RSS

Kirjoittanut azhrak | tiistai, 21. kesäkuu 2016 klo 17:30 | 0 kommenttia

Kuva
Uusi kausi on alkanut Battle.netissä, kun Ladder Season 3 lähti käyntiin maanantaina 20. kesäkuuta. Pelaajien sijoitukset on nollattu, ja bonus pool alkaa alusta. Kausi päättyy jo 11.7. alkavalla viikolla.

Alkanut kausi on poikkauksellisen lyhyt, kun se kestää vain vajaan kuukauden. Kolmas kausi ei myöskään tuo lainkaan karttamuutoksia. Blizzard selittää poikkeuksellista menettelyään sillä, että ladderissa pelattavat Euroopan ja Pohjois-Amerikan WCS Challenger -kisat halutaan pelata riittävän ajoissa ennen Montrealissa 12.-14. elokuuta järjestettävää WCS Summer Championship -turnausta. Voimme vain olettaa, että 2. kauden pidentäminen ei jostain syystä ollut mahdollista, vaan nyt etenemme pelin sisällä heinäkuussa kaudelle neljä, kun WCS:ssä kyseinen kausi onkin numero kolme.

Karttoja ei nyt Blizzardin mukaan päivitetty, koska TeamLiquid-karttakilpailun kartat eivät ole vielä täysin valmiita ladderiin. Kartat uudistuvat heinäkuun alkupuolella alkavalla ladder-kaudella.

Avoimiksi kysymyksiksi jää, nähdäänkö tällä minikaudella Grandmaster-liigaa, jonka tulisi normaalisti alkaa viikko kauden alkamisen jälkeen, tai meneekö ladder lukkoon tavalliseen tapaan viikkoa ennen kauden päättymistä. Nämä asiat selvinnevät tulevina päivinä ja viikkoina.

Päivitys 22.6.2016 11:45: Kolmannella ladder-kaudella tulee olemaan Grandmaster-liiga sekä ladder-lukko normaalein aikavälein.

Hyvänä uutinsena web-profiilit ovat nyt päivittyneet ajoissa, joten suomiladder on jo ajan tasalla kaudella kolme.

Kirjoittanut azhrak | sunnuntai, 19. kesäkuu 2016 klo 13:07 | 0 kommenttia

Kuva
StarCraft II SM 2016 -turnaus jatkuu maanantaina 20.6. ja tiistaina 21.6. toisen osakilpailun otteluilla. Neljän karsinnan kautta on kerätty taas kahdeksan pelaajaa taistelemaan 1000 euron palkintopotista ja paikasta SM-finaaliin, joka pelataan Assembly Summer 2016 -tapahtumassa 4. elokuuta.

Peliliigan SM-kisojen formaatti on kolmivaiheinen. Turnaus koostuu kahdesta osakilpailusta ja SM-finaalista, jossa osakilpailujen voittajat kohtaavat. Kumpaankin osakilpailuun pääsee mukaan läpäisemällä yhden neljästä karsinnasta. Karsinnat ja osakilpailut pelataan online-peleillä, mutta osakilpailujen finaalit pelataan yleisön edessä Vierumäellä 18.6. ja 2.7., ja itse SM-finaali tapahtuu suurella lavalla Assemblyillä 4.8.

Ensimmäisen osakilpailun voiton nappasi Joona "Serral" Sota, joka päihitti Vesa "Welmu" Hovisen osakilpailun finaalissa lukemin 3-1. Serral takasi voitolla itselleen Assembly-paikan ja vähintään 1500 euroa palkintorahaa. Kyseiset pelaajat ovat tällä hetkellä Suomen kiistaton kärkikaksikko, ja he ovat kohdalleet nyt kuukauden sisään kolmesti. IEM Season XI Shanghai -karsinnassa Welmu vei voiton 2-1, Helsinki.gg-tapahtumassa oli Serralin vuoro kuitata mestaruus lukemin 4-3, ja SM-kisojen 1. osakilpailun voittajien lohkon finaalissa puolestaan Welmu iski takaisin 3-2.

Pelaajat
1. karsinnasta:
Kuva Welmu - Vesa Hovinen
:zerg: ZhuGeLiang - Wenlei Dai

2. karsinnasta:
:zerg: Serral - Joona Sotala *
:protoss: Jagelius - Jaakko Koski
3. karsinnasta:
:zerg: PuPu - Benjamin Puha
:terran: Haspe - Jari Haapasaari

4. karsinnasta:
:terran: Naama - Santeri Lahtinen
:terran: Fagballs - Teemu Hallikainen
:terran: Luolis - Valtteri Argillander *
* Karsintojen tulosten perusteella Luolis korvaa Serralin, joka sai jo paikan SM-finaaliin, eikä voi osallistua 2. osakilpailuun.

Formaatti
Osakilpailu pelataan double elimination -formaatilla, jossa ottelut ovat paras viidestä. Karttoina käytetään tämänhetkisiä Battle.net Ladder Season 2 -karttoja.

Lähetys
Pelejä selostaa Esa "Snapple" Kaisjoki kanavalla twitch.tv/snapplestream.

Aikataulu
Maanantai 20.6.
18:00 UB Ro8 A
19:00 UB Ro8 B
20:00 UB Semifinaali A & LB Kierros 1
21:00 UB Semifinaali B
Torstai 21.6.
18:00 LB Kierros 2
19:00 UB Finaali
20:00 LB Kierros 3
21:00 LB Finaali
Lauantai 2.7.
14:00 Finaaliottelu Vierumäellä

Pudotuspelit (Peliliiga.fi, Liquipedia)
RO8
:protoss: Welmu 3
:terran: Luolis 0
:zerg: PuPu 3
:terran: Haspe 0
:zerg: ZhuGeLiang 3
:terran: Fagballs 0
:protoss: Jagelius 3
:terran: Naama 0
Yläsemifinaali
:protoss: Welmu 3
:zerg: PuPu 0
:zerg: ZhuGeLiang 3
:protoss: Jagelius 2
Yläfinaali
:protoss: Welmu 3
:zerg: ZhuGeLiang 0
Finaali
:protoss: Welmu 0
:zerg: PuPu 0

RO4, S1
:terran: Luolis 0
:terran: Haspe 3
:terran: Fagballs 0
:terran: Naama 3
RO4, S2
:protoss: Jagelius 3
:terran: Haspe 1
:zerg: PuPu 3
:terran: Naama 0
RO2, S1
:protoss: Jagelius 1
:zerg: PuPu 3
RO2, S2
:zerg: ZhuGeLiang 1
:zerg: PuPu 3

Palkinnot
:gold: 500 € + paikka SM-finaaliin
:silver: 250 €
:bronze:-4. 125 €

Kirjoittanut azhrak | torstai, 16. kesäkuu 2016 klo 11:24 | 0 kommenttia

Kuva
Lauantaina 18.6. pelataan Vierumäellä Peliliigan SM-kisojen ensimmäisen osakilpailun finaalit. Luvassa on finaaliottelut StarCraft II, Hearthstone- ja CS:GO-peleissä. Otteluiden voittajat saavat paikan Assembly Summer 2016 -tapahtumassa pelattavaan SM-finaaliin. SC2-ottelussa taistelemassa ovat Joona "Serral" Sotala ja Vesa "Welmu" Hovinen.

Tapahtuma järjestetään Vierumäen Scandic-hotellin alakerrassa sijaitsevassa Teatro-ravintolassa. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Aikataulu
Lauantai 18.6.
14:00 StarCraft II -finaali - :zerg: Serral vs :protoss: Welmu
17:00 Hearthstone-finaali - Kufdon vs Jubu
20:00 CS:GO-finaali - LGR vs SkitLite

Lähetys
SC2-pelejä selostavat Esa "Snapple" Kaisjoki ja Samuli "elfi" Sihvonen kanavalla twitch.tv/setttv.

Osakilpailun palkinnot
:gold: 500 € + paikka SM-finaaliin
:silver: 250 €
:bronze:-4. 125 €
SM-finaalin palkinnot
:gold: 2000 €
:silver: 1000 €

Kirjoittanut azhrak | keskiviikko, 15. kesäkuu 2016 klo 12:33 | 0 kommenttia

Kuva
StarCraft II on päivittynyt versioon 3.3.2 viime yönä 15.6. Suurimmat muutokset ovat uusi co-op -pelimoodin kartta ja joukko uusia chat-hymiöitä. Moninpelin balanssia ei ole muutettu.

Co-op
Uusi co-op -pelimoodin kartta on nimeltään The Vermillion Problem. Se pohjautuu Wings of Liberty -kampanjan tehtävään Devil's Playground. Kartan jekkuna on, että alamaat peittyvät tappavaan laavaan aika ajoin. Lisäksi alkuperäisen tehtävän keräysmekaniikka on säilytetty, eli kartan päätehtävänä on kerätä xenon kristalleja 20 kappaletta, ennen kuin planeetta räjähtää.

Kuva
The Vermillion Problem -kartta

Co-op -pelimuoto on saanut myös muita päivityksiä, jotka löytyvät julkaisudokumentista. Muun muassa Abathur-sankarilla Evolution Master -saavutuksen palkinnoksi on lisätty uusi Abathur-profiilikuvake. Lisäksi viime päivityksessä mukaan tulleet Mastery-tasot ovat saaneet rajoituksen, jonka mukaan yhteen Mastery-kategoriaan voi laittaa enintään 30 pistettä, kun aiemmin pisteitä pystyi sijoittamaan 30 jokaiseen kategorian kykyyn.

Hymiöt
Pelin sisäinen chat on saanut uusia hymiöitä, jotka ovat kaikkien käytössä. Uusia ikoneita ovat muun muassa (scared), (sleepy) ja (thinking). Hymiöt löytyvät chat-kirjoitusrivin vasemmalla puolella olevasta valikosta, tai hymiön koodin voi kirjoittaa suoraan tekstin sekaan.

Moninpeli
Nyt julkaistussa päivityksessä 3.3.2 ei ole tullut moninpelimuutoksia. Edellinen balanssipäivitys saatiin noin kolme viikkoa sitten, kun muun muassa Immortalia ja Liberatoria heikennettiin. Uusimmassa päivityksessä kuitenkin on korjattu Cyclone-yksikölle ilmaantunut bugi, jossa Lock On -kyvyn latausaika pidentyi vahingossa neljästä yhdeksään sekuntiin. Latausaika on nyt jälleen neljä sekuntia.

Kirjoittanut azhrak | perjantai, 10. kesäkuu 2016 klo 11:48 | 0 kommenttia

Kuva
Assembly Summer 2016 LAN-tapahtumassa järjestetään StarCraft II eSM-finaalin lisäksi kaksi SC2 BYOC-turnausta. Kummassakin palkintopotti on 400 euroa, ja kumpaankin voi osallistua.

Ensimmäinen StarCraft II BYOC-turnaus pelataan perjantaina 5.8. ja toinen lauantaina 6.8. Osallistuminen vaatii konepaikkalipun ostamista. Lippuja voi ostaa Assemblyn lippukaupasta.

Konepaikkalippu oikeuttaa osallistumaan myös muihin tapahtuman BYOC-turnauksiin, joita pelataan peleissä Hearthstone, Counter-Strike: Global Offensive, League of Legends, Dota2 ja Overwatch. Ainoana rajoittavana tekijänä on aikataulu, sillä kaikkiin ei ehdi mukaan turnausten tapahtuessa samoihin aikoihin.

Palkinnot
Kummassakin StarCraft II BYOC-turnauksessa jaetaan 400 euroa seuraavasti:
:gold: 200 €
:silver: 125 €
:bronze: 75 €

Liput
Normaali konepaikkalippu maksaa 85 €. Suurempi ja verkkoyhteydeltään nopeampi Premium-paikka maksaa 115 €. Viimeiset Premium-paikat tulevat myyntiin sunnuntaina 12.6. klo 19:00. Katso tarkemmat tiedot paikkojen eroista Assemblyjen sivuilta.

Konepaikkalippujen lisäksi Assembly tarjoaa kävijälippuja, joilla saa vain sisäänpääsyn tapahtumaan. Kävijälippuja on erilaisia:
  • Torstai--Sunnuntai 40 €
  • Perjantai--Sunnuntai 30 €
  • Lauantai--Sunnuntai 20 €
  • Päivälippu Torstai 15 €
  • Päivälippu Perjantai 15 €

Tuoreempia uutisia | Vanhempia uutisia