa kuin ennen. Tällä muutoksella Blizzard haluaa tuoda takaisin Auto Turret -häirintää, joka oikeastaan katosi, kun edellisen kerran muutoksia tehdessä Blizzard lyhensi heittomatkan olemattomiin.
Vanha tuttu Marauder tekee paluun Terranin arsenaaliin, kun sen saa takaisin Heart of the Swarm -lisäosassa viimeksi nähdyn yhden panoksen hyökkäyksensä. Marauderin vahinkoa ei nosteta, mutta yhdellä panoksella ammuttaessa kohteen panssari vaikuttaa vain yhden kerran kahden asemesta, joten varsinkin Armored-yksiköt ovat nyt Maraudesille otollista riistaa.
Toteutuneet balanssimuutokset
Terran- Raven
- Anti-Armor Missile -kyvyn vahinkoa pienennetty 30:stä 15:sta (-50%).
- Auto-Turret -kyvyn heittomatkaa pidennetty 1:stä 2:een (+100%).
- Marauder
- Hyökkäys muutettu takaisin kahdesta yhdeksi.
- Panosten tehokkuus muutettu arvosta 5 (10 vs Armored) arvoon 10 (20 vs Armored).
- Kehitykset lisäävät +1 perusvahinkoon ja +2 vs Armored
- Viking
- Elämäpisteitä nostettu 125:stä 135:een (+8%).
Päivittyneet 1v1-kartatLadderista on poistettu nyt poikkeuksellisesti viisi karttaa: Abiogenesis, Backwater, Blackpink, Eastwatch ja Neon Violet Square. Tilalle on otetttu alla kuvatut kartat, jotka nähdään tositoimissa jo kahden viikon kuluttua WCS Austin -turnauksessa.
Koko 2018 Ladder Season 2 -karttajoukko:
- 16-Bit LE
- Acid Plant LE
- Catalyst LE
- Dreamcatcher LE
- Lost and Found LE
- Redshift LE
- Darkness Sanctuary LE